Suomen Beaglejärjestö

^ Enpä ole hetkeen lukenut täällä yhtä rakentavaa tekstiä.

Kiitos siitä!

Hirmu wrote:

Tässä taitaa olla taippareiden kompastukivi = Mihin niitä tarvitaan?

JOS taipumuskoe olisi mahdollsta järjestää "turvallisemmaksi" -> kynnys osallistua laskisi merkittävästi -> saataisiin edes jotakin todennettua tietoa suuremmasta määrästä beaglea ja näin ollen informaatiota jalostusta ajatellen? Ja ehkä laskettua kynnystä osallistua kokeeseen?

Kovasti olen kuitenkin vuosien varrella miettinyt mistä johtuu tällainen ehdoton kieltäytyminen koiriensa koettelua vastaan.

Voin vastata vain omalta kohdaltani: Periaatekysymys, joka johtuu pääosin järjestön asennevammasta (eikä omien koirieni tuloksilla ole mitään annetavaa suomalaiselle metsästysbeaglelle).

Metsällähän nämä omat ovat käyneet ja tulevat käymään jatkossakin.

Koetapahtumahan on "turvallisempi" kuin normi metsästystapahtuma.
Siellä kaksi asiansa osaavaa tuomaria kun ei ole yksinomaan kirjaamassa koiran tekemisiä kortille.
Toinen, eikä suinkaan vähäisempi rooli tuomareilla on taata että koira, koiran ohjaaja sekä muut ihmiset pääsevät turvallisesti pois metsästä.
Ryhmätuomarilla on vastuu, ja hän vastaa "munillaan" että homma toimii.
Ja että se poloinen ajettavakin säilyy hengissä seuraavaan päivään.

Miten siis voi perustella kokeeseen lähtöä (lähtemättömyyttä) turvallisuuteen vedoten jos käy koiran kera metsällä
Varsinkaan jos ei tiedä mitä siellä metässä kokeen tiimoilla tapahtuu

Tutustukaa ajokokeisiin, kukaan ei varmaan pane pahakseen jos saadaan uusia aktiivisia harrastajia koepuolellekin.
Jokaisessa paikallisessa kerhossa on omat koepuolen vastuuhenkilöt joihin voi ottaa yhteyttä jos vaan kiinnostusta on.
Minun puhelin on aina auki jos on "jotain sydämmellä"

Rohkeasti mukaan. Koiran kanssa, tai ilman.
Turistiksi tai tuomariksi opettelemaan.

Saattaa ne "asennevammatkin parantua", puolin jos toisin.

Miten siis voi perustella kokeeseen lähtöä (lähtemättömyyttä) turvallisuuteen vedoten jos käy koiran kera metsällä

Tämä ei oletettavasti ollut tarkoitettu minulle? Joka tapauksessa turvallisuuskysymys ei ole se syy (kuten kirjoitin), miksi minä en ole koiriani kokeeseen koiriani vienyt.

Härskin kirjoitus sisälsi tärkeän jutun:
Arvokisoja (Ajovoittaja ja lohkojen valintakokeet) lukuun ottamatta mihin tahansa kokeeseen pääsee kyllä halutessaan mukaan myös turistiksi - siis ilman koiraa.
Kuka tahansa ylituomari hyväksyy ilomielin mukaan sellaisen joka haluaa tutustua ajokokeiden maailmaan. Metsään pääsee joko ylituomarin mukana tai vielä mieluummin jonkun koiranomistajan matkaan. Eikä maksa mitään.

Jos kiinnostus heräsi, voin tarvittaessa toimia "puhemiehenä" ja kysyä mukaanpääsyluvan mihin tahansa tällaiseen kokeeseen missä päin Suomea tahansa. Uskon vieläpä onnistuvani luvan hankkimisessa.

Mielestäni uutta koemuotoa ei kannata suunnitella ennen kuin on käsitys siitä, mitä on jo olemassa. Pelkästään koesääntöjä lukemalla ei selviä esimerkiksi se, minkälaisia metsänpeikkoja siellä kokeessa oikein on koiranhutkineen tai se, millaista kyräilyä ja kotiin päin pelaamista koko homma oikeastaan onkaan...

Hirmulle: jos koirasi osoittautuu kokeissa keskivertoa paremmaksi jäniskuskiksi, se osoittaa olevansa samalla varteenotettavaa jalostusainesta. Ihan sukutaustoista riippumatta. Tai toisin päin: sukutaustat eivät auta jos koira ei pysty osoittamaan keskimääräistä parempia metsästysominaisuuksia.

Timo K.

Osa saattoi olla ihan minullekin.

Enkä omalla käymiselläni/ käymättömyydelläni ole vetoamassa taippareiden puolesta, muutamat perustelut ajotaipumusta osoittavan lajin puolesta aiemmin kirjoitinkin.

Kokeessa on käyty. Turistina, koiran ohjaajana ja tuomarinakin. Varmasti vastaisuudessakin. Käytännön metsälläkin on käyty, metsästävät isäni ja isoisäni ovat olleet suuri syy myös omaan rodunvalintaani. Itselleni päivä metsällä koiran kanssa ei ole peikko, päinvastoin.

Oma kannanottoni ei ole (toivottavasti se tulee edelleen ilmi) ajokokeita vastaan. Vaikka myönnän, ettei laji olekaan omien koirieni tulevaisuuslistalla. Kasvateista muutama toivottavasti on sinne suuntaamassakin ja kannustankin heitä sinne ihan samalla tavalla, kuin näyttelyynkin.

Taippareiden puolestapuhumiseni koskee ihan kaikkia beagleja, totuus on kuitenkin se, ettei näyttelylinjaisten poissaololla voi selittää koekäyntien vähenemistä beagleilla, käyntien väheneminen on tosiasia ihan käyttölinjaisillakin, valitettavasti. (Näylinjaisia on kokeessa kautta aikojen näkynyt niin muutamia, että niillä ei ole se aiempikaan runsaampi osanotto ollut selitettävissä.)

Mielestäni kukaan ei ole tilivelvollinen siitä, miksi käy/ ei käy kokeissa. Tai näyttelyissä. Tai mejässä. Tai koiratanssissa, agilityssä tai tokossa. Koiran kasvattajat voivat tehdä parhaansa kannustaakseen kasvattejaan harrastusten piiriin. Samoin rodun muut harrastajat voivat niin tehdä. Vaatia ei voi. Tai voi, jos kauppakirjassa on vaatimusta vastaava hinnanalennus ja vaatimukset on oikeasti kirjattu. Tämän jälkeenkään ei voi koiranomistajalta vaatia kohtuuttomuuksia. Toiveetkin käynneistä voi kirjata kauppakirjaan.

Kasvattajien, jotka haluavat nähdä kasvattinsa kokeissa kannattaa kehitellä uusille lajeille porkkanoita, voi tarjoutua esittämään koiran näyttelykehässä tai tarjota harjoittelua laiin. Tai voi luvata auttaa tuomarihankinnassa ja tarjoutua itse matkaan mukaan. Toki monet paikallisyhdistykset niin jo tekevät, mutta se ei mielestäni millään lailla tee kasvattajan tukea vähemmän tärkeäksi.
Tämän kaiken jälkeenkin varsinainen kipinä lähtemiseen tulee koiran omistajalta. Ja omasta mielestäni taipparin olemassaolo voisi olla se yksi askel lähemmäksi koekäyntiä.

Rotuärjestömme on kohtalaisen kokoinen ja puuhaväkeä löytyy. Osa porkkanalla, osa potkimalla. Resurssien puutteeseen en uskoisi ajatuksen taippareista kaatuvan. Asenteisiin mahdollisesti kyllä. Totuus on kuitenkin se, ettei taippareihinkaan ole kenenkään pakko koiraansa viedä, ja taipparit eivät kuitenkaan ole keneltäkään pois. Enkä jaksa millään uskoa, että tämä mahdollinen uusi laji tappaisi metsästävän beaglen Suomesta, ja jos niin tapahtuu, ollaan oltu todella huonoissa kantimissa jo muista syistä.

Hirmulle: jos koirasi osoittautuu kokeissa keskivertoa paremmaksi jäniskuskiksi, se osoittaa olevansa samalla varteenotettavaa jalostusainesta. Ihan sukutaustoista riippumatta. Tai toisin päin: sukutaustat eivät auta jos koira ei pysty osoittamaan keskimääräistä parempia metsästysominaisuuksia.

Vaikka olisi kuinka varteenotettava, ei nämä koirat tule koskaan vaikuttamaan suomalaisissa metsästysbeaglelinjoissa, että siinä mielessä aivan sama.

Minäkin uskoisin, että taipumuksia mittaava koe voisi olla se yksi kokeisiin päin ohjaava suunta. Nimensä mukaisesti se mittaisi taipumuksia.
Miten "helpotettu" ajokoe sitten pitäisi järjestää onkin sitten kinkkisempi juttu.

Ja toisaalta, pidetäänkö jo nyt pelkästään kokeeseen osallistumista (riippumatta, mikä tulos tulee) jonkinlaisena osoituksena siitä, että koiralla on taipumuksia? Harvemmin varmaan kukaan koiraansa kokeeseen ilmoittaa, jos se ei siitä saappaanvarrenvierestä poistu?

Miten kokeissa käyvä porukka asian ajattelee?

Ensin tarvitaan määritelmä mitkä taipumukset taipparissa arvostellaan. Seuraavaksi sääntöihin perustuva asteikko jonka mukaan taipumuksia arvostellaan. Ja lisäksi missä olosuhteissa koe suoritetaan.

BEAJ säännöt ovat esimerkki.

On hyvin mahdollista että taippareiden kautta joku innostuisi viemään koiransa myös kokeeseen mutta se vaatii että taipparin suorittaminen antaa luotettavaa osviittaa koiran taipumuksista haastavampia koetilanteita varten.

Minä olen sitä mieltä että ajokokeessa saa tietää totuuden koirasta. Siihen ei riitä yksi koe vaan siihen tarvitaan useampi koe mutta jokainen koe antaa jalostustietoa koirasta.

Taippareiden säännöt ja arvosteluasteikkoa ei todennäköisesti saada asiansa ajaviksi ellei metsästysominaisuuksiin perehtynt ´taho`ole mukana niitä laatimassa ja vaikuttaa siltä että tämä taho ei pysty keksimään ratkaisua taippariproblematiikkaan.

Jäljelle jää asialle omistautuneille tehdä kunnon valmistelutyö ja esittää taippariehdotus. Varmasti se ei ole helppoa, ei ole ajokoesäännötkään vielä valmiit, mutta jostain on aloitettava.

En usko, että ainakaan näillä näppäimillä metsästysominaisuuksiin perehtynyt taho löytyy SBJ:n aktiiviriveistä. Ehkä se yhteispohjoismainen yhteistyö olisi avainsana. Varmasti löytyy ainakin taipparisäännöt niistä maista, joissa koe on käytössä. Kaikilla näillä on oman maansa kenneljärjestön hyväksyntä, tehtäväksi jäänee soveltaa eri maiden versioista se parhaiten Suomen oloihin (pääasiassa lainsäädäntöön) soveltuva. Koekäyttää, testata, päivittää, versiokorjata ja päästää levitykseen. Aivan, niinkuin mikä tahansa projekti ennen julkistusta tai virallistamista. Ja kuten muissakin lajeissa, vielä virallistamisen jälkeenkin ylläpitää, päivittää ja korjata. (Muuttuvathan ne näyttelysäännötkin, tietääkseni yksikään yli 20v vanha koemuoto ei ole alkuperäisessä sääntömuodossaan koiralajeissa, tämä on mutua ja virheeni saa toki korjata.)

Rodun alkuperämaasta varmasti saadaan osviittaa, mitä ominaisuuksia he eniten arvostavat jos taippareita kehitetään. (Jälleen pakollinen muistutus rodun alkuperästä ja siitä, ettei tapamme ajattaa koiraa ole se ainoa oikea. Ja vielä se pikamuistutus siitä pohoismaisesta pienajokoirasta, joka on jo olemassa ja FCI:n hyväksymä rotu. Beagle on englantilainen ajokoirarotu, todella monipuolinen sellainen.)

(Vasta aivan äskettäin lanseerattiin kääpiömäyräkoirien taipparit, nekin tottakai pitkän työn jälkeen, eli on täysin mahdollista saada uusia lajeja Kennelliiton hyväksymiksi.)

Tärkeä kysymys, ennenkuin taippareita lähdetään edes sen tarkemmin suunnittelemaan onkin se, lähdetäänkö tässä tutkimaan ajotaipumusta Suomen oloihin sovellettuna vai yleismaailmallisesti. Molemmille uskoakseni olisi tilausta vaikkei ajuemetsästystä Suomessa harrastetakaan.

Villeimmälläkin tahdilla haistelisin, että koko ruljanssiin uppoaisi vähintään kymmenen vuotta. Joista yhdeksän jälkeen homma saattaa kaatua tai alkaa alusta. Jää harrastajien arvioitavaksi, onko tälle työlle tarvetta ja tilausta. Oma mielipiteeni on tullut ilmi. Toivoisin kuitenkin, että jos taippareita varten löytyy tarvittava määrä väkeä ja osaamista, löytyisi järjestön puolelta sen verran suvaitsevaisuutta, ettei koko hommaa torpata vain "koska niin voi tehdä"-periaatteen vuoksi.

Vähän asian vierestä, mutta miksi Hirmu olet niin ehdoton sen suhteen, ettet anna uroksiasi käyttöön käy-linjaiselle nartulle? Onko niissä jokin jalostuksesta poissulkeva vika (terveydellinen) vai etkö muuten vai halua, käy-linjaiselle tai ylipäätäänkään? Ja ei tarvitse vastata, ellet halua Mut ihan mielenkiinnosta ja positiiviseen sävyyn utelen.

Pitkästä aikaa täällä. Aihe on ainakin herättänyt keskustelua, hyvä! Mielestäni asioissa on aina parantamisen varaa ja kaikkihan lähtee liikkeelle keskustelusta.
Nään taipumuskokeen beagleille hyvänä asiana, ees päin sano mummokin lumessa. Itse käytän kyllä koiriani perinteisissäkin kokeissa, ja metsällä, mutta varsinkin nuorten koirien kokeileminen taippareissa kiinnostaisi. Ja etenkin, jos niitä pystyttäisiin järjestämään irtipitoajan ulkopuolella. Ja itse kyllä nään asian niin, että juurikin rotujärjestön tulisi olla asiasta kiinnostunut ja kehittelemässä taipumuskoetta sillä heidän "vastuullaan" olevan rodun taipumuksiahan siinä tutkittaisiin. Toisella harrastamallani rodulla olen käynyt fasaanikokeissa ja -jahdeissa, ja se on näille koirille hyvä lisä ja kauden jatke. Eikä tule unohtaa sitäkään, että fasaani on näille koirille se aito ja alkuperäinen riistaeläin, ei teeri eikä metso eikä varsinkaan jänis, jota kyllä koissuni mielellään seisovat.
Viikko sitten seurasin Erätaika messuilla konekarhu Penaa ja koiria joita sen avulla testattiin. Ei voi muuta sanoa kuin mielenkiintoista. Tietenkin hommassa on ongelmansa (isäntä lähellä, koira kiinni jne.) mutta toisaalta ihan hyvä idea. Eihän kaikilla ole karhuja haukuttaviksi ja tämä on tosiaan turvallinen tapa testata koirien suhtautumista karhuun.
Avointa mieltä ja hyviä ideoita kaikille! Kesä ja kiinnipitoaika on käsillä ja syksyyn vielä aikaa!

Vähän asian vierestä, mutta miksi Hirmu olet niin ehdoton sen suhteen, ettet anna uroksiasi käyttöön käy-linjaiselle nartulle? Onko niissä jokin jalostuksesta poissulkeva vika (terveydellinen) vai etkö muuten vai halua, käy-linjaiselle tai ylipäätäänkään? Ja ei tarvitse vastata, ellet halua Mut ihan mielenkiinnosta ja positiiviseen sävyyn utelen.

Totta maar saa kysyä ja jonkin asteisen vastauksen saa täälläkin (pidemmin yksityisesti, jos haluaa)

Asiat ei ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä:

- En halua antaa uroksiani sellaiselle ihmiselle, jonka kanssa ei ajatusmaailma kerta kaikkiaan kohtaa

- Ei tule pidemmälläkään miettimisellä mieleen, yhtään sellaista metsästyslinjaista suomibeaglea, jonka suku olisi sellainen että se minun mielestäni voisi edes teoriassa sopia uroksieni sukujen kanssa yhteen ja sen suvun lisäksi pitäisi sen nartun olla vielä rakenteellisesti, luonteeltaan ja terveydeltään vähintään riittävä.

- Yhtään koiraa en ole ottanut jalostusmateriaaliksi, eikä niitä ole yhtäkään tarve käyttää kertaakaan.

- Minulla on tapana pitää antamani lupaukset.

Jos nyt koittasin "valaista" asiaa mahdollisimman neutraaliin sävyyn.
Ettei syytetä asennevammaseksi

Taipumuskokeen tarkoituksena siis tulisi olla selvittää beaglen taipumus "rynnätä" jäniksen perään kun se eteen osuu...vai
Mites sitte toiseksi tärkein beaglen ominaisuus testattaisiin ??

METSÄSTYSINTOhan on se tärkein ominaisuus
Sillä ilman sitä ei ole paljo muutakaan
Eikä metsästysintoa saa muuten kuin veren perintönä. Sitä ominaisuutta ei voi harjoituksella aikaan saada.

Mutta mikä on TOISEKSI tärkein ominaisuus ??????

Ihan hyvä että jäsenistö on kiinnostunut erilaisista harrastusmuodoista MUTTA.!

Ajokoitten sääntökirjassa (sininen kirja) lukee seuraavaa.

1" Ajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien jäniksen ajo-ominaisuuksien selville saaminen JALOSTUSTA varten,harrastajien ja heidän YHTEISTOIMINTANSA kehittäminen, sekä kilpailumahdollisuuksien tarjoaminen näihin sääntöihin pohjautuen.

Ajokokeissa EI ole tarkoitus vahingoittaa riistaeläintä tai KOIRAA, eikä altistaa niitä kohtuuttomalle rasitukselle"

Meillä siis on koe testata beaglen(kin) ominaisuuksia jäniksen "jälille"

Miksi "kehitellä" rinnalle kilpailevaa koemuotoa.
Varsinkaan kun jonkun mielestä jo ajokokeittenkin kävijämäärät on laskussa.
Mikä taas ei pidä paikkaansa beaglen osalta.

Edelleen,, ja uudelleen,,, Tervetuloa ajokokeisiin, turistina, koiran kera tai tuomarioppiin, sillä tässä asiassa tieto EI lisää tuskaa vaan poistaa sitä

Minulla kävi ensimmäisen Beaglen kanssa kokeeseen vietäessä niin hyvä säkä/tuuri, että pääsin AVO-luokassa toisena päivänä saareen, joka oli n, kilometrin pitkä ja n.puoli kilometriä leveä ja jossa silloin oli pirusti jäniksiä. Jos nyt taipparilla oikein ymmärrän, niin sitä olisi voinut siihen verrata.
Kysyin pojilta veneessä vielä ollessani, kun aika jo antoi myöten, että joko vois koiran päästää irti, että saadaan jonkunmoinen hakunumero, niin tuli vaan vastaus, että elä hättäele.
Siellä tosiaan oli niin paljon jäniksiä, että niitä oli ajossakin varmaan puolenkymmentä aina liikkeellä. Tuomareille se oli helppoa, kun sai korkealta kalliolta touhua seurata, eikä tarvinnut liikkua yhtään.
Paksumman lumen aikaan seuran kaverit sen sitten aina tyhjensi johon meikeläinenkin vieraana pääsi siihen kerran osallistumaan.
Joskus ennen 2000 v. sieltä koehommat lopetettiin, kun sinne rupesi tulemaan kesämökkejä ja ajot kesti vaan 5-10 min. jänisten ollessa aina kesämökkejen alla.
Itsen ainakin jos haluan koiralleni kunnon ajon, niin kyllä jäniksellä pitää olla "lääniä" missä juosta, varsingin näin tutka-aikaan.
Siinä pääsee näkemään myös koiran hakua ja sitä hännän "piiskaamista", kun yöjälki löytyy ja joka on mulle yhtä suuri nautinto kuin ajo.

Niin vähän asiaa ja niin paljon turhaa puhetta. Muutamien asiallisten kirjoittajien ohella joitakin Hirmun tapaisia kovin puheliaita vailla positiivista sanottavaa. Mutta niistä huolimatta menen asiaan.
Ei ole mieltä uneksia taipumuskokeista. Sellaisiin Reijo Koivu laati hyvät säännöt beagleille (katso Suomen Beagle 1/1978), ja niitä kokeiltiin. Mukaan saimme myös Ajokoirajärjestön. Vaan huolimatta periaatteellisesti myönteisestä suhtautumisesta niille ei tullut käytännössä kannatusta. Syynä oli käsitykseni mukaan se, että osanotto ei ollut mitenkään palkitse- vaa. Hyvistä tuloksista huolimatta niistä ei seurannut pääsyä arvokokeisiin, ei ansioiksi käyttövalion arvoon jne.
Mihin meidän kannattaa kiinnittää huomio, ovat ns. reppumiesten koirat. Tiedämme että siellä on monia metsästysominaisuuksilltaan erinomaisia koiria. Kyselytutkimuksellä on etsittävä ne. Ehdottaa Pentti Särmä.

ie45808:n

kirjoitus kuvastaa kyllä varsin hienosti järjestön kehittymistä ja periaatteita

Jos joku on ollut 35-vuotta sitten jollakin tavalla, on se nyt ja aina ja ikuisesti.
Jos joku ei toiminut 35-vuotta sitten, ei se voi millään muotoa toimia nytkään, eikä tulevaisuudessa.