Suomen Beaglejärjestö

Tuossa -90 luvulla kun Mejää vielä enempi harrastin niin monet pani merkille, jopa SM-tasolla asti, että se kokeen "voittaja jälki" oli Härskin tekemä

Jotku koiranleuvat, irvihampaat, rupes epäileen että minusta jää mettään joku "ominaishaju" jota koirien on suhteellisen vaivatonta seurata.

Kateellisten panettelua, sanon minä

Ei se "pierun pidätys" ja "hengen ahdistus" ole mikään tuulesta temmattu juttu.
Isäukkoki sano monesti että "jänikseltä henki salapautu" ku koira hukan teki.
Joskus jopa selevään mehtään.

Jonnelle kompit, meillä on hyvä "taippari"---2 viikon koe.

http://www.metsastysinfo.com/metsastysi ... janis.html

Yllä mainitulta sivulta poimittu kappaleenpätkä;
Kaikkien luulevat että, koira haistaa jäniksen käpälistä maahan jäänyttä jälkeä, se on harhaluulo. Koira haistaa maastoon jäänyttä hajua mikä on jäänyt, kasvillisuuteen hengityksestä ja eläimen ominaishajusta hajuvana, on hajut minkkä koira vainuaa.

Sama asia "paremmalla suomella ilmaistuna"; Koira ei haista jäniksen käpälistä maahan jäänyttä jälkeä, se on harhaluulo. Maastoon jää kasvillisuuteen hengityksestä ja eläimen ominaishajusta hajuvana, minkä koira vainuaa. Löytyy http://www.metsastys-kalastus.com/metsa ... astys.html

Vähän ot, mutta aihepiiri kiinnostaa... Minusta on äärimmäisen kiehtovaa, miten erilaiset koirat toimivat niille rodunomaisessa tehtävissään. Siis miten niissä on "valmiina" se "ohjelmisto/systeemi" mikä saa ne tekemään niinkuin tekevät. Esimerkiksi beaglen ajamaan jänistä. Olen tuon hajuvanajutun joskus kuullut, olen myös kuullut puhuttavan hajurauhasista käpälissä tai jossain, mutten muista enää niin tarkkaan että kehtaisin kirjoitella tänne. Nuo pari kappaleenpätkää tuosta aiheesta sattui silmään kun huvikseni asiasta lueskelin

Jos beaglen taipumusta jänistä ajavana koirana koetellaan sillä, että miten se seuraa pakastejäniksen laahausjälkeä, niin ollaan mielestäni ohi aiheen!! Mielestäni taipumuskokeen on oltava hyvin lähelle metsästyskäyttöä simuloiva. Muuten se ei kerro rodunomaisesta taipumuksesta yhtään mitään..

Musta taipumusten testaamisessa oleellisin asia on, onko koiralla INTOA lähteä tekemään yhtään mitään. Ja jos sitä on (tai jos käykin tuuri, ja jänis singahtaa edestä sattumalta), niin lähteekö se perään ja miten käyttäytyy jäniksen perässä. Eli laittaisin pääpainon koiran innon arviointiin; kiehnääkö ryhmän jaloissa vai lähteekö aktiivisesti etsimään, miten kaukana käy, miten usein näyttäytyy jne. Hukkatilanteessa luovuttaako heti vai jatkaako sisukkaasti työskentelyä.
Kuten todettua, tämä testaus tehtäisiin nimenomaan melkeinpä kylmiltään, eli ei vuosien harjoittelua takana. Kokemuksen myötä koira kuitenkin oppii, se lahjoiltaan heikompikin, ainakin jonkinlaiseksi. Ja mitään pisteytystä ei käytettäisi, vaan tulos olisi hyväksytty tai hylätty.

Olen kyllä minäkin vankasti sitä mieltä että kuolleella riistalla tehty jälki olisi pahimmanlaatuista beaglen ominaisuuksien ja hajuaistin aliarvioimista. Koira tietää jäljestä varmasti sen, onko kyseessä elävä jänis vai onko siinä vain vedetty kuollutta riistaa.

Ja kuten Ansakin sanoi, koiralla pitää olla ensiksikin intoa niin, että se lähtee hakemaan sen jäljen itsenäisesti. Ei se käy, että koira vietäisiin jäljelle, taipumuksista tärkein jäisi silloin kokonaan mittaamatta. Jäljestyskokeet ja ajokokeet ovat kaksi ihan eri asiaa.

Olen myös sitä mieltä ettei taipumuskoetta pysty millään luomaan ilman riittävää käytännön kokemusta metsästyksestä - eli siitä, miten koira käyttäytyy missäkin metsästystilanteessa ja miten eri olosuhteet tähän vaikuttavat. Oletan, että mitkä tahansa koirien koemuodot on kehitetty niin, että sääntötyöryhmä on koostunut vankan kokemuksen omaavista henkilöistä.

Timo K.

Timppa kirjoitit vähän, mutta asiaa...... "Meistä" osa haluaa väen väkisin mennä siitä mistä aita on matalampi. Uskoakseni suurimmalle osalle rodun harrastajista vertauskuvauksellinen aita on juuri oikealla korkeudella. Eli tarkoitan jo olemassa olevia koemuotoja.
Noita jäljen teko taippareta voi jokainen järjestää omilla kulmillaan ilman suurempia organisaatioita. Olen joskus aikoinani vetänyt koemielessä auton alle jääneellä jäniksellä nuorelle penikalle noin puolen kilometrin jäljen metsään. Penikka oli noin neljänkuukauden ikäinen ja suoriutui jäljestä vaivattomasti ja löyti piilottamani tuoreen raadon.
Se että tuon ikäinen pentu osaa jo jäljittää siinä samalla tulleen miehen jäljenkin kun vain vaivautuu sille lähtemään. Voi olla että tuon ikäinen pentu ei lähde pelkkää miehen jälkeä menemään, mutta se jäniksen raadon haju laukaisee sen uteliaisuuden ja sitten mennään jo kummasti.
Se että mitä tuo pentu tästä oppii... onkin sitten eri asia, ei ainakaan sitä mitä sen pitäis oppia, eli jäniksen luontaisia hajuja ja niiden seuraamista.
No semmoisessa metsästys tilanteessa missä jänistä on haavoitettu verille asti, saattais olla hyötyä.
Herääkö kysymys, millaisen koiran sitten pennustani sain? Voin jo saman tien vastata, että kelpo ketun ajajan.

Unohdetaan laahausjäljet yms tarpeeton. Ne eivät ajoa korvaa. Minun aikaisempi tekstini oli tietysti täysi raakile kuten sanoin. Mutta ehkä siitä olisi kehittelyn pohjaksi (Muutakin siihen kelpaavaa näyttää esitetyn.) Noita eri arviointikohteita on punnittava taipumusten selville saamiseksi beaglestä, joka ei ole täysin kokematon. Vaikka saahan tähän ruljanssiin tuoda kokemattomankin.
Tarvitaan riittävä määrä määrä kylmää hakua, jotta koiran toiminta nähdään ja yöjälki ehtii löytyä,vähäisempi määrä yöjälkeä sen seuraamiseksi ja riittävästi ajoaikaa sen toteamiseksi, Jäniksenajossa tulee
tavallisesti 30-40 minuutin paikkeilla vaikea paikka. Suoritus on ainakin tyydyttävä jos melko ehjää ajoa on yli 40 minuuttia. Vaan ehkä pelkkien taipumusten toteamisen kannalta vähempikin riittäisi? Eihän tässä olla ajokokeissa.
Kaksi viimeksi mainittua kohtaa kertovat jo paljon metsästysinnosta, johon muutkin arviointikohdat tuovat lisänsä.Tieto niistäkin on hyödyksi kirjata ylös, vaikka se ei olisi ratkaisevaa. Aluksi ennen yöjälkeä koiran työskentelyn on osoitettava etsimisen halua, vaan omistajan ja arvioijan läsnäoloa en pitäisi kuolemansyntinä. Arvioijaksi ei kelpaa kuka tahansa.
Psä
”Ihmiset pitävät ajatuksista jotka eivät pane ajattelemaan”
Stanislaw Jercy Lec

timkil wrote: Ei se käy, että koira vietäisiin jäljelle, taipumuksista tärkein jäisi silloin kokonaan mittaamatta. Jäljestyskokeet ja ajokokeet ovat kaksi ihan eri asiaa.
Timo K.

malmol-9 wrote:Noita jäljen teko taippareta voi jokainen järjestää omilla kulmillaan ilman suurempia organisaatioita. Olen joskus aikoinani vetänyt koemielessä auton alle jääneellä jäniksellä nuorelle penikalle noin puolen kilometrin jäljen metsään. Penikka oli noin neljänkuukauden ikäinen ja suoriutui jäljestä vaivattomasti ja löyti piilottamani tuoreen raadon.

yksi asia ei petä koskaan, luetun väärinymmärtäminen

kahaltaja wrote:Miltä tällainen testi kuulostaisi....

Arviointi sanallisena.
Arvioijana pitkän koirakokemuksen omaava ja kauan metsästystä harrastanut henkilö/henkilöt.

Testipaikkana turvallinen ja toivon mukaan jänistikas maasto. Järjestäjältä mahdollisuus lainata gepsiä ja saada sen käyttöön myös opastusta.

Koiran testausaika tilanteesta riippuen 1-2h

Koira testissä ilman hihnaa tai liinaa

Testialueella laahausjälki.

Koira lasketaan maastoon ja arvioihja opastaa koiran ohjaajaa toimimaan oikein tilanteessa.

Päivän aikana olisi mahdollista testata useampi koira. Arvioijat seuran paikalle järjestämiä. Osallistumismaksu per testattava koira.

Arvioija seuraa koiran toimintaa kiinnittäen huomiota ainakin näihin asioihin:
ohjaajasta irtautuminen
laahausjälkeen reagoiminen
muihin jälkiin reagoiminen
rohkeus/arkuus
innokkuus
mahdollinen ajo


nyt ei ajatus kulje pidemmälle....viisaammat varmasti osaavat keksiä lisää.

Testi olisi siis AINOASTAAN arvio siitä, onko koiralla ylipäänsä minkäänlaista viettiä riistan perään. Ei rinnastettavissa muihin kehiteltyihin taippareihin. Ihan vaan kevyehkö arviointi koiran vaistonvraisesta toiminnasta, mukava ja rakentava hetki metsässä. Mahdollisesti metsästykseen ja ajoketoimintaan motivoiva.

MISSÄ KOHTAA LUKI, ETTÄ KOIRA VIETÄISI SUORAAN JÄLJELLE?

timkil wrote:Olen myös sitä mieltä ettei taipumuskoetta pysty millään luomaan ilman riittävää käytännön kokemusta metsästyksestä - eli siitä, miten koira käyttäytyy missäkin metsästystilanteessa ja miten eri olosuhteet tähän vaikuttavat.

Olen ihan samaa mieltä. Ennen tuon ylläolevan ehdotelman kirjoittamista olin keskustellut kolmen metsästystä ikänsä harrastaneen henkilön kanssa. Kaksi heistä beaglella metsästäviä, yksi ajokoiralla.

ansa wrote:Musta taipumusten testaamisessa oleellisin asia on, onko koiralla INTOA lähteä tekemään yhtään mitään. Ja jos sitä on (tai jos käykin tuuri, ja jänis singahtaa edestä sattumalta), niin lähteekö se perään ja miten käyttäytyy jäniksen perässä. Eli laittaisin pääpainon koiran innon arviointiin; kiehnääkö ryhmän jaloissa vai lähteekö aktiivisesti etsimään, miten kaukana käy, miten usein näyttäytyy jne. Hukkatilanteessa luovuttaako heti vai jatkaako sisukkaasti työskentelyä.
Kuten todettua, tämä testaus tehtäisiin nimenomaan melkeinpä kylmiltään, eli ei vuosien harjoittelua takana. Kokemuksen myötä koira kuitenkin oppii, se lahjoiltaan heikompikin, ainakin jonkinlaiseksi. Ja mitään pisteytystä ei käytettäisi, vaan tulos olisi hyväksytty tai hylätty.

Juuri näin

malmol-9 wrote: jäniksen raadon haju laukaisee sen uteliaisuuden ja sitten mennään jo kummasti.
Se että mitä tuo pentu tästä oppii... onkin sitten eri asia, ei ainakaan sitä mitä sen pitäis oppia, eli jäniksen luontaisia hajuja ja niiden seuraamista.
No semmoisessa metsästys tilanteessa missä jänistä on haavoitettu verille asti, saattais olla hyötyä.
Herääkö kysymys, millaisen koiran sitten pennustani sain? Voin jo saman tien vastata, että kelpo ketun ajajan.

Mielenkiintoista! Mitä yhteistä on on kuolleen jäniksen hajulla ja ketunajolla? Joku uusi teoria vai perimätietoa?

Okei, selvennän vielä omia näkemyksiäni:

Taipumustestaus on hyvin yksinkertainen eikä vaadi mitään sen kummempia järjestelyjä. Viedään penikka sopivalla kelillä aamulla ani varhain sellaiseen metsään, jossa on jäniksiä. Silloin siellä on varmuudella myös jänisten yöllisiä jälkiä. Jos maasto on tuttu, on jälkien paikkakin hyvin tarkkaan arvattavissa.

Jos penikka kiinnostuu yöjäljestä, sitä kiinnostaa riista. Jos se vielä sattuu saamaan jäniksen puolivahingossa ylös, nähdään myös se, lähteekö se ajamaan – lähes varmasti se sen tekee palaten hetken päästää innoissaan nuuskimaan jäniksen makuupuskaa.

Jos pentu ei kiinnostu yöjäljistä, on olemassa kaksi mahdollisuutta. Joko siltä puuttuu riistavietti tai sitten se ei ole vielä ns. syttynyt. Jälkimmäinen vaihtoehto on beaglella todennäköisempi ja asia selviää sillä, että toistetaan koe myöhemmin, koiran ollessa hiukan vanhempi.

Mitään laahausjälkiä ei tarvita, niistä on luultavasti vain haittaa kiinnittäessään koiran huomion epäoleelliseen. Mitään valmiiksi liikkeelle potkittuja tai irtilaskettuja jäniksiä ei myöskään tarvita, pakojälki on äkkinäiselle koiralle takuuvarmasti yöjälkeä vaikeampi juttu.

Tällä konstilla selviää siis kiinnostus riistaan – kutsutaan sitä sitten vaikka taipumukseksi. Kiinnostus ei kerro vielä mitään siitä, minkälainen ajuri koirasta tulee. Myös tiukkuudet ja herkkyydet, arvostelukyvyt ja ongelmienratkaisutaidot ynnä kymmenet muut, tärkeät ominaisuudet jäävät vielä hämärään. Ne selviävät vasta myöhemmin ja niihin vaikuttavat hyvin monet asiat yhdessä ja erikseen. Vaikuttavista tekijöistä suurin osa on epäilemättä geneettistä laatua, mutta osa voi olla puhtaasti ympäristötekijöitä. Kokonaisuus on niin monimutkainen, ettei sitä voi millään etukäteen testata. Tämä muistaen on helppoa ymmärtää myös se, että taipumuskokeen avulla ei voi olla edes teoriassa mahdollista arvioida koiran (tai sen vanhempien) jalostusarvoa.

Niin kauan kuin on ollut metsästyskoiria, on ollut myös kiinnostusta tietää se, mikä yksilö vaikkapa pentueesta tulee olemaan se ykkönen. Konsteja asian selvittämiseksi on ollut monia, suurin osa konsteista on ollut silkkaa taikauskoa. Jos pentueessa näkyy luonne-eroja, saattaa niiden perusteella olla jotain pääteltävissä – mutta ei läheskään aina.

Edelleen muistutan siitä moneen kertaan mainitusta, helpoimmasta vaihtoehdosta: jokaisesta paikallisyhdistyksestä löytyy joku, joka pyynnöstä järjestää maaston ja lähtee arvioimaan ensikertalaisen koiraa. Arvio ei ole virallinen, mutta mitään virallista taipumuskoetta ei käsittääkseni olla kehittelemässäkään. Tämän helpommaksi ja halvemmaksi ei taipumuskoetta ymmärtääkseni voi tehdä.

Mikäli tässä viestiketjussa hahmoteltu testaus myönnetään puhtaasti ”muuten vain”-touhuamiseksi koiran kanssa, on asia mielestäni ihan kannatettava. Kaikki puuhastelu koiran kanssa on ymmärtääkseni hyväksi. Mitään tähän mennessä esitetyn kaltaista testausta en kuitenkaan haluaisi kutsuttavan taipumuskokeeksi.

Timo K.

kahaltaja wrote:

timkil wrote: Ei se käy, että koira vietäisiin jäljelle, taipumuksista tärkein jäisi silloin kokonaan mittaamatta. Jäljestyskokeet ja ajokokeet ovat kaksi ihan eri asiaa.
Timo K.

malmol-9 wrote:Noita jäljen teko taippareta voi jokainen järjestää omilla kulmillaan ilman suurempia organisaatioita. Olen joskus aikoinani vetänyt koemielessä auton alle jääneellä jäniksellä nuorelle penikalle noin puolen kilometrin jäljen metsään. Penikka oli noin neljänkuukauden ikäinen ja suoriutui jäljestä vaivattomasti ja löyti piilottamani tuoreen raadon.

yksi asia ei petä koskaan, luetun väärinymmärtäminen

Lienekkö tarpeellistakaan kaikilla aaltopituuksilla edes pysyä... johtunee kai kokemattomuudestani.

kahaltaja wrote:Miltä tällainen testi kuulostaisi....

Arviointi sanallisena.
Arvioijana pitkän koirakokemuksen omaava ja kauan metsästystä harrastanut henkilö/henkilöt.

Testipaikkana turvallinen ja toivon mukaan jänistikas maasto. Järjestäjältä mahdollisuus lainata gepsiä ja saada sen käyttöön myös opastusta.

Koiran testausaika tilanteesta riippuen 1-2h

Koira testissä ilman hihnaa tai liinaa

Testialueella laahausjälki.

Koira lasketaan maastoon ja arvioihja opastaa koiran ohjaajaa toimimaan oikein tilanteessa.

Päivän aikana olisi mahdollista testata useampi koira. Arvioijat seuran paikalle järjestämiä. Osallistumismaksu per testattava koira.

Arvioija seuraa koiran toimintaa kiinnittäen huomiota ainakin näihin asioihin:
ohjaajasta irtautuminen
laahausjälkeen reagoiminen
muihin jälkiin reagoiminen
rohkeus/arkuus
innokkuus
mahdollinen ajo


nyt ei ajatus kulje pidemmälle....viisaammat varmasti osaavat keksiä lisää.

Testi olisi siis AINOASTAAN arvio siitä, onko koiralla ylipäänsä minkäänlaista viettiä riistan perään. Ei rinnastettavissa muihin kehiteltyihin taippareihin. Ihan vaan kevyehkö arviointi koiran vaistonvraisesta toiminnasta, mukava ja rakentava hetki metsässä. Mahdollisesti metsästykseen ja ajoketoimintaan motivoiva.

MISSÄ KOHTAA LUKI, ETTÄ KOIRA VIETÄISI SUORAAN JÄLJELLE?

timkil wrote:Olen myös sitä mieltä ettei taipumuskoetta pysty millään luomaan ilman riittävää käytännön kokemusta metsästyksestä - eli siitä, miten koira käyttäytyy missäkin metsästystilanteessa ja miten eri olosuhteet tähän vaikuttavat.

Olen ihan samaa mieltä. Ennen tuon ylläolevan ehdotelman kirjoittamista olin keskustellut kolmen metsästystä ikänsä harrastaneen henkilön kanssa. Kaksi heistä beaglella metsästäviä, yksi ajokoiralla.

ansa wrote:Musta taipumusten testaamisessa oleellisin asia on, onko koiralla INTOA lähteä tekemään yhtään mitään. Ja jos sitä on (tai jos käykin tuuri, ja jänis singahtaa edestä sattumalta), niin lähteekö se perään ja miten käyttäytyy jäniksen perässä. Eli laittaisin pääpainon koiran innon arviointiin; kiehnääkö ryhmän jaloissa vai lähteekö aktiivisesti etsimään, miten kaukana käy, miten usein näyttäytyy jne. Hukkatilanteessa luovuttaako heti vai jatkaako sisukkaasti työskentelyä.
Kuten todettua, tämä testaus tehtäisiin nimenomaan melkeinpä kylmiltään, eli ei vuosien harjoittelua takana. Kokemuksen myötä koira kuitenkin oppii, se lahjoiltaan heikompikin, ainakin jonkinlaiseksi. Ja mitään pisteytystä ei käytettäisi, vaan tulos olisi hyväksytty tai hylätty.

Juuri näin

malmol-9 wrote: jäniksen raadon haju laukaisee sen uteliaisuuden ja sitten mennään jo kummasti.
Se että mitä tuo pentu tästä oppii... onkin sitten eri asia, ei ainakaan sitä mitä sen pitäis oppia, eli jäniksen luontaisia hajuja ja niiden seuraamista.
No semmoisessa metsästys tilanteessa missä jänistä on haavoitettu verille asti, saattais olla hyötyä.
Herääkö kysymys, millaisen koiran sitten pennustani sain? Voin jo saman tien vastata, että kelpo ketun ajajan.

Mielenkiintoista! Mitä yhteistä on on kuolleen jäniksen hajulla ja ketunajolla? Joku uusi teoria vai perimätietoa?

Kohtelias kiitos kysyjälle.. Ei välttämättä juuri mitään yhteistä, mutta jälkeenpäin mietittynä ja yhteenvetona penikan isästä voisi luonnehtia sen perimässä olleen taipumus periyttää kettuverisiä jälkeläisiä. Se on tullut ilmi muissakin yhdistelmissä.
Kyseistä beagleurosta testattiin useamman seuran voimin eri kettujahdeissa ja palaute oli yleensä myönteistä. Vaatii tietyn laista rohkeuttakin lähteä suuremman metsästäjäjoukon eteen esittämään koiransa taitoja, varsinkin kun ei ole kysymyksessä varsinaisesti tälle riistalle jalostettu rotu.

Kertoisiko nyt joku taipumuskoetta haluava miksi ei kokeilisi koiriensa taipumusta kahden viikon kokeessa? Tai miksi ei alkaisi "harrastamaan" kahden viikon kokeita? Mitä taipumuskokeen pitäisi antaa enemmän/vähemmän, kuin kahden viikon koe antaa? Tai miksi kahden viikon kokeeseen ei voisi osallistua treenaamattomalla koiralla? Ja tarkoitan nimenomaan sellaista koiraa, jolla ei ole metsästetty. Jokainen kuitenkin lenkittää koiraansa ja oletan että jokaisen vastuullisen koiraharrastajan koira on fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa. Ajokokeen hyväpuolihan on se että siinä voi huonompikuntoinen hakematon rauhallisesti liikkuva koira kulkea 4h hakuaikana vain muutaman kilometrin. Taas innokkaasti hakeva ja kovavauhtinen ajuri voi kokeen aikana juosta 50km. Kumpikin voi osallistua kokeeseen ja päivä voi olla oikein mukava. Koepäivä voi kestää 4h tai 10h riippuen koirasta, jos sulkemista/luopumista/keskeytystä ei oteta huomioon. 10h ajassa huomioitu siirtymiset ja aika koiran kiinniottamiseen, korttien täytöt jne. Minun mielestä kahden viikon koe on erittäin lähellä normaalia metsästyspäivää. Erona vain että ajo voi olla pitempi tai päättyy kaatoon. Ehdotan että jokainen taipumuskoetta haluava osallistuu ENSIN kerran kahden viikon ajokokeessa ja sen jälkeen miettii haluaako vielä taipumuskoetta.

Henkka mies man wrote:Kertoisiko nyt joku taipumuskoetta haluava miksi ei kokeilisi koiriensa taipumusta kahden viikon kokeessa? Tai miksi ei alkaisi "harrastamaan" kahden viikon kokeita? Mitä taipumuskokeen pitäisi antaa enemmän/vähemmän, kuin kahden viikon koe antaa? Tai miksi kahden viikon kokeeseen ei voisi osallistua treenaamattomalla koiralla? Ja tarkoitan nimenomaan sellaista koiraa, jolla ei ole metsästetty. Jokainen kuitenkin lenkittää koiraansa ja oletan että jokaisen vastuullisen koiraharrastajan koira on fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa. Ajokokeen hyväpuolihan on se että siinä voi huonompikuntoinen hakematon rauhallisesti liikkuva koira kulkea 4h hakuaikana vain muutaman kilometrin. Taas innokkaasti hakeva ja kovavauhtinen ajuri voi kokeen aikana juosta 50km. Kumpikin voi osallistua kokeeseen ja päivä voi olla oikein mukava. Koepäivä voi kestää 4h tai 10h riippuen koirasta, jos sulkemista/luopumista/keskeytystä ei oteta huomioon. 10h ajassa huomioitu siirtymiset ja aika koiran kiinniottamiseen, korttien täytöt jne. Minun mielestä kahden viikon koe on erittäin lähellä normaalia metsästyspäivää. Erona vain että ajo voi olla pitempi tai päättyy kaatoon. Ehdotan että jokainen taipumuskoetta haluava osallistuu ENSIN kerran kahden viikon ajokokeessa ja sen jälkeen miettii haluaako vielä taipumuskoetta.

Kiitos asiallisesta tekstistä ja kysymyksestä!

Kahden viikon koe on hyvä ja se on tavoitteena omien koirienkin kanssa.

Miksi kokeissa käy vain murto-osa beaglekannastamme? Mielestäni tässä olisi järjestöllä ja jäsenyhdistyksillä mietinnän paikka: miten saada ajokoetoimintaa houkuttelevammaksi.

Tässä muutamia seikkoja, jotka ovat nousseet keskusteluissa esille:

• ei tiedetä koetoiminnasta
  koetaan hankalaksi
  tuomareiden etsintä ja kuskaaminen
  tuomareiden eväät ja juomat (moni luulee edelleen, että viinapullo on vakio)
  kilpailutilanne
  asenteellisuus koiraa kohtaan (sukutausta)
  pelko "lyttäämisestä"
  ....

Oma ajatukseni taipumustestistä tai vastaavasta oli se, että se olisi matalan kynnyksen tapahtuma, johon voisi tulla varsin kokemattomana (omistaja&koira). Mitään jalostusta palvelevaa tietoa ei varmaankaan testillä saisi, mutta jotain ajatusta siitä, millaisia beagleja täällä on. Mukavan ja hyvähenkisen tapahtuman myötä voisi moni uusi harrastaja innostua koetoiminnastakin. Liikaahan osallistujia ei taida olla.....

Tätä keskustelua on vain ollut ihan pakko seurata, vaikka välillä on harhailtu ties missä hajumaailmoissa. Ainut kuviteltavissa oleva haitta saattaa olla, että jo ennestään epäluuloisesti kokeisiin suhtautuva lukija voi saada tästä vahvistusta luuloilleen vaikka pahimpia harhaluuloja on yritetty hartiavoimin ampua alas.
Vähäisiin koekäynteihin on varmaan yhtä monta syytä kuin on harrastajaakin ja kaikki toiminta, jolla kynnystä pystytään madaltamaan,
on ehdottoman kannatettavaa.
Omasta beaglehistoriasta tiedän , että miten korkea se epäluulon kynnys on ylitettäväksi. Ensimäisen beagleni kanssa ei koskaan käynyt edes mielessä, että pitäisi johonkin kokeisiin sitä viedä. Pelkkää höpöhommaa ja mitä hyötyä sellaisesta minulle olisi. Tuntui, että ne koekoirat ovat varmaan jotakin ylimaallisia virtuooseja eikä tavallisella reppumiehen koiralla sellaisiin kannata lähteä. En kyllä myöskään ymmärtänyt, että kokeilla olisi jotakin tekemistä jalostuksen kanssa. Pääasia, että ajuri toimii metsällä ja saalista tulee. Näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä Retullakin olisi ollut jotakin annettavaa rodulle.
Seuraavan beaglen kanssa minut suorastaan pakotettiin kokeisiin. Naapurissa asuva innokas beaglemies ei antanut pahaisintakaan rauhaa ja
hoiti puolestani tuomarit ja muut käytännön asiat. Vaikka sen aikaiset kokeet kestivät koko viikonlopun ja beaglein kokeita joutui hakemaan kaukaakin, niin homma vei vain mukaansa. Olen edelleenkin kovin kiitollinen tälle naapurille, joka ymmärsi minun tarvitsevan tällaisen harrastuksen. Yhtään koepäivää en antaisi pois, vaikka tuloksellisesti on
välillä mennyt täysin päin honkia.
Niin tässä asiassa kuin yleensäkin, väärät ennakkoluulot ovat pahin este kaikelle hyvälle ja positiiviselle.
Jospa tämä innokas mielipiteiden vaihto näistä taipumuskokeista osaltaan
auttaisi rikkomaan niitä ennakkoluulojen muureja. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi edes jonkilaiset viitoitukset, joitten pohjalta päästäisiin asiaa kokeilemaan. Kokeilun perusteella nahtäisiin, että onko tällaiseen toimintaan miten laajaa halukkuutta ja mitä siitä jäisi käteen harrastajille ja rodulle. Ainakaan aluksi taipumuskokeelle ei varmaan mitään virallista asemaa voi tulla, mutta käytäntöhän sen sitten jatkossa näyttäisi.

imppa wrote:Niin tässä asiassa kuin yleensäkin, väärät ennakkoluulot ovat pahin este kaikelle hyvälle ja positiiviselle. Jospa tämä innokas mielipiteiden vaihto näistä taipumuskokeista osaltaan
auttaisi rikkomaan niitä ennakkoluulojen muureja. Nyt pitäisi vain saada aikaiseksi edes jonkilaiset viitoitukset, joitten pohjalta päästäisiin asiaa kokeilemaan. Kokeilun perusteella nahtäisiin, että onko tällaiseen toimintaan miten laajaa halukkuutta ja mitä siitä jäisi käteen harrastajille ja rodulle. Ainakaan aluksi taipumuskokeelle ei varmaan mitään virallista asemaa voi tulla, mutta käytäntöhän sen sitten jatkossa näyttäisi.

Miksi kokeissa käy vain murto-osa beaglekannastamme? Mielestäni tässä olisi järjestöllä ja jäsenyhdistyksillä mietinnän paikka: miten saada ajokoetoimintaa houkuttelevammaksi.

Jos nyt lähdetään siitä että kahdenviikonkoe on ok tapa mitata taipumuksia voisimme siirtää keskustelun kehittämään ratkaisua Kahaltajan mainitsemiin ´hankaluuksiin`

Tässä muutamia seikkoja, jotka ovat nousseet keskusteluissa esille:

• ei tiedetä koetoiminnasta
  koetaan hankalaksi
  tuomareiden etsintä ja kuskaaminen
  tuomareiden eväät ja juomat (moni luulee edelleen, että viinapullo on vakio)
  kilpailutilanne
  asenteellisuus koiraa kohtaan (sukutausta)
  pelko "lyttäämisestä"
  ....

malmol-9 kertoo tällaisesta houkuttelemisesta

Monet paikallisyhdistykset ovat kohdentaneet voimavarojaan kyseisen ongelman poistamiseksi jo aikapäiviä sitten. On järjestetty kauden avauksia, niissä sitten on ollut mahdollisuus ensikertlaistenkin kokeilla koiraansa haluamallaan tavalla. Palkintotuomari kokelaille näissä tilaisuuksissa on ollut mahdollisuus saada myös kurssiin kuuluva kurssiharjoittelu.
Paikallisyhdistysten järjestämät kesätapahtumat ja patikkaretket ovat olleet varsin suosittuja jopa perhe tapahtumana tänä päivänä.
Muutamassa keskustelussa on tullut esille syksyiset koirien kokeilu mahdollisuudet, no emme ole Suur-Savossa ainakaan sen huonompia senkään asian suhteen. On kokeiltu ja tullaan jatkossakin antamaan tukemme niin harjoitteluissa kuin kokeissakin ja meillähän olikin porkkanana se ensimmäinen koe yhdistyksemme jäsenen omistamalla koiralla ilmainen.

ja muuallakin kuin Suur-Savossa on yritetty tehdä koetoiminta helpommaksi lähestyttäväksi.

(Koska itsekin lähdin aikoinaan ihan untuvikkona kokeilemaan koiraani katson että minulla on asiasta kokemusta. Minulle riitti kimmokkeeksi halu kokeilla koiraani! Ei ollut vaikeeta ottaa yhteyttä paikalliseen yhdistykseen ja kysyä miten pääsen koiraani kokeilemaan. Tuomareiden kestittäminen tai kuskaaminen en kokenut esteeksi mutta tunnustan että olen tarjonnut tuomareille 1,5cl ryypyn kauniista muovisesta snapsilasista erien välissä. Hiukan huolissani olin saanko koirani kiinni erien välissä.)

Oma ajatukseni taipumustestistä tai vastaavasta oli se, että se olisi matalan kynnyksen tapahtuma, johon voisi tulla varsin kokemattomana (omistaja&koira). Mitään jalostusta palvelevaa tietoa ei varmaankaan testillä saisi, mutta jotain ajatusta siitä, millaisia beagleja täällä on. Mukavan ja hyvähenkisen tapahtuman myötä voisi moni uusi harrastaja innostua koetoiminnastakin. Liikaahan osallistujia ei taida olla.....

Toivomus että tapahtuma olisi mukava ja hyvähenkinen on sekin toteutunut kohdallani.

Tässä keskustelussa on moneen kertaan kokeneet metsästäjät olleet sitä mieltä että taipumuksien selvittäminen ei oikein muualla kuin metsässä, koiran päästettyä metsään pysty arvioimaan uskottavalla tavalla. Siksi minusta oilisi hienoa jos ´taipparikaipaajat` pystyisivät asian hyväksymään ja tuomaan esille ehdotuksia siitä millainen toiminta järjestössä ja yhdistyksissä olisi sellainen joka houkuttelisi

varsin kokemattoman (omistaja&koira)

riittävän uteliaaksi koiransa metsästystaipumuksista jotta hän lähtisi ottamaan niistä selvää vaikka kahdenviikon kokeeseen.

Minun ehdotukseni taipumuskokeen aikaansaamisesksi, sellaisen jossa

Mitään jalostusta palvelevaa tietoa ei varmaankaan testillä saisi

on että oman yhdistyksensä vuosikokouksessa ehdotta taipparijaoston perustettavaksi ja se alkaa järjestämään tapaamisia johon olisi helppo tulla ja jossa toiminta olisi sellainen joka madaltaa kynnystä ´jatkotestauksiin`