Suomen Beaglejärjestö

Kuinka monen koira ajaa "mielellään" kettua?
Entä jos jäniksen yöjäljen yli menee tuoreet ketun jäljet niin kuinka käy?
Millaisia ketun ajoja olette beaglellenne saaneet, pituudet, etäisyydet, vauhti yms.
Ruotsin puolelta löytyy beagleja joilla on samalta koekaudelta ykkönen jänikselta ja ketulta, tällaista ei taida löytyä meidän puolelta?

Kerran on lähtenyt ketun perään mökillä. Ajoi sitä ihan kunnolla n. 2h. Isällä ei vaan ollut ase mukana, joten kettu jäi ampumatta.

Täytyypä sanoa, että en ole koskaan kuullut että meidän metsästysmaastossa edes olisi kettuja (no niistä jäniksistä nyt puhumattakaan ) joten en tiedä mitä koiramme tekisivät. Hirvielukka on kyllä saanut kyytiä jos nokitusten tulevat vastaan, mutta hirvien jälet eivät koiria kiinnosta.

itseasiassa Rita on kaksi kertaa ollut karhunkin kanssa vastakkain...sitä ei kyllä lähtenyt ajamaan takaa päin vastoin hyppi neljällä jalalla takapystyä ja haukkui niin paljon ku pystyi. Näistä kokemuksista lähtien on Rita pelännyt isoja mustia koiria esim.nöffejä ym..

Jimi on paukuttanut muutamia kertoja kettua. Parivuotta sitten oli oikein kunnon ajo paljaalla maalla. Juttu kävi niin että olimme kenraaliharjoituksissa silloisia pm-kokeita varten. Aamu meni normaalin kaavan mukaan, koirairti ja ajo käyntiin, kun kohta istu kettutiellä n. 100m päässä, ihmettelin siinä että aikalähelle uskaltautuu ajoa, kohta selvis sekin kun Jimi tuli perässä tielle että sitähän se poika ajaa, ja hyvin ajoikin. Ajo jatkui kohtuu hyvänä enkä saanut sitä heti katkaistua, kunnes kiekka tuli täyteen sain ajon poikki. Harmittaa näin jälkeen päin että otin siitä ajolta pois, kaato olisi tehnyt varmasti terää. Tosin pm-kisat muutaman päivän päästä ja jänistä oli tarkoitus reenata.

Toinen kerta kävi viimesyksynä, juuri oli satanut ensimmäiset lumenhärmät maahan. Taas sama kuvio, koira irti ja ajo käyntiin. Ajo jäi kuitenkin lyhyeksi ja ihmettelin että mihin se katkesi. Painelin perään ja löysin koiran metsäautotieltä, perkkaamassa. Ja yllätykseksi tiellä olikin vain koiran ja ketun jäljet, silloin jälki oli kuuma ja sain Jimi johdateltua uudelleen ketun perään. Ajo jatkui pariminuuttia ja pysähtyi taas, sitten oltiinkin jo pikitiellä ja siihen loppui se ajo.

Sitten viimetalvena oikein yritettiin hangella ja eihän siitä mitään tullut. Johdatin oletettua kuumaa ketun jälkeä ja päästin irti, ilmeisesti jälki ei ollutkaan kovin kuuma kun törmätessään ensimmäiseen jäniksen polkuun haku muuttui jänikselle.

Haaveena olisi vielä että saisi Jimiltä jänisveret pois ja siitä saisi vielä vanhoilla päivillä kettuajurin. Täällä kettuja piisaa, pyyntiporukoita on kohtuu vähän ja jahtimuotokin kiinnostaa. Lisäksi meidän seurassa saa kyllä passimiehiä jos on takuukoira.

Minulla on ollut 4 beagle, ja niistä 3 on ajanut kettua.
2 niistä vaihtaisi heti ketulle vaikka jänis olisi jo liikellä, ja ne toiset pysyi aina sen elukan perässä mitkä he ovat aloittanut jäljetä.

Koirantarhassani on täällä hetkellä 2 beagleita joista yksi on 100%:nen jäniskoira, ja toinen voisin sanoa että on 90%:nen kettukoira. "Kettukoirani" ei osaa ajaa jäniksiä vaikka nekin kiinnostaisi, se tule vain tuommosia puolen tunnin ajoja sit se hukkaa niitä. Mutta kun se ketun saa ylös sitten ajo kulkee parhaillaan, aamusta iltaan.

Etäisyydet ei koskaan tiedä kun ketunajoista puhutaan. Jos ketunpentu saa ylös se voi pysyä lähellä (kuin jänis), mutta jos koira löytyy vanhempi kettu niin 10km on aika tavallista.

Ensimmäinen (ja paras) beagleni (syntynyt 9.9-99) oli ns. "allround koira". Jänis,ketun ja vaikka peuranajo sujui kaikki yhtä hyvin. 8.9-01, syksyn ensimmäinen ketunajo, kesti 4,5h. Kettu juoksi n.400m rautatien pitkin, koira pääsi vain 200......

Siitä opetin että: -Jänisjahti on jännittävä, mutta ketunjahti on Vaarallisen
jännittävä!
- Aina olla auton läheisyydellä, siksi ei koskaan tiedä
mihin se lähtee!
- Jahdissa otetaan aina kivääri mukana, ja se käytetään
myös!!
- Gps tutka on halpaa!!
Jos yksi näistä pisteistä olisin seurannut niin koira olisi vielä hengissä.

tuo on juuri yksi syy miksi en niin välitä käyttää omia koiria metsästykseen...joku voi käyttää koiriaan jos haluaa ottaa sen riskin, mutta minä en tietoisesti halua asettaa koiriani kuolemalle alttiiksi. Saaressa on hyvä ollut ajuuttaa koiraa syksyllä kun jäitä ei ole...siellä ei tarvitse pelätä autoja, rautateitä, suurpetoja (susi,karhu)...saari luo mielestäni melko turvalliset puitteet metsästykselle syksyllä.

Metsästys voi olla myös hyvin turvallista, eikä välttämättä tietoisesti koiran vaaraan asettamista. Ajoa tulee seurata ja maastot tuntea. Ja jos alueella on juuri tavattu suurpetoja tai niiden jälkiä niin enpä usko että kukaan sinne koiraansa päästää. Mettämiehet (ainakin täälläpäin) tuntevat kyllä treenimaastonsa ja kokeissakin on aina yksi maastotuntija mukana.

Tuosta en nyt ole niin varma, etteikö metsämiehet päästäisi koiraansa metsään ajammaan jos suurpetoja on havaittu...täällä päin ainakin tiedän tapauksia...(valitettavasti). Missään liikkuminen ei ole koskaan turvallista. Aina piilee vaaroja jossain. Jokaisen oma asia on viekö koiraan sa metsälle vai ei. Itse en halua löytää koiriani junan alta, pedon kynsistä, piikkiaitaan takertuneena...ym. Tai mikä pahinta, koira ei palaisi koskaan! On hyvä, että metsästys kulttuuri jatkuu, ehdottomasti olen sitä mieltä. Omaa koiraa en vain halua riskeerata. Naapuri voi vaikka viedä häkissä eläviään suomenajokoiraansa tai hirvikoiriaa tai beaglejaan, jos kerran niin haluaa.

Aivan yhtä hyvin se kultamussukka voi saada kyynpureman kotipihallaan tai tukehtua puruluuhun ja kuolla! Tai näyttelyssä teidän koiran kimppuun käy isompi koira ja koiralle ei ole enää mitään tehtävissä.

Toki se auton alle jääminen on riski, mutta meillä ainakin ajatusmaastot on valittu niin, että siellä ei ole isoja teitä lähettyvillä. Vaikka beagle pienenä ajavana ei ehkä niin isoa alaa tarvitse kuin isommat sekkunsa, voi sekin ottaa jalat alleen.

Tarkoitus on siis löytää maastosta metsäjänis. Rusakko (joka siis asustelee enemmän ihmisten lähettyvillä) on se joka päästelee suoraan tietäpitkin kylille ja näin ollen on suurempi riski että ajo päättyy autotielle.

Samoin silloin kun vesisöt jäätyvät ja jää kantaa jänistä, mutta ei koiraa...siirrymme ajattamaan eri paikkaan. Tulemme taas tänne "vesistö", maastoon kunhan jäät kestävät myös koiran turvallisesti.

Seuratkaapas "mettämiesten" keskusteluja, he ovat myös huolissaan koiristaan kun näitä petohavaintoja on paikkakunnilla nähty. Jotkut eivät ole päästäneen koiriaan ollenkaan maastoon. Ajokokeita perutaan susihavaintojen tähden. Ei ne "mettämiehet" sydämmettömiä ole, välittävät koiristaan, metsästyskavereistaan, vaikka se ei aina tyttösten mielestä siltä näytä....

...tiedän kyllä millaisia mettämiehet ovat. Jos itse olen ensimmäisen kerran metsällä ollut vuoden ikäsenä! Perheessämme on siis kaksi metsästäjää. Toki metsästäjät ilmoittavat petohavainnoista, mutta osa kun ei niistä tahdo välittävän. Jättävät koiransa pihaan yöksi naruun ja aamulla onkin vain kaulapanta ja pää, kun susi on käynyt kylässä.

Totta kai se koira voi kuolla kotonakin tai ihan missä vain, miielestäni metsässä riskit ovat vain suuremmat tai ainakaan meidän koirat eivät osaisi väistää junaratoja tai autoja ajon aikana...kaippa siihenkin voisi opettaa. Niin kuin aikaisemminkin totesin saari voisi sopia ainakin meidän koirille hyväksi paikaksi syksyllä käydä metsällä. Varsinkin kun se on tuttu ja "turvallinen".

nyt päästiin aiheeseen vesa!mulla on kaksi kettua ajavaa piikeliä.uros on oikein naukea ketun ajuri,se on opetettu ketulle silleen että sitä pitää viedä yöjälkeä myöten 100-200metriä ja irti ni nostaa ketun,mutta jos löysää puhtaalle metälle ni kaivaa jäniksen.ajot pisimmillään on ollu yli 10tuntisia jos ei ole menny luolaan.narttu ajaa kans mutta on sen verran hitaampi ettei kannata ajattaa.uroksen vauhti on hyvä ketulle ja etäisyys on harvon yli puolimiinuuttia ja näyttää siltä ettei kettu pelkää beaglea niin paljon ku isompia koiria.paras päivä rapella on 2kettua taanalle.

hanna-r wrote: ...tiedän kyllä millaisia mettämiehet ovat. Jos itse olen ensimmäisen kerran metsällä ollut vuoden ikäsenä! Perheessämme on siis kaksi metsästäjää. Toki metsästäjät ilmoittavat petohavainnoista, mutta osa kun ei niistä tahdo välittävän. Jättävät koiransa pihaan yöksi naruun ja aamulla onkin vain kaulapanta ja pää, kun susi on käynyt kylässä.

Totta kai se koira voi kuolla kotonakin tai ihan missä vain, miielestäni metsässä riskit ovat vain suuremmat tai ainakaan meidän koirat eivät osaisi väistää junaratoja tai autoja ajon aikana...kaippa siihenkin voisi opettaa. Niin kuin aikaisemminkin totesin saari voisi sopia ainakin meidän koirille hyväksi paikaksi syksyllä käydä metsällä. Varsinkin kun se on tuttu ja "turvallinen".

Et varmastikaan tunne kaikkia metsämiehiä, eikä se että olet ollut vuotiaana metsällä, tarkoita sitä, että tuntisit heidät. Varsinkaan, jos olet liikkunut aina samoissa porukoissa. Ihmiset ovat yksilöitä, jotkut pitävät huolen koiristaan, toiset taas eivät. Tällä tarkoitan, että vaikka sielläpäin mettämiehet päästäisivätkin koiria petoalueille, sitä ei tapahdu joka paikassa...

Yhdyn vahvasti Sintturaan ja Juntturaan.

Niin todellakin ihmiset ovat erilaisia. Tosi asia vaan on, että vuosittain koiria joutuu susien suuhun. Ja kylläpä meidän naapurin yksi sikakin joutui..peräpäästä oli susi syönnin aloittanut. Hyvä, jos muualla on viisaampia metsästäjiä. Minun kokemukseni nyt vain ovat nämä...puhun tietysti vain omien kokemusteni perusteella niin kuin oletan kaikkien tekevän.