Suomen Beaglejärjestö

Tässä jokunen aika sitten tapasin kokeneen S-ajokoiramiehen, ja senhän silloin tietää mihin se keskustelu suuntautuu.
Nyt ei kehuttu eikä moitittu koiria vaan isäntiä.
Jo pitkälti ehtoopuolella oleva kaveri sanoi - olen jo pitemmän aikaan sen havainnon tehny, että aika monasti narttu viedään liian aikasin urokselle astutettavaksi, eikä siinä innostuksessa malteta oottaa sitä oikeeta hetkee.
Sanoin itsekkin tehneeni saman havainnon.
Myös siinä oltiin samaa mieltä, että päivä pitää varata siihen aikaa, sillä ne ei oo aina suitsai hommia.
Siinäkin ajatukset juoksi yhteen, että harvoin siinä avuatajia tarvii, kun on rauhallinen-ja turvallinen paikka ja annetaan niille aikaa, niin kyllä yleensä homma hoituu.
Kun tää koirapuoli saatiin kuntoon, niin sitten siirryttiin hevosiin, kun molemmat oltiin joskus "mustalaispojan" kokoisena hevoskärpäsen purema saatu.
Kun sekin osittain saatiin ruodittua, niin madallettiin vähän asiakynnystä, ja muuten vaan läppää heitettiin.
En nyt oikein muista, että kertoikohan hän itse nyt siinä mukana olleensa, vai jostakin kuulleensa hauskan tarinan.
Kaksi miestä oli ollut hevosillaan astutuspuuhissa.
Siinä niiden touhutessa, oli tää hommelin keskivaiheella oleva avustaja hiukan kompuroinnut, ja siinä ylös noustessa huomasi hattunsa hävinneen.
Kysyi sen katoamista kaveriltakin, joka kuittasi sanomalla tuulen varmaan sen vieneen.
Yhdentoista kuukauden päästä hevonen varsoi ihan normaalisti, mutta vain sillä erotuksella, että varsalla oli syntyessään hattu päässä.