Kausi 2012-2013
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
Kausi 2012-2013
Erja "varasti" viime vuonna, joten enpä jää "pekkaa pahemmaksi" vaan aloitan kauden ruotimisen tänään.
Onhan taas kohta aika aloittaa se jalostustiedon keruu niille valveutuneille kasvattajille, jotka jaksavat pakertaa ajavan beaglen, ja sen jalostamisen kimpussa.
Jäniskanta on kuulemma paikoin erinomainen, toisaaalla taas on merkkejä kannan "tuhosta" jänisruton aiheuttamana.
Omat havainnot ovat vähä sieltä-täältä. Paljon en ole metässä kerenny käymään mutta teitten varsilla on havaintoja sekä elävistä että jo korpin ruuaksi joutuneista pitkäkorvista.
Koepuolen hommat jatkuu edellisten vuosien malliin,ainakin omalta osalta.
Koetoimitsija korttiin tuli yksi pätevyys lisää tälle kesälle.Jos taas ens suvena jatkais "opintoja".
Patistavat jotku Yt.-koulutukseen mutta enpä taija ryhtyä siihen hommaan-vieläkään.
Muutama viikonloppu menee tuomari/ toimitsijapuolella mutta omanki koiran kans tuun käymään parissa-kolmessa koitoksessa.
Niin, ja jos tuo nuorempi osoittaa samoja otteita ku viime lumilla niin sekin voi olla valmis koeteltavaksi tänä kautena.
Lupaavasti viime kausi lopetettiin junnun osalta ja jos vaan samoin jatkaa 20.8- niin lupaavalta näyttää.
Tämmöstä.Pankaahan kertomuksia ja kokemuksia "kortille" ja kirjottakaa niistä tänne.
Erinomaisen hyvää kautta 2012-2013 kaikille ajavan beaglen kera touhuaville, ja tärkeän jalostustiedon "kerääjille".

" minäkö vanha?????....luulette vaan"
-
Sinttura & Junttura
- Posts: 769
- Joined: Thu 22.09.2005 8:45
- Location: Haapajärvi
- Contact:
"härskistipä" varastit aiheen
No, ei mulla nyt tähän topikkiin paljon kerrottavaa olekaan. Metsään minulla ei ole koiria vietävänä, töötin kans nyt vois kokeille sienestämistä. Haapajärven jäniskannoista en tiedä. Meillä parveili viime talvena ihan SIKANA ruskoita ja oli muuten viimeinen talvi kun ruokittiin fasaaneja pihapiirissä. Rusakot ja rotat valtas pihapiirin ja fasaaneista ei tietokaan. Saavat mun puolesta kuolla nälkään ens talvena rusakot ja rotat nimittäin
Paria beaglenaista olen houkutellut syksyn tuomarikursseille, jää nähtävästi menevätkö he. Jos kerran pääsis käymään (töiden ja muiden harrastusten puitteissa) itse tuomaroimassa kokeissa niin oispa hyvä. Tätä nykyä minut tapaa enemmän hevosen selästä kuin koiraharrastuksen parista. Yks näyttely on tälle vuotta tiedossa, saivat houkuteltua...liha on heikkoa
Kenneljänis meille on tulossa 20.elokuuta. Kääpiöluppakorvapupu Myy ja nyt EI saa nauraa
Toivotan kaikille oikein hyvää kautta 2012-2013. Toivotaan että kelit suosis ens talvena ajattamisharrastusta ja ois tarpeeksi pitkä kausi harrastaa. Ennenkaikkea TERVEYTTÄ koirille isäntineen/emäntineen.

Tärkeintä ei ole se, mitä tietää, vaan se mikä juolahtaa päähän juuri oikealla hetkellä.
Joo - kyllä ihan syksyn merkit on jo havaittavissa.
Jos sitä ei muuten huomaa, niin aamulla aina tossa lehtee laatikosta hakiessa, niin vatsanpohjassa rupee ikäänkuin kutiamaan.
Aika monellehan kesä on sitä ihaninta aikaa - vuodenajoista, joka osaltaan pitää paikkansakkin, mutta kyllä meikeläiselle on se syksy, kun ei itikat ja paarmatkaan ole enää kiusana, ai niin mut tuleehan ne pirun hirvikärpäset tilalle.
Mut se on pientä sen kaiken muun ilon rinnalla.
Ei ole enää pitkä aika kun linkku napsahtaa.

Metsäjänistiheydestä en osaa vielä sanoo, mut rusakoita on niin maan perusteellisesti.
Tosin aika hyvä kanta jäi ainakin meidän alueelle viime kaudelta, jos ei sit joku tauti tai pedot ole niitä sen jälkeen hävittäneet.
Velipoika aika paljon kylläkin tutkailee ja luurailee metsiköissä, eikä senkään eteen ole kuolleita jäniksiä ilmaatunut, jotenka ruttoakaan ei luultavasti ole ollut, niinkuin joinakin vuosina.
Eiköhän sitä parin viikon kuluttua päästä näkemään, miten usein niitä koiran eestä pomppii ylös.

Etelä savossa ainakin tuntuu olevan metsäjäniksiä niin maan paljon
Lenkillä ainakin näkyy jatkuvasti useita jäniksiä ja ihme kyllä ei yhtään rusakko havaintoa tässä meidän nurkilla
Kovasti kauden alkua odotellaan käsi jo linkulla valmiina hölläämään, kun nyt ei vaan kävisi perinteisesti ja alkaisi "loppu kesän" helteet juuri 20.pv
Erja kurssille ihmeessä tuomareita ei ole koskaan liikaa ja se on mukavata hommoo
Meiltä löytyy myös kani joka asusutelee tuolla pihalla vapaana, Remu aina päivittäin pienen pätkän sitä ajaa, niille on tullut sellainen tapa ihan selvästi.Kani odottaa sitä keskellä pihaa ja sitten kiertää puimalan, beagle perässä karjuen kuin leijona ja sitten kani selkeästi kyllästyy ja menee aitan alle pesäänsä
Myös kauriita ja peuroja on näkynyt enenmmän kuin vuosiin
saapi nähdä mikä siellä ajossa aina on
Kovasti tälle kautta mieli kokeiiin on joten nähtäväksi jää joko startataan
Mukavaa kauden aloitusta kaikille
Lenkillä ainakin näkyy jatkuvasti useita jäniksiä ja ihme kyllä ei yhtään rusakko havaintoa tässä meidän nurkilla
Kovasti kauden alkua odotellaan käsi jo linkulla valmiina hölläämään, kun nyt ei vaan kävisi perinteisesti ja alkaisi "loppu kesän" helteet juuri 20.pv
Erja kurssille ihmeessä tuomareita ei ole koskaan liikaa ja se on mukavata hommoo
Myös kauriita ja peuroja on näkynyt enenmmän kuin vuosiin
Kovasti tälle kautta mieli kokeiiin on joten nähtäväksi jää joko startataan
Mukavaa kauden aloitusta kaikille
Ainakin yhdessä Puulaveteen työntyvän niemenkäressä Kangasniemellä on kuulema metsäjäniksiä.
Olin viime viikonloppuna velipojan kesämökillä käymässä Kangasniemellä sen avokotaa "vihkimässä", jossa tuli metsäjänis nähtyä.
Velipoikakin sanoi usein niiden siinä pihamaalla vierailevan.
Hyvin tuli kota vihittyä, jonka kuulemani mukaan kuulivat myös toriterassilla olijat.

Muistakaahan olla tulevalla kaudella väleissä metsästyksen jumalattarien Artemiksen (kreikkalainen mytologia) ja Dianan (roomalainen mytologia) kanssa, silloin monet asiat onnistuvat entistä paremmin! Itselläni on totutut "aamurituaalit" ennen metsään menoa jumalattaria mielistelläkseni. Painan herätyskellon torkkupainiketta, käännän kylkeä, jatkan unia, herään uudelleen, ym, ym, ym ja niin, otan koiran, tutkapannan, koirapillin, jne mukaan. Lähden metsään. Jäiköhän jotakin pois tällä kertaa?
No se pinttynyt kuksa jäi siihen pöydälle
Teen seuraavaa metsäreissua varten pieneen sinikantiseen vihkoon muistilistan ja ripustan vihkon kaulaani. Nukun tästä lähtien aina vihko kaulassa ja enkä koskaan enää paina kellon torkkupainiketta
. Hyvää tulevaa kautta! Nauttikaa!
Sain pari päivää sitten multimediaviestin hyvältä beaglekaverilta. Viestin kuvassa on joko kristallipallo tai konjakkilasi. Molemmista edellisistä voi tulevaa kautta ennustaa
. Aikani kännykän kuvaa hierottuani, alkoi ennusteita tulemaan. Tässä niistä muutamia:
- Syksyn säät ovat harrastuksen kannlta hyviä, välillä on poutaa, mutta kyllä sadettakin saadaan
- Kauden alussa hirvikärpäset ovat kiusana monin paikoin
- Tulossa on hyviä ja pitkiäkin ajoja, mutta kyllä sekaan mahtuu muutama hukkakin
- Pohjanlohkosta kuullaan kovia tuloksia
- Ultrapointin tutkat toimivat edelleen varmasti
- Syntyy hyviä tarinoita, joita seuraavana vuonna muistellaan
- Uusia harrastajia tulee innolla mukaan
- Joulupukki nähdään kesken kauden tuomassa rauhan kiihkeimmillekkin harrastajille
Sitte ne ennustukset loppu, vaikka olis kuinka konjakkilasia (siis kännykän kuvaa) hieronut

No vau
Piti todeta, kun katsoin äsken pitempää sääennustetta. Mikäpä tässä nyt on vielä nautiskella lämpimistä, aurinkoisista päivistä
Mutta sitten kuin tilauksesta, ainakin tänne Ylä-Karjalan kantille lupailee su-ma väliseksi yöksi n. 5 asteen lämpötilaa ja päiväksi reilua 10 astetta, samankaltaisia lämpötiloja koko viikolle, joten aloituskelien puolesta ei voi valittaa
Mukavaa jahti- ja koekautta

FI KVA Pohjankartanon Mirella
FI KVA Viitakiitäjän Iiris
FI KVA Viitakiitäjän Siiri
FI KVA Viitakiitäjän Nokinenä
Viitakiitäjän Tinni
FI KVA Viitakiitäjän Iiris
FI KVA Viitakiitäjän Siiri
FI KVA Viitakiitäjän Nokinenä
Viitakiitäjän Tinni
Saapa nähdä mihin suuntaan jäniskannat ovat kehittyneet. Ainakin vielä viime kauden lopulla oli Liedossa jäniksiä aika tavalla. Jos et jakso katsoa koko videota, hyppää vaikkapa kohtaan n. 7.35: http://www.huntingsib.ru/video/view/58065/
Saaliitkin olivat aika hyviä. Jos koko video taas kyllästyttää, loikkaa jäniksen lailla kohtaan n. 4.45: http://www.huntingsib.ru/video/view/58093/
Timo K.

Timo Kilpeläinen
No niin, huomisaamuna se sitten varmasti taas monen ajurin pannassa linkku napsahtaa auki ja toivon mukaan metsät raikaa. Olen kuullut pariltakin yöaikaan tienpäällä liikkuvalta että ainakin Keski- Suomessa on nyt poikajäniksiä niin perusteellisen paljon. Mutta toisaalta ainakin Laukaan ja Saarijärven alueella on löytyyt kuolleita metsäjäniksiä. Onneksi ei kuitenkaan ainakaan vielä niiltä alueilta, joilta on varattu maastoja lännen lohkoon.
Kovasti tässä jo odotellaan kauden alkua. Syyskuun eka päivät menee tuolla Taivalkosken suunnalla, mihin on kuuleman mukaa tulossa aika tavalla monta astalalaista biikeliä. Aihetta siellä on myös juhlaan, koska eräs nimeltä mainitsematon kennel täyttää kunnioitettavat 40v. Onnittelut.
Muuten syksy menee normaaliin tapaan, koiraa treenatessa ja parissa kolmessa ajokokeessa pitää olla mukana eri tehtävissä. Ja jos oma koira (3v) kehittyy hakutyöskentelyssään niin *** silläkin startata myöhemmin syssyllä. Kun kauden lopulla yllätti myös isäntänsä ykköstuloksella niin pitäähän sille jatkoa ainakin yrittää. PITKIÄ AJOJA JA RENTOUTTAVIA HETKIÄ KAIKILLE.

Paukkuu...Paukkuu
-
Sinttura & Junttura
- Posts: 769
- Joined: Thu 22.09.2005 8:45
- Location: Haapajärvi
- Contact:
Tuota tuota...Käytiin sunnuntai iltana mökillä saunassa ja meillä oli Siita beagle ja Freki-göötti matkassa niin kuin monena kertana aikaisemminkin, irti tottakai. Alkuun molemmat koirat vollotti mökin ulkopuolella ku ne ois tahtonu tulla sisälle. Ensimmäisen sauna vilvoittelun aikana Siita lähti juoksun kanssa rantaan ja me saunaan takas. Puolentunnin päästä lähdettiin mökiltä, sammutettiin agrigaatti ja mitäs me kuultiinkaan. Beagle täydessä ajossa
Kello oli 22.30. No komiaa kuultavaahan se oli. Yhteen asti yöllä sitä kuuneltiin, huudeltiin koiraa, lopulta se haukkui paikoillaan. Tiettävästi jänis oli menny kantokasan alle. Mentiin kotiin nukkumaan, koska ei siellä pimeydessä ois sitä saanu pois. Minä aamulla ennen kuutta takas mökille jossa koira odotti häntää heiluttaen mökin terassilla kyytiä kotiin
Kotikujalla innokas jänisajuri vielä tiiraili tarkkaan josko niitä ristihuulia ois vielä näkyny. Syttyköhän tuo nyt vihdoin, 8,4vuotiaana?