Suomen Beaglejärjestö

Olen kehittänyt viime aikoina hillittömän koiravauvakuumeen, ja mietiskelen tässä, josko pennuttaisin piikelinarttuni (ilman aiempaa kokemusta koirien kasvattamisesta). Lissu on nyt nelivuotias nätti tyttö, loistava luonne ja ajaa jänistä oikein hyvin. Käytin sen kertaalleen Messarin näyttelyssä junioriluokassa, sai sieltä erinomaisen. Ajokokeeseen emme ole saaneet vielä mentyä, kun käytäntö on vaikuttanut jokseenkin monimutkaiselta ja hankalalta.

Mitä olette mieltä, pitääkö/kannattaako narttukoira käyttää näyttelyssä ja ajokokeessa ennen kuin edes harkitsee pentuja? Oletan, että pennut käyvät paremmin kaupaksi, jos on jotain virallista näyttöä emän käyttöarvosta ja kauneudesta. Ajattelin joka tapauksessa pitää itselläni yhden pennun, mutta aika mälsää jos jäävät kaikki käsiin...

helpommalla ja halvemmalla pääset, jos ostat "valmiin" pennun hyvästä ja tervelinjaisesta yhdistelmästä

pennuttaminen ei ole vain PENNUTTAMISTA, suloisia luppakorvia ja tuhinaa. ensin on mietittävä, mitä yhdistelmältä haluaa. onko narttu jalostuskriteerit täyttävä ja terve. entäpä uros... miten se täydentää narttua, miten suvut sattuvat yhteen, löytyykö terveysriskejä jne... ja tietenkin, miten yhdistelmä palvelee baeglejalostusta kokonaisuutena.

jos yhdistelmä täyttää jalostuskriteerisi, niin oletko valmis ilman minkäänlaista kokemusta ottamaan vastuullesi ensikertalaisen nartun synnyttämisen? kasvattajakurssi ja kokeneiden kasvattajien kanssa yhteistyö voisi olla vähintäänkin paikallaan.

entäpä, jos synnytyksessa kaikki ei sujukaan niinkuin strömsössä? vastuullasi on emo ja liuta pentuja.
oletko valmis valvomaan joitakin vuorokausia? entä, jos pentueeseen syntyy vakavasti sairas pentu? entä, jos pentue on niin iso, että joudut päivystämään jokaisen syötön, että kaikki saavat tarpeeksi ruokaa tai vaihtoehtoisesti oletko valmis luopumaan osasta pentuja?

paljon kysymyksiä, joihin pitäisi miettiä vastauksia ennenkuin teet seuraavan siirron...

"Aiheen vierestä kirjoitettu - kannattaisi siis lukea kysymys, ennen kuin ryhtyy vastaamaan," toteaisi entinen äidinkielenopettajani. Mistähän mahdoit saada kuvan, että olen maailmasta vieraantunut, uusavuton hölmö, jolle täytyy ryhtyä sormi pystyssä opettamaan elämän tosiasioita? Ehkä se johtui kirjoitukseni leikkisästä sävystä, mihin oikea TosiKoiraHarrastaja ei ikinä sortuisi.

Vastaanpa nyt tuohon kuitenkin: kerroin kyllä olevani pentutehtailijana (huom! Tämä oli huumoria, heh heh!) itse ensikertalainen, mutta perheessäni ja ystäväpiirissäni on kyllä tarjolla kokemusta koirista, vaikkei nyt nimenomaan juuri beagleista. Seurasin nuorempana läheltä ystäväni perheen kennelin toimintaa; näyttelyjä, jalostuspohdintoja, astutusreissuja, pentujen syntymää, ja - kyllä - myös vaikeita tilanteita, joissa pennun elämästä taisteltiin, ja joskus myös hävittiin taistelu, ikävä kyllä. Olen myös onnistunut kasvattamaan ja pitämään hengissä ihmislapsen jo 11-vuotiaaksi, ja voit uskoa, etten ilman huolta ja yövalvomista ole hänenkään kanssaan selvinnyt. En siis osaa kuvitella, etteikö koiranpentueen kanssa selviäisi normaalilla maalaisjärjellä varustettu ihminen alan kirjallisuuden ja kurssien avulla, vaikkei Sertifikaatin Arvoinen TosiKoiraHarrastaja vielä olisikaan - luulisi tosin, ettei sellaiseksi voi edes tulla, jos ei joskus aloita, vai mitä?

Sitten takaisin alkuperäiseen kysymykseeni: onko siis välttämätöntä (arvelen siis itsekin, että varmasti on ainakin suositeltavaa) beaglenartulla olla näyttely- ja/tai koetuloksia ennen kuin harkitsee häntä astuttavansa, ja jos, niin millaisia tuloksia tarvitaan? Itse kun sitä aina katsoo hyvää jahtikaveriaan pelkästään rakkaudella ja ihaillen...

Beaglen jalostuksen tavoitteiksi on beaglejärjestössä kirjattu seuraavat asiat tässä järjestyksessä:

1. Kova metsästysinto, -kyky ja -sitkeys ilman olennaisia virheitä.
2. Oikea luonne.
3. Hyvä rakenne ja ulkomuoto.

Jalostusjaoston nykyinen toiminta osoittaa, että edellisten rinnalle on nykyisin nostettu tasavertaisena terveyden ylläpito. Mikään näistä ei ole sivuutettavissa eikä korvattavissa toisella. Rotujärjestö ei hyväksy sellaista kasvatustyötä, joka tähtää pelkkään ulkomuotoon käyttöominaisuudet syrjäyttäen, mutta kasvatuksessa on kuitenkin pyrittävä riittävään ulkomuotoon.

Tuossa olis tiivistetysti se mitä Beaglejärjestö on 50 vuotta pitänyt tärkeänä. Lainaus on beaglen JTOsta.( jalostuksentavoiteohjelma)

Kokeissa käyminen on erityisen suotavaa, muttei välttämätöntä. Kasvattaja itse kuitenkin ratkaisee ennen astutuspäätöstä onko yksilö riittävän hyvä metsästysominaisuuksien osalta. Lukuisat metsästysreissut koiran kanssa antavat tarvittavan kuvan yksilön omnaisuuksista.

Kuulostaa, että Teillä on hyvin kokemusta koiranne metsästysominaisuuksista ja olette siihen tyytyväinen. Siinä on jo iso askel myönteisenpäätöksen suuntaan. Kaikilla kasvattajiksi aikovilla tai kasvattajilla ei tuo metsästysasia eikä oman koiran ominaisuuksien tuntemus ole noin hyvällä tolalla.

Joo, tuon JTO:n olen muistaakseni jossain päin sivustoa nähnytkin, ja se vaikuttaa kyllä varsin järkevältä peruslähtökohdalta asiaan. Lähinnä minua askarruttaakin se, mitä koe- ja näyttelytuloksia yleisesti voidaan pitää "riittävän hyvänä", jotta jälkeläisten laatu on kelpoisa, ja mitä aktiiviset metsästäjät pitävät "riittävän hyvänä" jotta pennut saavat kaikki hyvän (=metsästävän) isännän ja kodin. Itselleni riitti koiraa hankkiessani kasvattajan sana siitä, että näyttelyissä ja kokeissa käymätön (mutta kaunis ja ihmisystävällinen) emä ajaa hyvin, sekä varsin asiallinen sukutaulu.

Metsästysinnossa, -kyvyssä ja -sitkeydessä kyllä löytyy (joskus tuntuu, että liiankin kanssa... ), ja siitä syystä olenkin kiinnostunut pentujen teettämisestä, jotta saan siitä itselleni uuden samansorttisen jänispiiskan emän kanssa vähitellen ajohommia opettelemaan - vaan en kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä, jos osoittautuu ettei koirani olisikaan yleisten kriteerien mukaan tarpeeksi hyvä jalostukseen. Ehkä se näyttely ja ajokoe sitten antaisivat lisävarmuutta asiaan ryhtymiseen. Täytynee vain ryhtyä rohkeasti toimeen niiden kanssa.

Melkein noilla kriteereillä olen minä omia narttujani pennuttanut, mitä nim. jekun koiralla on, ja ihan näyttävän komeita ja innokkaita metsäkoiria on tullut.
Vähintään samallainen vaan partneriksi, niin hyviä pentuja tulee.
Uroksen meriitit on vain plussaa.

no hups, ei kyllä ollut tarkoitus ketään loukata...

nöyrin anteeksipyyntö...

Eipä mitään - itsehän puhuin "koiravauvakuumeesta" mikä on varmin keino esittäytyä keskustelupalstalla tampiona.

niinno... sain kyllä käsityksen noin parikymppisestä tytöstä, joka haluaa ihania pieniä koilavauvoja

eh, en muuten ole "Sertifikaatin Arvoinen TosiKoiraHarrastaja" mullahan puuttuu mettäuskottavuuskin ihan kokonaan

Mä laittaisin noi 3 asiaa juuri päinvastaiseen järjestykseen! Ilman hyvää rakennetta ja luonnetta ei ehkä ajo suju tai sujuu..?

Vuosia sitten myin eräälle herralle koiran jolla metsästettiin, hän kertoi, että kun raajat ovat kunnossa ja luonne reipas niin kyllä on "koira pelittänyt". Ei minkäänlaisella kelillä jalat auenneet. Edellisellä koiralla, joka oli palkittu ajokokeissa ja näyttelyssä aina jalat aukesivat kun hanki oli kova.

Mikään näistä ei ole sivuutettavissa eikä korvattavissa toisella

Tuo yllä oleva onkin oleellinen pointti.

Jekku wrote: Mitä olette mieltä, pitääkö/kannattaako narttukoira käyttää näyttelyssä ja ajokokeessa ennen kuin edes harkitsee pentuja? Oletan, että pennut käyvät paremmin kaupaksi, jos on jotain virallista näyttöä emän käyttöarvosta ja kauneudesta. Ajattelin joka tapauksessa pitää itselläni yhden pennun, mutta aika mälsää jos jäävät kaikki käsiin...

Hyvin tuttuja mietteitä Jekulla. Itse pohdin asiaa monelta kantilta:

-Kuka uskoo jos kerron koirani toimivan metsässä?
-Mistä ne tietää että minä tiedän mikä on toimiva koira?
-Osaako ne tutkia koirani taustoja tai onko niillä käsitystä taustalla olevien koirien tasosta?

Miten saan esille että minä päästän maailmalle koiria joita olisin itse valmis viemään metsään ja katselemaan lopunaikaa kotonani?
Ja mitä minä tein kuin hauvakuume pukkasi

- Vein nuorta narttuani ajokokeeseen silläkin uhalla ettei hyvää tulosta tule (eikä tullut) koska näin sain ainakin sen metsästysominaisuuksille arvostelun.
- Käytin urosta jolla on meriittejä
- Ja olin itse vakuuttunut siitä että näissä koirissa on molemmissa sitä jotakin jota haluaisin viedä eteenpäin.

Entäs ellei niitä kukaan halua... no, siihen pitää siinä vaiheessa keksiä ratkaisu. Yritin kuitenkin estää sitä tekemällä kotisivut jossa voi käydä tutustumassa koiriin.
Ilmoittamalla pennuista täällä foorumilla ja Metsästäjälehdessä

Tänään meidän pennut ovat 9 viikkoa vanhoja. Kaikille on löytynyt metsästäviä koteja. Uusista koiranomistajista joku tutustuu sekä beagleen että jänismetsästykseen ensimmäistä kertaa pennun kautta, joku on vanha konkari. Yksi narttukoira jää meille.
Nähtäväksi jää mitä minä päästin maailmalle

Minunkin mielestä Jekku- nimimerkillä on ihan oikea asenne pentujen teettämiseen. Tuo näyttelutulos kertoo, että narttu on ulkonäöltään erinomainen lajinsa edustaja. Jos itse tiedät, että narttusi täyttää nuo VvM:n mainitsemat kriiterit mukaanlukien hyvä terveys, niin perusasiat on hyvällä mallilla. Tietysti ajokoetulokset ovat kylmää faktaa, joita moni metsästyskoiraa hankkiva arvostaa suuresti. Uskoisin että monta kertaa valinnan hyvien pentueiden välillä lopullisesti ratkaisee vanhempien/ esivanhempien hyvät koetulokset.

Ei se kokeessa käyttäminen kovin kummoista touhua ole. Sehän on kuin lähtisi porukalla metsälle ilman aseita. Kysyt koirallesi kaksi tuomaria (mielellään lupaat tehdä heille joskus vastapalveluksen) ja viet koiran esim kahden viikon kokeeseen syksyn aikana. Veikkaan että jos tulos on hyvä, jäät koukkuun niinkuin moni muu koeharrastaja.

Samaa mieltä Jekun kanssa: beaglen pennuttaminen ei ole mitään tähtitiedettä. Maalaisjärki siinä niinkuin monessa muussakin hommassa riittää. Omalla nartulla on ollut vain yhdet pennut eli jokainen on joskus ensikertalainen. Minusta hyvä opus pennurttamiseen oli Helena Koskentalon kirja: "Parempaan pentutulokseen". Toivotan projektille onnea.

eevan kanssa pitkälti samalla linjalla...

ei piikelin, eikä muunkaan rodun pennuttaminen ole mitään tähtitiedettä, mutta kyllä mun mielestä se on muutakin, kuin kahden ok näköisen ja hyvin ajavan koiran yhteenlaittamista.

sitäpaitsi kun listataan numeroilla, niin sitähän luetaan kuin piru raamattua; eka kohta täyttyy ja täts it!

eli siis ensimmäisenä EHDOTTOMASTI se terveys, luonne ja oikea rakenne! ilman niitä, ei kärjistetysti millään koiralla tee yhtään mitään.

johan se on nähty niin monen rodun kohdalla, mihin putkinäköinen jalostus vie. bulldogeja, shar peitä tai bassetia ei tarvinne selittää enempää... belggareilla sokea lonkkatuloksiin tuijottaminen toi ongelmia luonteeseen sekä ison nipun perinnöllisiä sairauksia. rottweilereilla ulkomuotojalostus karsi käyttöominaisuudet olemattomiin ja toi järkyttävän ylikulmautuneet koirat sekä lonkka- ja kyynärongelmat.

JA, sohaisen varmaan mehiläispesää, mutta beagleilla sokea käyttöominaisuuksiin tuijottaminen on tuonut ongelmia luonteisiin sekä kevyttä ja muutenkin puutteellista rakennetta. perustan väitteeni eläinlääkäreiden kanssa käytyihin keskusteluihin sekä omaan empiiriseen tutkimukseeni.

toki ns. käyttölinjaisissa beagleissa löytyy varsin erinomaisia yksilöitä, mutta nämä ovat pääsääntöisesti huolella harkitun jalostuksen tulosta. eli siis kokonaisuus on huomioitu.

Beagle on erittäin monipuolinen koira, josta meidän tulisi olla jokaisen ylpeitä.
Joillekkin riittää vähän vaatimattomampi ulkonäkö, mut se saa vastaavasti jotakin muuta sitten tilalle.
Siitä olen iloinen, että kaikille on se terveys tärkein.
Beaglen monipuolisuudesta kertoo sekin, että hyvän vainunsa ja älykkyytensä perusteella, sitä on kokeiltu jo huumekoiranakin, ja hyvin tuloksin. Velipoika vaan ties kertoo joka on alan miehiä.
Kyllä hyvän näköistä koiraa on aina mukava katella, ja se saa ihokarvat pystyyn, mutta se on vaan metsäharrastelijalle mukava kun se antaa pupullekkin kyytiä.
Uskosin, että jokainen Beagle nähtyään jäniksen - ainakin pöläyttää.