Page 1 of 1

erottaako koira kanin jäniksestä?

Posted: Sat 06.12.2008 22:39
by h-e-n-n-a
Otsikko kertookin jo, mutta haiseeko kani ja jänis erilaiselta koirasta?
Kun meillä on kotona noita pitempi korvasia (kaneja siis) ja oon kieltänyt aina koiraa haukkumasta niitä, ihan kanieni takia ja naapuritkaan ei välttämättä jaksa jatkuvaa haukkumista. Enää ei haukukkaan, ellei ne juoksentele häkissä ihan kauheasti. Mietin että eihän koira sitten mene sekasin, kun joskus saa haukkua jänistä ja joskus ei ?
ja kyllä tiedän mun kysymykset on aika viisaita :oops:

Erottaako koira kanin jäniksestä

Posted: Sun 07.12.2008 9:09
by imppa
Beagle ei ole tyhmä koira. Takavuosina vierailin usein ystäväni lomakylässä, jossa juoksenteli vapaana pihamaalla useita kymmeniä
kaneja lasten riemuksi ja aikuisten riesaksi. Tähän "kaniaikaan" ehti
minulla olla kaksi eri beaglea, joista ei kumpikaan ollut vähääkään kiinnostunut kanin jäljistä. Jussilla tosin oli ajoviettti sen verran herkällä,
että kanin osuessa aivan eteen, täytyi se komentaa sillan alle.
Jos pihassa oli sattunut yöllä käymään jänis, niin työt alkoivat välittömästi
aivan normaalisti, joten ympäristö ei aiheuttanut tätä kiinnostuksen puutetta kaneihin.
Mielestäni voit edelleenkin kieltää koiraasi kotioloissa haukkumasta turhanpäiväisiä kuten esim. kaneja. En ole koskaan uskonut niihin väitteisiin, että kotona haukkumisen kieltäminen vaikuttaisi millään tavalla riistatilanteissa metsässä. Se on niitä räksyttävän koiran omistajan
kestoselityksiä.

Posted: Mon 08.12.2008 10:50
by Sohvi
Tässä jotain keskustelua kysymästäsi aiheesta.

http://www.beaglejarjesto.fi/foorumi/vi ... php?t=1166

Posted: Mon 08.12.2008 16:44
by h-e-n-n-a
aa, kiitos valaistuksesta :)
joo yritin hakea noita aiheita, tästä mutta en mun taidollani löytänyt. :roll: mutta luen sitten ton keskustelun läpi.

Posted: Mon 08.12.2008 18:08
by malmol-9
Täytyy minunkin kanitarinani kertoa, kun on kerran keskustelu avattu asiasta.... Olin Peräpöksäläistä, siis Pirreä reenaamassa tämän vuoden ajovoittajaa silmälläpitäen. Pirre sai ajon erään metsäautotien varresta, ja ajo kierteli aluksi sen metsäautotien molemmin puolin ja sitten jänis törmäsi paikalliseen lenkkeilijä rouvaan. Eipä muuta "häiriöä" tarvinnut kun pupulla vietiin .... tie kelpasi sen jälkeen . Parin kilsan päähän tuntui ajo sitten katkenneen, tutkassa vain muutamia haukahduksia. Menin autolla sitten perään, no siellähän se oli jo lenkkeilijä rouvakin hukkapaikalla ihmettelemässä kuinka Pirre antaa kyytiä viisikymmen päiselle kani laumalle. Se pupun ryntti oli sipaissut sen autiotalon ( kesäpaikan ) pihan läpi, ja jos tuo kani määrä ei nyt sitten saa koiran metsästysviettiä viriämään niin mikäs sitten.
Oli kaverin ajokoiralle käynyt kuulema syksyllä samoin , piti käydä väkisin pois hakemassa kun oli jäänyt siihen kanitarhalle vähän niinkuin kaniin...
Tosiaan tiesin että ne kanit on siinä pihassa irrallaan, mutta eipä ne koiran hampaisiin ole jääneet vaikka tilanteita tosin saattaa tulla. Siinä vanhassa mökissä on sillan alus auki ja niinsanotuista kissaluukuista ne kanit karkuun livahtavat.
Ilves perheineen on monesti vahtimassa siinä mökillä niitä kaneja, on jopa joskus saatu videollekin ilvesten hyökkäyksiä, mutta harvemmin ilves paistille on silti päässyt... saattaa joskus olla, mutta kanilauma ei nimeksikään pienene sen takia.

Posted: Wed 10.12.2008 7:34
by KeijoN
Meijän mäellä kun on rusakoita paljon, niin olen pannut merkille, että niiden yöjälkiä koiran haistaessa ei koiran hänä vispaa läheskään niin tiheään tahtiin kuin metsäjäniksen jälille.
Niidenkin ominaisuushajut eroo sitten näköjään aika paljon toisistaan.
Olen kuullut eräältä kokeneelta ajavan omistajalta, että hänen vanhalle ajokoiralle ei taho rusakon yöjälet kelvata heti aamusta, vaan kiire on löytää vaan metsäjänis.
Tästä päätellen mielestäni kaninkaan jälki ei koiraa kovin paljoa "sytytä".
Tietenkin jos näkee niinkuin nim. malmol- 9 - kin kirjoitti, niin kiire kanille tulee.
Minusta ihan hyvä näin.

Posted: Wed 10.12.2008 7:35
by KeijoN
kokeilu

Posted: Thu 08.01.2009 15:29
by paivi
Kyllä beagle oppii erottamaan kanin jäniksestä ja mun kokemuksen mukaan myös rusakon metsäjäniksestä.

Itselläni on ollut kääpiöluppalemmikkinä samaan aikaan beaglenartun kanssa, jolla myös metsästettiin jäniksiä. Ei ollut mitään ongelmaa.

Nykyään beagleurokseni ovat tottuneet niin lähiseudun rusakoihin, etteivät jaksa niistä juuri innostua, mutta annas olla kun käytiin fleksilenkillä Nuuksiossa, piti ulvonnan ja itkun kanssa kiskoa koirat pois pusikosta.

Joten taas on todistettu, että beagle ei ole tyhmä koira ei :-)

Posted: Thu 26.03.2009 19:22
by tanjuzka
Meillä oli iso luppakorvakani kotona ja kun neitibeagle täytty vuoden pääsi se talliin vahingossa ja aikani sitä etsittyäni tajusin että siellähän se on kanin luona. Olin ihan varma että on vetänyt aamupalaksi sen mutta päästyäni kanin luokse olikin asetelmat hieman toiset.
Kani (uros) toteutti siellä vaistojaan ja koira oli ihan hätää kärsimässä.. kani oli koiran selässä ja ytitti p*nna sitä... :roll:

Mutta siis tuo meidän ei välittänyt, eikä välitä vieläkään kaneista, ne saapi juosta vapaana eikä tuo korvaansa lotkauta :)

Posted: Fri 24.04.2009 9:52
by emms
Ei meilläkään Oona meidän kaneista välitä. Tallikaneista uros hyökkää päälle jos koira menee liian lähelle ja Oona hyppää silloin kauemmas :D
Sisällä häkissä olevaa luppiksen poikasta tuijotteli kerran ja kuola valui.. :'D

Mutta samantien kun näkee/haistaa jäniksen tai rusakon, niin johan huuto alkaa.