Page 1 of 1

Beaglet Sateenkaarisillalla

Posted: Mon 11.08.2008 16:42
by TaruM
Täällä kun ei ole tälläistä aihetta vielä, ajattelin että voisi olla kiva jos saa laittaa oman beaglensa muistoksi vaikka pari riviä tai runon pätkän.

8.8.08 Lähti sateekaarisillalle Eräkaveri Natalia eli Natta. 12 vuotta ilahdutti meidän perheen elämää tempauksillaan.

Image

"Olen varma siitä: koirille on taivas
Siellä parannetaan kaikenlaiset vaivat.
Siellä voi suloisimman tuulen haistaa
Ja parhaimmat herkut maistaa
Siellä on jokaiselle pehmein paikka
Levätä voi ja leikkiä vaikka."

-kirjoittaja Tuntematon-

Lepää rauhassa Natta-rakas!

Ikävöiden koko perhe

Posted: Tue 12.08.2008 20:31
by ansa
Osanottoni :(

Meidän perhe on lähettänyt sateenkaarisillalle kolme beaglea. Ensimmäisenä lähti Manu vuonna -95, ikävän nuorena, ei ehtinyt edes 8v täyttää. MVA:ksi ehti, muttei KVA:ksi, en epäile etteikö olisi sitä vielä ehtinyt saavuttaa.

Huhtikuussa 2004 lähti isänsä seuraksi Mirka, joka olisi samana kesänä täyttänyt 13 vuotta. Mirka lähti ihan saappaat jalassa, parissa päivässä meni niin huonoon kuntoon ettei mitään ollut tehtävissä. Voisin kutsua Mirkaa "elämäni koiraksi". Mirka oli mukana elämässäni ekaluokkalaisesta yo-kirjoituksiin ja kotoa muuttamiseen asti, joten väkisinkin sillä on tietyllä tavalla erityinen asema sydämessä. Oli myös ensimmäinen itse omistamani koira, ja sen kanssa varsinaisesti aloitin koiraharrastuksen.
Tässä kuva meikäläisestä, Mirkasta ja Manusta :) Joskus 90-luvun alussa napsaistu.
Image

Viimeisimpänä laumasta on poistunut Mirkan tytär Pisku juhannuksena 2006. Hänkin lähti aivan liian aikaisin, syksyllä olisi vasta 8 vuotta tullut täyteen :( Piskulla oli nisäkasvaimia, jotka leikkauksesta vain innostuivat ja levisivät todella nopeasti. Pisku oli myös ihana tyttö, jonka kanssa sain kirjaimellisesti olla alusta loppuun, astutuksesta ja synnytyksestä siihen viimeiseen piikkiin. Itsepäinen, villi, ahne ja kaunis tyttönen.
Image

Mäki-Haukun Rina 29.4.1991-16.3.2008

Posted: Sat 01.11.2008 17:09
by ^m1mm1^
Meiltä lähti sateenkaarisillalle 16.3.08 meidän rakas Rina, meidän perheen ensimmäinen koiramme. Rina eli melkein 17-vuotiaaksi. Rina oli isälle metsästyskaveri, meille muille rakas seuralainen, paras ystävä. Rinan menetys oli itselle elämäni raskain paikka. Ikuinen rakkaus jäi tähän rotuun, vaikkei tällä hetkellä beaglea olekkaan.

Rinalle:

Et ole poissa,
vaikken sua nääkkän.
Olet aina sydämmessäni,
rakkautesi muisto seuraa minua
minne menenkin.
Se lohduttaa minua suuressa surussani.

Kiilan Tessu 25.09.1996-16.11.2008

Posted: Tue 18.11.2008 8:28
by Mimmu ja beaglet
Kiitos Tessu kaikesta, jokaisesta hetkestä. Hyvää matkaa, nuku hyvin.

Image

Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Posted: Tue 18.11.2008 13:52
by usko55
Kynttilän sytytän....
...

Mutta ajatelkaa kuinka hyvä koira beagle on.

...

Äsken kävin hautaamassa naapurin mäyräkoiran, minkä saman talon toinen mäykky tappoi. Karskia ovat luonteeltaan. Se minkä kuoppasin., kävi mm. minun traktorin kimppuun. Silloin vielä nauratti... On se raakaa peliä, se on niillä geeneissä, ne on "jalostettu" silleen.

Ei ollu kivan näköinen, koira mikä on purettu osix pihalle...

Mutta ajatelkaa kuinka hyvä koira beagle on.

:(

Posted: Sun 23.11.2008 23:20
by mimi
hyvää matkaa Tessulle sateenkaarisillalle... O:) ja voimia perheelle.

Posted: Sun 30.11.2008 0:12
by hanna-r
On jo kulut aikaa usempi kuukausi vaan ei mieli ole sen rauhallisempi. On ikävä suunnaton ja edelleen sun perääsi iltaisin itken.

Rita lähti koirien taivaaseen 3.7.2008, jolloin ikää olisi 8.7. tullut 14-vuotta. Pitkän elämän rakas Riepuli sai elää vaan ei se siitä luopumisesta helpompaa...Kaikkea hyvää minun pikku tytölle.

Posted: Sun 30.11.2008 13:53
by mimi
osanottoni :cry:

Posted: Tue 17.02.2009 20:17
by Sohvi
Meillä on Pinjan (Lapiosarven Pimu) poismenosta kulunut jo melkein puolitoista vuotta, eikä se ikävä hellitä. Emme ehtineet edes tuntea kuin kolmisen viikkoa tämän ihanan koiran kanssa.

Posted: Sat 14.03.2009 15:04
by ansa
Meidän Jursi-papan aika tuli täyteen eilen :( Hän lähti aivan saappaat jalassa, olleen eilen tähän aikaan vielä aivan normaali eikä mitään perussairautta ollut. Illalla oli mennyt äkkiä tosi huonoksi, ja päivystyksessä oli päädytty päästämään poika pois. Syy huononemiseen on vielä itselleni hämärän peitossa, mukana kun en ollut...Tavallaan tuntuu että itselläkin on viimeistään nyt lapsuus takana, kun lapsuudenkodin viimeinenkin koira siltä ajalta, kun itse siellä vielä asuin, on pois :( Jursi oli hieno koira, monessa suhteessa.

Väkä-Jiin Jursi 23.6.1997 - 13.3.2009
Image
(viimeinen kuvani papasta on valitettavasti näin huonolaatuinen halpiskännykkäkameran kuva)

edit: Valitettavasti kuva on aika iso ja photobucket ei oikein pelitä, pienennän sen kunhan toimii...

Posted: Sun 15.03.2009 12:55
by mimi
voi kuinka ihanan ja hyväkuntoisen näköinen pappa hän olikaan! hän eli pitkän ja varmasti hyvän elämän kanssanne :) hyvää matkaa papalle O:)

Posted: Fri 20.03.2009 11:45
by TaruM
On se ihme miten näihin luppakorviin kiintyy. :) Vieläkin on kova ikävä Nattaa ja sen omalaatuisuutta.
Kaksi on noita beagleja vielä kotona, ne ovat ihan omalukunsa.

Osanottoni kaikille koiransa menettäneille ja muistot onneksi meille jäävät lohduttajiksi.

Tirrille

Posted: Sat 21.11.2009 14:21
by TaruM
Eilen illalla naurettiin,
yhdessä vielä niin leikittiin
Viereeni tulit myös nukkumaan,
poskeani hellästi suukottamaan

Koskaan ei arvata oinut vois,
että yö seuraava viimeinen ois
Nyt vain muistot rakkaat mulle jäi
Sinua kovasti kaipaan, ystäväin

-tuntematon-

Vain lyhyen hetken sait olla täällä meidän ilona. Kaipaus on suunnaton!

Taru, Joni ja Alina
sekä Ruttu-äippä ja Uuki-sisko