Suomen Beaglejärjestö

No asioitahan voi tulkita ja ymmärtää miten haluaa.... Minä ainakin jo -80 luvun alussa oivalsin, ettei kannata antaa uroksiaan kenellekkään ja katsoa tarkkaan kennelle pennun myy... Ei pitäisi ainakaan nämä kallisarvoiset linjat mennä piloille. Sen sijaan minua huvittaa, että täällä on ihmisiä jotka tietävät periaatteeni, tuovat kasvattieni jälkeläisiä ulkomailta....sille en mahda mitään! Raha tuntuu kelpaavan noille kasvattajille jotka niitä myyvät.

Enpä usko, että ihmisillä olisi pelko mennä ajokokeisiin... Tällänen taippari voisi olla mahdollisesti sellanen, että kiireiset ihmiset ja kaupingissa asuvatkin voisivat sitä harrastaa. Jos lähtisin ajokokeisiin, en ainakaan menisi harjoittamattomalla koiralla. No, jos olet tavalillinen kaupunkilainen niin missäs harjoitat ja kuinkas ehdit? Sehän on koko päivä homma. Ja sitä paitsi koirallahan pitäisi olla tosi kova pohjakuntokin.... Minäkin aikoinani lenkitin koiria metsässä ja ajoin pyörällä, sen lisäksi, että juoksivat tosi paljon isohkossa tarhassa. Minulla meni 24/7 siihen koirien hoitoon aikaa! Nyt mietin kuinka sitä oikein kaikkea ehti, mutta minulla oli kello melkein jokaisen huoneen seinällä, että tiesin olinko aikataulussa! Päivä loppui 2-2.30 ja jatkui taas 6-6.30!

eeva resko wrote:Minä ainakin jo -80 luvun alussa oivalsin, ettei kannata antaa uroksiaan kenellekkään ja katsoa tarkkaan kennelle pennun myy... Ei pitäisi ainakaan nämä kallisarvoiset linjat mennä piloille. Sen sijaan minua huvittaa, että täällä on ihmisiä jotka tietävät periaatteeni, tuovat kasvattieni jälkeläisiä ulkomailta....sille en mahda mitään! Raha tuntuu kelpaavan noille kasvattajille jotka niitä myyvät.

Sinun kasvattejasi on todella paljon ulkomaalaisten kasvattajien koirien sukutauluissa -ja paljon niitä on tänne takaisin tuotu. Kertoo osaltaan myös siitä, että olet kasvattajana tehnyt sellaista työtä, että sitä arvostetaan! Maailmalla Daragoj-beaglet ovat isossa arvossa, samoin tietämyksesi ja osaamisesi. Miten paljon siitä olisi ollut hyötyä täällä Suomessakin...

Minulla meni useampi vuorokausi neljä vuotta sitten pentujen sukutauluja selatessa, kun etsin pentua linjoista, joita täällä Suomessa ei ollut... Soittelin ja vaihdoin sähköposteja useamman kasvattajan kanssa. Jokainen tunsi Eeva Reskon ja upeat Daragojt.

Jokainen tunsi Eeva Reskon ja upeat Daragojt.

Ja niiden huipputason käyttötulokset

"Normaalisti" olis ollut kiva tehdä yhteistyötä toisten kanssa ja olis tietenkin ollu kivaa jos olis ollut ihmisiä kennen kanssa puhua tästä rodusta... Täytyy kai olla sen verran ilkeä, että ne harvat mitä on myyty niin, että on metsästetty on ajaneet omistajille iloksi, ei tietenkään näille metsämiehille. On jopa valitettavaa, että 1 kasvattinikin sai "pääsylipun" ajovoittajaan pari kertaa... Ja tässä jossain lähistöllä 1 kasvattini sai kokeiden parhaan tuloksen, eli ajo paremmin kuin mukana olleet suomenajokoirat. Ei haittaa, vahinko tietenkin!

Olen yli 20 vuotta tunkenut nokkani sinne, minne se ei kuulu ja tungen vastakin. Vastustus ei yksinkertaisesti kiinnosta. (Välillä pyytämättä, välillä pyydettynä, käskemällä en koskaan.)

Dreeveriä en tarjonnut korvikkeeksi beaglelle, tarjosin sitä korvikkeeksi putkinäköiseen "pohjoismainen ajatusmalli on ainoa oikea"-ajatteluun.
Vieläkään en ole nähnyt (koitin silmäillä), missä kielletään beaglen käyttötarkoitus pääasiassa jänistä ajavana koirana, löysin kyllä useita kirjoituksia, joissa kehutaan beaglen monipuolisuutta. (En ehdota ratkaisuksi muuttoa Ruotsiin tai Norjaan, koska, uskokaa tai älkää, sielläkin harrastetaan monipuolisesti, suvaitsevaisten ja fanaatikkojen suhdetta en tiedä, mutta en usko, että vadelmavenepakolaisuudesta olisi apuja.)

Meillä on ollut yksi ajava Daragoj. Koira syttyi beaglemaisen hitaasti, antoi ehkä alkuun ääntä huonosti, ikää myöten paremmin, sen kanssa "sunnuntaimetsästeltiin" ja isäni ja isoisäni olivat siihen suunnattoman tyytyväisiä. Isältäni kysyttiin useampaan otteeseen, miksei hän vie koiraa kokeeseen. Vastaus oli varsin selkeä: Miksi kuunnella kaksi päivää ulostetta (hän ei käyttänyt tätä sanaa) ihmisten suusta kun voi viettää sen ajan koiran kanssa metsässä. Kuuntelen sen ulosteen sitten kehän reunalla sillä aikaa, kun olet (tämä minulle) koiran kanssa kehässä.

Tämä 90-luvun alkupuolella. Asiat eivät ole muuttuneet, kerroin reilu vuosi sitten täälläkin narttuni jälkeläisen 13-vuotiaasta emännästä, joka metsällä ollessaan kuunteli samaa vanhaa laulua laavulla. Todella toivoisin asian muuttuneen. Minua hävettää varoittaa etukäteen lasta aikuisista mätämunista. (Ymmärrän todella myös, miksei Kahaltajan kaksosilla ole intoa yhdistysaktiiveiksi.)

Ehdotan nälvijöille, jotka kuittailevat vuosien kasvatustyöstä matkaa ympäri maailman etsimään sitä toista suomalaista beaglekasvattajaa, jonka nimi mainitaan kysyttäessä suomalaisia beagleja.

Minua ei kiinnosta, kuka rotumme harrastajista on hyväksynyt minkäkinlaiset beaglet. Koska ei ole kenenkään asia kertoa ja hyväksyä, millaisella beaglella kukin saa harrastaa ja vilpittömästi (näköjään yhä lapsellisesti) uskon, että jokainen olisi koiraansa ja harrastukseensa pääasiassa tyytyväinen. Jos yhden henkilön ajatuksia lukee kuin pyhiä kirjoituksia jää omille ajatuksille kovin vähän tilaa. Schaumanin näkemyksiä en tarkoita tällä vähätellä, mutta aikaa on kulkenut, eikä beagle edelleenkään ole suomalainen rotu. Tämän takia joudun hivenen ihmettelemään seuraajien oppeja. Miten se vaihtoehto, että olisi "monta oikeaa" on niin vaikea? (Ajatellaan koiramaisuuksia, ei ole koskaan myöskään vain yhtä oikeaa tapaa kouluttaa koiraa.)

Rotumääritelmää ei ole hylänneet sen enempää käyttö- kuin näyttöharrastajat. Rotu ei ole ollut yhtenäinen pitkään aikaan, mutta mikään ei estä sen harrastajia toimimasta yhtenäisesti. Jotenkin on hassua, että Suomeen ei mahtuisi molempia, mutta metsään pitäisi mahtua kaikkien? Kaikki oikeasti mahtuvat kaikkialle, miellyttääkö ajatus kaikkia onkin eri asia.

Itse iloitsen näistä omistani, kasvatinomistajat ovat iloisia omistaan ja ympärilleni osuneet harrastajatkin ovat tyytyväisiä omiinsa. Harrastajia on molemmista leireistä ja ihmiset ovat upeita.

(Kytken tämän pääasiassa asian vierestä-kirjoitukseni otsikkoon ihan jo siksi, että monipuolisuus tällä rodulla olisi kyllä myös palkitsemisen arvoinen asia.)

(Hitsi, että mulla onkin jo kennelnimi, tuo "Tupatirhakan" olisi ollut vallan näppärä... )

Erinomainen teksti Kaisalta!

Tämä Suomi-beagle-nimitys ja siihen vahvasti liittyvä käy/näy-kahtiajako on mielestäni pohdinnan arvoinen juttu. Aloitetaan Suomi-beaglesta:

Nimitystä ovat ainakin tällä foorumilla käyttäneet (negatiivissävyisesti) ei-metsästysbeagleharrastajat. Itse hyväksyin lopulta jossain välissä nimityksen, jos sillä tarkoitetaan koirapopulaatiota, jonka jalostuksen ohjenuorana on metsästysominaisuuksien vaaliminen. Täällä on esitetty että tämä olisi jollain tavoin ajastaan jälkeenjäänyt jalostustavoite ja että pitäisi pyrkiä monipuolisempaan, jonkunlaiseen allround-rotuun.

Minä näen asian toisin päin. Jos otetaan huomioon rodun historia, rotumääritelmä ja sen tilanne maailmalla – vaikkapa nyt aluksi Pohjoismaissa – edustavat metsästysbeaglemme sitä, mitä beaglet suurimmaksi osaksi ovat ja ovat alun perin olleet. Jos sen sijaan kasvatuksen ja jalostuksen tavoitteina on yleisharrastusbeagle, päädytään rotuun, jonka käyttötarkoitus ei vastaa enää alkuperäistä. Näitä voisi muuten kutsua Suomi-beagleiksi, mutta vastaavanlaista etääntymistä on tapahtunut monissa muissakin maissa ja lisäksi näyttelybeagleharrastus on metsästysbeagleharrastusta kansainvälisempää.

Entäpä se kahtiajako?

Keskusteluissa esitettyjen mielipiteiden perusteella näyttää siltä, että rodun kahtiajako käyttö- ja näyttöbeagleihin (jälkimmäinen nimi on yleistävä, en keksinyt tähän hätään parempaa) ja niiden kasvattajiin on tosiasia. Jos ajatellaan asiaa jälleen historian kautta, päädytään siihen, että ei-metsästyskoiraharrastajat ovat eriytyneet metsästyskoiraharrastajista. Tämä on tapahtumajärjestys riippumatta siitä, tarkastellaanko asiaa Suomen mittakaavassa tai laajemmin.

Onko kahtiajako sitten hyvä vai paha asia? Syveneekö se vai häviävätkö rajat tulevaisuudessa? Internet-keskustelujen perusteella vallalla olisi suorastaan sotatila. Jostain syystä on näissä keskusteluissa aina käynyt niin, että hyökkäävimmät ja eniten henkilökohtaisuuksiin menneet kommentit ovat olleet lähtöisin ei-metsästysbeagleharrastajien näppäimistöiltä (en viitsi kaivella vanhoja viestejä, jokainen voi itse tarkistaa väitteeni paikkansapitävyyden). Mistä tämä sitten johtuu, sen tietävät vain kirjoittajat. Keskustelun kärjistyminen on toisaalta tunnettu netti-ilmiö, nokikkain tuskin tulisi puhutuksi yhtä kärkeviä.

Keskusteluissa on monesti tuotu esille metsästyskoiraharrastajien (beaglea niissä ei ole mainittu) moukkamainen käytös. Ilolla muistan niitä aikoja kun tälläkin keskustelupalstalla hyökättiin tämän kirjoittajaa vastaan hyvinkin järein syytöksin. Hyökkääjistä yksikään ei muistikuvani mukaan ollut metsästäjä. Muisto on iloinen siksi, että tiedän ei-metsästysbeagleharrastajien pystyvän todistetusti vähintäänkin samaan, mistä he metsästäjiä syyttävät.

Vuosia sitten perustettiin Beagleharrastajat-niminen yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena oli omien sanojensa mukaan: ”Tehdä tunnetuksi beaglea monipuolisena harrastuskoirana ja kansainvälisenä rotuna sekä koota yhteen rotua harrastavia ja rodusta kiinnostuneita”. Yhdistyksen tavoite oli siis jotakuinkin sama kuin se, mihin tällä foorumilla on muutamissa puheenvuoroissa haluttu beaglea kehitettävän. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet ja yhdistyksen toiminta loppui pian perustamisensa jälkeen.

Suurin osa beagleharrastajista luultavasti ”vähät välittää” eri harrastajaryhmien välisistä näkemyseroista. Metsästäjät porskuttavat koirineen jänisten perässä niin kuin ennenkin ja näyttelyissä nähdään etupäässä sellaisia koiria, jotka eivät monestikaan ole tutkaa kaulassaan kantaneet.

Näyttelyharrastus – tai ainakin näyttelykoirien kasvatus lieveilmiöineen – on ns. suuren yleisön silmissä vastatuulessa. Tänään julkaistun Taloustutkimus Oy:n toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat metsästykseen aiempaa (2004) myönteisemmin. Miten tämä yleinen ilmapiiri kehittyy ja miten se tulee vaikuttamaan metsästyskoiraharrastukseen, se jää nähtäväksi.

Timo K.

timkil wrote:Tämä Suomi-beagle-nimitys ja siihen vahvasti liittyvä käy/näy-kahtiajako on mielestäni pohdinnan arvoinen juttu. Aloitetaan Suomi-beaglesta:

Nimitystä ovat ainakin tällä foorumilla käyttäneet (negatiivissävyisesti) ei-metsästysbeagleharrastajat. Itse hyväksyin lopulta jossain välissä nimityksen, jos sillä tarkoitetaan koirapopulaatiota, jonka jalostuksen ohjenuorana on metsästysominaisuuksien vaaliminen.

Timo K.

Sanoo mies, joka lanseerasi diftongi-beaglen
Ja kirjoitti Suomi-beaglen omasta ja omanlaisesta geenikannasta