Uusi SBJ:n puheenjohtaja - ehdokkaita

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa

Juha
Posts: 354
Joined: Tue 11.10.2005 8:46
Location: Järvenpää

Post by Juha »

annie wrote:Posti tuli, mutta beagle-lehteä ei vieläkään näy eikä kuulu.
Viime vuonna kyseiseen numeroon sain ensikontaktia vuosikokouspaikalla, jossa niitä oli jaossa. Oma lehteni tuli vasta seuraavan viikon alkupuolella.

Toivottavasti tänä vuonna ei käy samoin, sillä pidän puheenjohtajavaalia sen verran tähellisenä asiana, että jäsenistön kuuluu saada rauhassa tehdä omat ratkaisunsa kenen taakse äänensä antaa.
Viimeisen viikon aikan tulleista puheluista päätellen ei ainakaan kaikilla ole selviö, kenen nimen lappuun laittaa.
Tästä syystä vetoan vielä kerran arvon ehdokkaisiin, että tulisitte reilusti esiin tällä foorumillakin, koska saitilla on paljon lukijoita ja he ovat potentiaalisisa äänenantajia. Äänestäjiä ei pidä aliarvioida.

Mallia voi ottaa vaikkapa SAJ:sta, jossa on edessä samainen tilanne puheenjohtajan vaihtuessa. Julkisuuteen astuneet ehdokkaat Jari Fors ja Jarkko Fagerström ovat esimerkillisesti tulleet esiin ajatuksineen paljon käytetyn foorumin lukijoille.

Ehdokkaiden CV:t ovat jo olemassa helposti liitettävässä muodossa, joten muutamalla klikkausella ne saisi liitetyä sopivan topicin alle.
Ei siis ole kyse edes isosta vaivasta, vaan lähinnä siitä, pidetäänkö meitä foorumia lukevia äänestäjiä tarpeellisina. Näin olen sen itse taipuvainen tulkitsemaan.

Elämme pitkällä 2000-lukua, joten oliskohan aika laittaa tiedonkulkukin sille tasolle?
Annie turisee täyttä asiaa. Tulevan puheenjohtajan tulisi ensinnäkin hallita tietokoneen ja netin käyttö sekä myös KÄYTTÄÄ niitä. Forumilla moni uusi harrastaja (kuten esim. minä) saisi sitä kaivattua lisätietoa ehdokkaista ja voisi jopa kysellä heiltä jotain. Uudemmat harrastajat harvoin kuuluvat mihinkään "sisäpiiriin" ja olemme jopa suoranaisesti uutispimennossa ja mahdollisesti vain huhupuheiden varassa. Mahdollinen ääni jää kyllä antamatta ellei ehdokkaista ole mitään tietoa.
Sohvi
Posts: 502
Joined: Sat 29.10.2005 16:38

Post by Sohvi »

annie kirjoittaa erinomaisesti! Olen täysin samaa mieltä.

Beagle-lehti ei meille ainakaan tullut. :(
Maria-Riitta Huhta
Posts: 185
Joined: Fri 06.10.2006 14:43

Post by Maria-Riitta Huhta »

Posti tuli ja beagle-lehti myös :wink: Ihan hyvät oli esittelyt ehdokkaista mielestäni ja ainakin sieltä "tynnyristä" nyt kasvetaan pois, siis lupailtiin :lol:
imppa
Posts: 231
Joined: Wed 25.10.2006 16:01
Location: Kajaani

Post by imppa »

Perjantaina tuo Beagle-lehti tuli ja ehdokkaiden esittelyt siinä mukavasti esillepantuna. Eiköhän tuo lehti viimeistään alkuviikosta jokaiselle jäsenmaksunsa maksaneelle mahtane perille ehtiä. Olen edelleenkin sitä mieltä, että rotujärjestön lehti on se meidän foorumi niin jäsenille kuin ulospäinkin. Olen varmaan tässä asiassa niitä "menneen talven lumia", mutta kun on tullut seurattua näitä nettikirjoitteluja ja joskus räävittyä muiden mukana, niin pidän plussana heidän tiukkaa linjaansa.
Toisaalta nyt kun esittelyt ovat lehdessä, niin tuskin saman tekstin julkaiseminen myös täällä foorumilla olisi haitaksi, varsinkin kun tuo lehden tulo näyttää kangertelevan.
Perusongelma tässä tiedon kulussa näyttää olevan, että ei vaivauduta mukaan omien yhdistysten toimintaan edes vuosikokouksen vertaa.
Uskoakseni aika monesta yhdityksestä löytyisi sellaisia henkilöitä, jotka ehdokkaat tuntevat ja tietävät heistä ja heidän tavastaan hoitaa asioita.
Siellä olisi isommalla porukalla mahdollista keskustella asioista ja muovata oma kantansa. Tällä tavalla saataisiin porukkaa enemmän ja eloa myös tähän perusyhdistysten toimintaan.
Ei ole epäilystäkään, etteikö kumpikin nyt esillä olevista ehdokkaista pysty puheenjohtajuutta teknisesti hoitamaan. Oma kanta on muodostettava varmaankin ns. henkilökohtaisten ominaisuuksien pohjalta. Valittu henkilö tuo aina oman persoonansa mukaan tapaan hoitaa asioita.
asippa
Posts: 60
Joined: Sun 30.10.2005 17:05
Location: Oulu

Post by asippa »

Imppa taas osuit naulan kantaan.

Ois mukava nyt nähdä esittelyt myös netissä kun ovat jo lehdessä.

Näin kulkumiehellä polttelis niin kovasti päästä näkemään poikien ajatukset aiheesta, kun se lehti on siellä kotona pöydällä ja itse täällä uutispimennossa.

Ennen esittelyiden näkemistäkin voi jo todeta, että hyvin kait meillä on pullat uunissa, kun hyvän väistyvän puheenjohtajan tilalle saamme valita uuden noin laadukkaista ehdokkaista.
annie
Posts: 300
Joined: Thu 22.09.2005 18:57
Location: Ristiina

Post by annie »

Lohdullista tietää, että lehti on jo tulossa.
Kuvittelin päässeeni "viimeisen paikan traumasta" koulusta päästyäni, mutta se karma jatkuu näemmä edelleen :roll: .
Koulussa olin aina viimeisenä kun opettajat aloittivat aina luvunpidon aakkosten alkupäästä. Urheilutunnilla ja jakoa tehdessä sain seisoa aina jonon hännillä kun olin porukan pisin.
Ei käy tasan onnen lahjat :lol: .

Taidan käydä Pajatiellä iltakahvilla niin pääsen minäkin vilkaisemaan tuoretta lehteä.
Post Reply