Page 3 of 7
Posted: Sun 08.11.2009 15:47
by Urho -76
Haukka ja huuhkaja ne ovat taitavia metsästäjiä. Minäkin näin kaksi viikkoa sitten huuhkajan joka lensi vähän kerrallaan pois jäniksen takapää kynsissään ilmeisesti maha täynnä herkkua. Eilen oli 35 min ajo ja jänis asettui liian hyvään piiloon. Tänään löytyi sama jänis joka oli yöllä uskaltanut pois piilostaan ja etsinyt laadukkaamman kortteerin. Ajo oli katkonaista ja jäniksellä etumatkaa. Toinen ajo oli päivällä vähän sujuvampaa. Märkä keli ei ole koiran suosikkeja, sen kuulee äänestäkin. Sen verran on tullut nyt onnistumisia että pääsee illalla herkistämään makuaistiaan. Rutto on vähentänyt jäniskantaa, mutta ajettavaa löytyy silti riittävästi.
Posted: Sun 08.11.2009 22:20
by timkil
Höh,
Sattuipa tänään Jullen eteen tavallista jalkavampi jänis! Paikkana Kurun valtionmaat. Lunta kymmenkunta senttiä. Nollakeli.
Ajo lähti punaisen pallukan kohdalta. Kävin tarkistamassa paikan. Oli ihan tuikitavallinen metsäjäniksen pienialainen syönnös papanoineen. Ajoreitti on piirretty karttaan tumman vihreällä katkoviivalla.
Metsässä vain kilometrin verran, sitten pelkästään teitä pitkin koko ajan pois päin lähtöpaikalta.
Lopulta ihan oikealle maantielle. Sitä kilometri, sitten tien toiselle puolelle ja edelleen metsäautotietä pitkin.
Lähellä maantien ja metsäautotien risteystä katkos ajoon. Kun ehdin autolla paikalle, tapahtui uusi lähtö metsäautotietä pitkin kohti etelää. Ajoin ajon perässä ja tyyttäsin hulluna, jolloin koira meni hämilleen ja sain remmin kaulaan. Kiinniottopaikka on merkitty karttaan keltaisella pallolla.
Minneköhän asti olisi Jussi painellut? Nytkin oli lähtöpaikan ja kiinniottopaikan väliä linnuntietä jo reippaat seitsemän kilometriä...

Posted: Mon 09.11.2009 10:13
by usko55
Jopas oli kettumainen jänis Jullella.
Posted: Mon 09.11.2009 17:59
by Henkka mies man
Juha wrote:Henkka mies man wrote:Ajot ovat olleet hyviä molemmilla koirilla ja kaatoja on tullut.
Kuinkas nuorempi koira on ruvennut pelaamaan? Tuleva ajovoittaja?

No nuorempi ajelee sen 1-2 tuntia yleensä. Ajovarmuus on vielä hakusassa. Nostaa hyvin ja sitkeä touhuamaan, ei kovin nopea, ainakaan vielä tai sitten olen tottunut nopeampaan.

Jos ei mitään erikoista niin kokeisiin pitäisi se viedä. Viikko sitten ammuin sille hyvästä 2 tunnin ajosta jäniksen. Tänään ajoi tunnin verran ja sitten hukka metsään..

Puoli tuntia oli sujuvaa, puoli tuntia räkimistä.
Henkka on hyvässä iskussa. Tänään n.3 tunnin erittäin sujuvasta ajosta kaato klo. 15.00. Ajaa kyllä aika pitkään, jos ei ammu. Viikko sitten ammuin toisen erän jäniksen vasta 4,5 tunnin ajon jälkeen klo. 15.30. Seuraavana päivän 2 tunnin ajosta jne. Päivät meinaa käydä lyhyeksi.

Tarkoitus käydä kokeissä vielä tässä syksyllä, jos ei ajovoittajaan pääse.
Miten tuon Jirin saisi kokeeseen? Lähtiskö Keski-suomen pitkään kokeeseen?
Posted: Mon 09.11.2009 20:06
by usko55
Harkitaan, laitettu YV.
kauriit haittana
Posted: Tue 10.11.2009 20:37
by sari.t
meillä ei beaglet taida ymmärtää enää ku kauriita ajaa ovat päässeet pari kertaa ajaan ja nyt rusakko lähtee nenän edestä ja koirat painelevat kauriin jäljille

Ei kyllä hyvältä vaikuta ja kauriita on joka paikassa mihin sattuu ite menemään
Posted: Wed 11.11.2009 6:26
by Etelän-Vetelä
Täälläpäin myös kauriit lisääntyneet paljon. Metsä käyntejä kolmisenkymmentä ja lähes joka kerta näköhavainto. Meillä onneksi valitaan ne rusakon jäljet...! Koulutuksella onnistunut, mutta paljon lisätyötä ollut. On se kauriinliha kyllä parasta sorkkaeläimistä, jos niistä jotain positiivista hakee...!

...
Posted: Wed 11.11.2009 13:12
by juhi
Itsehhän en kyllä hirveästi valittaisi jos kauriita olisi täälläkin noin paljon. oman kokemuksen perusteella kyllä koira kun koira ajaa mielummin kaurista kun jänistä..? mistähän moinen johtuu..
Posted: Wed 11.11.2009 13:25
by salsu
Omat koirat ei ole tähän saakka osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta kauriin tai hirven jälkiin (*kopkop*puuta), vaikka niitä on ihan kiitettävän paljon. Samoilla leveysasteilla Sarin kanssa asustellaan...
Posted: Wed 11.11.2009 16:55
by Etelän-Vetelä
Meilläpäin kun on sorkka-koirat erikseen.Täällä arvostetaan, et kun mennään jänis tai kettu jahtiin, ni sorkat ei liikahda. Itse kanssa arvostan, kun edellinen oli pitkäjalkainen ja sorkat liikahti herkästi, niin hommasta meni maku.Haeskella ympäripyöreitä päiviä koiraa....! Nyt menee kyl jo ohi otsikon.
Posted: Thu 12.11.2009 12:23
by sari.t
ei kai se auta ku rueta täsmä kouluttaan rusakon jäljille ja kattoo alkaako se kiinnostaa enemmän ku kauriit. Helpottuu homma ainaki jonku verran ku saa tuota lunta maahan niin näkee jäljet itsekki.
Posted: Thu 12.11.2009 14:17
by Jussi H
Ensilumet........
Jotenkin luulisi koiralla homman helpottuvan, mutta Kiiralla meni lumien tultua homma ihan tukkoon ja lukkoon. Koira lopetti hakemisen, kuleksii perässä ja kattelee, haukkuu autoja...
Edellisöiset rusakon jäljetkään ei tuntunu haisevan tai kiinnostavan, kyllä laitteli hermoja koetukselle, vaikka pentu onkin, kun sulalla homma on pelannut ihan hienosti.
Toisaalta, jos tuo vaikka juoksuja rupeaa jo valmistelemaan? En tiedä, mutta ihmettelen kovasti, kun kaikki metsästysinto tuntui häviävän lumen mukana.
No, jos se siitä pikkahiljaa
T:Jussi
Posted: Thu 12.11.2009 14:52
by Corner
Kannattaa myös miettiä onko koira mahdollisesti voinut saada nenäpunkkitartunnan. Sehän vie hajuaistin muttei välttämättä muita oireita olekaan. Ryystäminen, korina ja aivastelu sitten niitä selviä merkkejä.
Ainakin Stronghold (reseptillä) vie sen pois ja siinä sitten koira saa loishäädön muihin samalla, niinkuin matoihin. Saman perheen elukat hoidetaan sitten samaan aikaan, esim. kissat. Oireiden perusteella (hajuaistin menetys) tulee resepti, koiraa ei tutkita.
Meillä sorkkavapautta koetellaan oikein kunnolla, kun viime yönä on tontinrajaan ilmestynyt peuran jäljet. Nuorempi on äänetä kaurista vähän seurannut, vanhempi ei ole tehnyt sitäkään. Iltasella eilen kovasti haukkuivat, ja peura on tullut suoraa kohti ja tontin rajalla tehnyt 90 asteen kulman ja tontin rajaa pois, metsäsaarekkeeseen ja siitä haaskan viertä pellon poikki.
Posted: Thu 12.11.2009 17:37
by Jussi H
Iltaa!
Ei taida nenäpunkista olla pelkoa, nokka pelaa ihan hyvin!
Äsken olin Kiiran kanssa lenkillä ja yht äkkiä koira hyppäsi hirveän huudon kanssa ojan yli mettään ja meinasi flexi paukahtaa poikki
Rusakkohan siitä oli loikannu tieltä pusikkoon ja koira yritti perään, kyllä ääntä riitti!!!
Oli nimittäin toisen lenkkeilijän ilme huiman näkönen, kun huutavaa koiraa yritin risukosta selvitellä takaisin tielle
T:Jussi
Posted: Mon 07.12.2009 14:12
by timkil
Taas (5.12.) sattui tiekiitäjä Jullen eteen, tällä kertaa Sulkavalla. Oli vitivalkoinen metsäjänis, näköhavainto kymmenestä metristä traktroriuralla.
Ruutukaappausten kilometrejä ei kannata katsoa, sillä siirryin ajon suuntaan. Katso sen sijaan kartan alareunan mittakaavatikkua.
Ajo eteni vielä puolisen kilometriä pikitietä ja sitten kilsan verran pikitien taaksekin.
Timo K.