Page 3 of 5

Posted: Mon 24.08.2009 12:16
by kahaltaja
Nuusku wrote:Mä uskon, että jos lapsi ei ole vielä sukukypsä, koira ei haista lapsesta sukupuolihormoneja, vaan määrittelee sen "pennuksi", koska se haisee pennulta. Näissä tilanteissa vastuu jää aikuisille, joiden tulisi olla laumassa alfa ja koiran uskoa, mitä alfa sanoo. Jos koira pitää itseään lauman pomona, se katsoo, että sillä on oikeus kasvattaa lapsia=purra tai näykkiä. Jos koira kunnioittaa alfaa, se jättää myös lapsen rauhaan.
höpöhöpö...
ihminen, olkoon lapsi tai aikuinen, on AINA laumassa koiran yläpuolella. ihmislapsi ei haise koiran nenään sen enemppää "pennulta" kuin vasikkakaan.
jos koira näykkäsee/puree lasta (tai aikuista) on sitä ensin siitä rangaistava (jos vaan tilanteeseen ehtii, jo sekunnin viive on myöhässä) sen jälkeen tilanne purettava, miksi näin kävi. puremiselle löytyy aina syy. jos syy on lapsen vääränlaisen käyttäytymisen, on pistettävä penska ruotuun. jos syy on johtajan puuttumisessa, on itseään johtajan pitävän otettava se asema. jos syy on koiran puutteellisen hermorakenteen, hmmm... hankala homma, lopettaminen ei tietenkään ainoa vaihtoehto. koiraa voisi opettaa sietämään tilanteita.
mun mielestä juoksuisen nartun hajut ei oikeuta koiraa millään tapaa tuollaiseen käyttäytymiseen. kuvitelkaapa, jos se sallittaisiin jollekin isommalle rodulle....meillä ainakaan ei toimisi (2xrottweilernarttu, 1 rottweileruros + nää muutama piikelinarttu)

Posted: Fri 11.12.2009 17:59
by jäpä
itse kokeilisin laittaa koiralle Kuonokopan ja veisin lapsen viereen,heti kun kurkusta kuuluu murinaa niin niskavilloista lattiaan ja katsekontakti jotta koira ymmärtää alistamisen.tämä treeni montakymmentä kertaa illan aikana ja sitten pojalle ohjeet tehdä samallalailla.koiralle pitää muistuttaa koiran oma asema, eli ihminen on ylempänä,mutta jos koira on aloittanut käyttäytymisen tuossa iässä,oltuaan ihan normaalikäytöksinen kertoohan se jo jostakin muusta kuin oman aseman epätietoisuudesta,mutta ainahan pitää yrittää

Posted: Sun 13.12.2009 11:31
by Sohvi
^ Toivon totisesti, ettet ole tosissasi.

Jos tuolla tavoin _yrittää_ saada koiralta kunnioitusta, voi jälki olla todella huonoa. Pahimmassa tapauksessa saat koirasta todella ärhäkän, ja siinä sitä sitten ollaan.

Koiralle ihmisen huomio (negatiivinenkin) on palkinto. Eli kun koira murisee > käyt siihen "käsiksi" > koira saa palkinnon ja tekee asian uudelleen. Tällaisessa tilanteessa vielä rohkaiset koiraa käyttäytymään ei-halutulla tavalla yhtymällä "rähinään" itse > koira saattaa oppia siihen, että isäntä (tai kuka koiran kanssa sitten onkin) on itsekin mukana rähinässä osallistumalla siihen itse. Ja näin rähinöinti-käyttäytyminen vahvistuu.

Kun ongelmana on tämä niinsanottu johtajuus, se tulisi saavuttaa ihan muilla keinoin, ja ne keinot tulevat kyllä vastaan ihan normaalissa arkielämässä, helpostikin.

Ovista kulkeminen on yksi erittäin tärkeä asia, jota harva kuitenkin ajattelee. "Johtaja" menee ovista tai muista kulkuaukoista aina ensin, ja koira perässä vasta luvan saatuaan. Sama esim. sohvalle tai sängylle meneminen, eli vain "johtajan" luvalla. Ja varsinkin silloin, jos niissä oleminen tuottaa ongelmia.

Ruokakupin kanssa on myös melko helppo saada johtajuutta. Isäntä ensinnäkin syö aina ensin, ja koira saa ruokansa vasta sen jälkeen -eikä ilmaiseksi. Pyydä koira istumaan, odottamaan, mitä tahansa.. ja sitten vasta ruoka.

Yleisesti ottaen koiran kanssa touhuaminen ja kouluttaminen luo positiivista kunnioitusta ja yhteistyö paranee.

Kun koira käyttäytyy ei-toivotulla tavalla, sille voi opettaa ns. sijaistoiminnon. Toinen vaihtoehto on välttää tilanteita, jossa kyseistä käyttäytymistä saattaa ilmetä. Tilanteita voi välttää ennakoimalla koiraa ja ohjaamalla sen huomio muualle tarpeeksi ajoissa, keksiä sille muuta tekemistä.

Posted: Sun 13.12.2009 13:29
by kahaltaja
jäpä wrote:itse kokeilisin laittaa koiralle Kuonokopan ja veisin lapsen viereen,heti kun kurkusta kuuluu murinaa niin niskavilloista lattiaan ja katsekontakti jotta koira ymmärtää alistamisen.tämä treeni montakymmentä kertaa illan aikana ja sitten pojalle ohjeet tehdä samallalailla.koiralle pitää muistuttaa koiran oma asema, eli ihminen on ylempänä,mutta jos koira on aloittanut käyttäytymisen tuossa iässä,oltuaan ihan normaalikäytöksinen kertoohan se jo jostakin muusta kuin oman aseman epätietoisuudesta,mutta ainahan pitää yrittää
no ei näin :evil: en ymmärrä miksi tällaisia neuvoja jaellaan beaglepalstalla.

koiralle voi osoittaa oman asemansa kyllä muutenkin kuin alistamalla. alistaminen jäpän tavalla on varmin tapa rikkoa suhde koiraan.

itsellä kokemusta noin 30 vuotta koirista, isoista ja pienemmistä (mm. coceriuros, landseeruros, seropiuros, rottikset...) kyllä se hyvä johtajuus ansaitaan muuten kuin pyörittelemällä koiraa niskavilloista lattianrajaan.

Posted: Mon 14.12.2009 11:39
by jäpä
tarkoitus ei ollut antaa ymmärtää että koiraa otetaan väkivalloin niskavilloista ,vaan tässä tapauksessa ilmaista koiralle että tämä käytös on ehdoton EI.alistaminen sillalailla että koiraan ei satu.ehkäpä se niskavilloista oli liian kovaa tekstiä,mutta vasta sivulle liittyneenä ei tiedä talon tapoja.itse pidän koiran hyökkäystä vakavana asiana

Posted: Mon 14.12.2009 15:13
by kahaltaja
jäpä wrote:tarkoitus ei ollut antaa ymmärtää että koiraa otetaan väkivalloin niskavilloista ,vaan tässä tapauksessa ilmaista koiralle että tämä käytös on ehdoton EI.alistaminen sillalailla että koiraan ei satu.ehkäpä se niskavilloista oli liian kovaa tekstiä,mutta vasta sivulle liittyneenä ei tiedä talon tapoja.itse pidän koiran hyökkäystä vakavana asiana
talon tavoista en tiedä....itsekin täällä verrattain uusi.

tuo alistaminen on niiiiiin vuotta kuokka ja kirves. olipa siinä voimaa tai ei. ja jos sille linjalle jostain syystä olisi tarvetta lähteä, niin mukana pitäisi olla vähintäänkin asiantuntija, joka osaa lukea koiraa ja osaa neuvoa oikean tavan toimia. jos nimittäin teet tuon alistamisen esim. epävarmalle koiralle, rikot suhteen siihen koiraan loppuiäksi. pahimmillaan teet koirasta ns. pelkopurijan -ja silloin on "mäki laskettu" sen koiran suhteen.

hyökkäys on aina vakava asia. siksi siitä ei saa tehdä omalla typerällä käyttäytymisellä vielä vakavampaa.

Posted: Tue 15.12.2009 23:11
by Härski
Jossain elämänsä vaiheessa koira ns. koittaa hakea paikkaansa laumassa ja yrittää "tukkia" itteään johonkin väliin, jotkut laumasta riippuen jopa johtajan paikalle. Ja silloin, jos lauman johtaja, eli isäntä/emäntä ei ole hereillä on peli menetetty :shock: . Esimerkki: siskoni hankki aikoinaan perheeseensä seurakoiraksi aussi terrierin ja tämä Onni sai olla ja asustaa niinkuin ite lystäsi. No, meni vuosi ja meni toinen kunnes Onni TERRORISOI koko perhettä, perheen ystäviä ja lasten kavereita. Minuaki "kismitti" käydä siskollani kun se karvakasa tuli ovelle vastaan murraten ja jokaista askeltani seuraten. Kerran sitte äijän hermo petti kun menin systerillä käymään ja Onni ovella vastassa ilmaisten mielipiteensä minusta MURISTEN ja lahkeeseeni tarttuen. Otin Onnia kylmästi "kurkusta" kiinni ja painoin vasten lattiaa. Viis minsaa koira huusi ja kusi alleen ennenkuin käsitti lopettaa ,mutta perheen terrorisointi loppui siihen ja sen jälkeen kun minä menin siskolleni käymään tuli Onni hännän typy iloisesti heiluen ovelle vastaan. :D Ihminen, isäntä tai emäntä, on lauman johtaja ja johtajan on osoitettava auktoriteettinsa, keinolla millä hyvänsä. Joillekin koirille riittää se että ne saavat ruokakuppinsa siltä katsomaltaan "johtajalta", toisille ei riitä ns. mikään. Olen joskus ollut tottelevaisuus kouluttajana, ja kyllä siellä näki monta "surullista" tapausta siitä kuka on lauman pomo 8). Koirathan periytyvät susista ja miten luulette susilauman "nokkimisjärjestyksen" selvitettävän ? Namupalalla vai ???

Posted: Wed 16.12.2009 12:12
by kahaltaja
kyllä koira kuin koira kokeilee rajojaan -ja osalle on näytettävä kaapin paikka joskus kovemmallakin kädellä...osa koirista sietää sen ja osa ei, jolloin ongelmat saattaa pahentua.

en jakelisi nettipalstoilla ohjeita väkivallan käytöstä enkä alle kusettamisesta.

palveluskoirien (itsellä tällä erää 1 rwu ja 2 rwn) kanssa touhunneena ja niitä kouluttaneena (myös kouluttajana kentällä) tiedän sen, että isoimmat ongelmat voidaan välttää oikeanlaisella pennun kouluttamisella. jos ongelmia tulee, niihin kannattaa hakea apua muualta kuin nettipalstoilta. esim. kasvattajalta tai koulutuskentän kouluttajilta yms.

harvemmin vaan näkee beagleja minkäänlaisilla pentukursseilla tai edes arkitottelevaisuuskoulutuksissa.

itse olen käynyt muutamien ns. ongelmakoirien kotona katsomassa tilanteita ja antamassa ohjeita. yhtään koiraa ei näillä kerroilla ole tarvinnut huudattaa, kusettaa alle tai pidellä kurkusta kiinni. muilla keinoin on tilanteet selvitetty ja noin viiden kerran jälkeen homma on ollut hanskassa.

useinhan se on niin, että kun omat taidot loppuu, niin väkivalta astuu kehään.

Posted: Wed 16.12.2009 15:26
by Corner
Härski on niiiiin oikeassa, mutta niin myös kahaltaja.... Pienten koirien kanssa pärjää niin helposti, sen saa ilman suurempaa voimaa kiskaistua tien toiselle puolelle tai napattua syliin tilanteessa, jossa ärsykkeet, esim. toinen koira, tulee vastaan ja uhittelu alkaa. Oikea, johdonmukainen pentukasvatus, niin näihin ns. ongelmakoirakoulutustapoihin ei tarvitse perehtyä. Todellisuudessa ongelmakoiria on vähän, ongelmaihmisiä koirineen on paljon. Totuutta ei koulutuskentällä voi kuitenkaan sanoa, vaan siksi puhutaan ongelmakoirista. Jos koiran aggressiivisuuden takana sitten vaikka on kipu, niin voimakeinot voi koitua ihmisen kohtaloksi - ainakin rotikoiden kanssa...

Perusasioita: koira kulkee ovista aina ihmisten jälkeen, saa syödä ruokansa vasta luvan saatuaan, joutuu joskus lenkillä hihnaa apuna käyttäen kävelemään omistajansa takana (ei sivulla, eikä missään tapauksessa edellä). Meillä beagleille nuoresta lähtien tehdään niin, että annetaan tuliterä hirvenluu ja melkein samantien otetaan se siltä pois. Luetaan lakia sitten oikein kunnolla, jos suhtautuu luun poisottamiseen negatiivisesti. Mitä tulee noutajiin, niille voi saman tien antaa käskyn tuoda luu näytille, ja ne antavat sen pois mielellään - tietävät, että ihmiseen voi luottaa ja luun saa pian takaisin.

Tämä makupalakoulutus menee minulta yli hilseen, ainakin noutajan kanssa. Olen nähnyt niin hienoja luoksetuloja makupaloilla, ja kun saman koiran omistaja jättää namit autoon, niin koira ei voisi olla vähempää kiinnostunut omistajastaan...

Posted: Wed 16.12.2009 21:54
by Härski
Niiin...Sanoisin että sellainen koira ku on isäntäki 8) ja yleensä se isäntä on se syyllinen ongelmiin, ei koira. Mikä on sitte väkivaltaa ja mikä ei ? sen voi jokainen pienessä ahtaassa mielessään rajata omantuntonsa mukaan. Kahaltajalta kysyisin, mitä se on kun tottelematon koirasi repii postimiehen housunpunttia ja kun sinä menet ns. väliin, puree se pikku kullanmuru hampaansa takalistoosi ? Rakkautta varmaan sillä eikai se koira tiiä mitä on väkivalta 8) ENKÄ MINÄ TÄÄLLÄ KETÄÄN AKITEERAA PIEKSEMÄÄN kouluttamattomia tai koulutettujakaan koirianne, kerroimpahan vaan yhden esimerkin miten yksi kouluttamaton "terrorikoira" saatiin "ruotuun", ja HELPOSTI :wink: .Vuosien varrella on tullut vastaani monenlaista koirankouluttajaa ja kaikista tottelevaisimmat koirat on sellaisilla jotka pitävät koiransa "herran nuhteessa" eivätkä kulje reenikentällä makupalat taskussaan :P Joku varmaan tarttuu tähänkin sanomalla että pärjäähän ne ns. pehmeän koulukunnan koirakot Toko-kokeissa :lol: Niin, koirahan on joka suhteessa nooli herkkujen perään ja tekee mitä vain saadakseen sen palkinnon suorituksestaan, muttei sellainen koira välttämättä tottelevainen ole, jotenkin ohjailtavissa kylläkin :roll: Ja huom. kahaltaja : jokainen koira ja jokainen ihminen ongelmineen on erilainen, jos kaikkia pystyt auttamaan voit sanoa olevasi TOTTELEVAISUUSKOULUTUSOHJAAJA 8)

Posted: Thu 17.12.2009 11:18
by eeva resko
Oikea beaglen luonnehan on, ettei se tee kärpäsellekään pahaa! En tiedä mistä syystä esim. eläinlääkärit sanovat, että beagle on niin hankala tutkittava, tikkaa helposti?

En ole lukenut tätä juttua kuin muutaman viimeisen kommentin, mutta voisi kuvitella että tälläinen koira on joko "pelkopurija" tai sitten vain pelkää, pienillä lapsillahan on usein hyvin nopeita ja äkkipikaisia liikeitä..
Minä ainakin yrittäisin tehdä koiralle selväksi, että lapsessa ei ole mitään pahaa.. antaisin vaikka kuivamuona palan juuri silloin kun koira heittäytyy "epävarmaksi" eli se saisi jotain muuta ajateltavaa, kuin itsensä puolustamisen. Menisin lenkille koiran ja lapsen kanssa vaikka pienellekin...koira ymmärtäisi, että tämä lapsi kuuluu kuvioihin. Onhan tietenkin sellaisia vanhempia jotka antaa lapsen tehdä mitä vain koiralle... Minun koirani eivät tee pahaa kenellekään ja siksi olenkin aika tarkka esim. myydessäni koiran lapsiperheeseen. Sanonkin aina, että normaalisti saa "suojella" lasta, ettei koirat tee mitään, mutta tässä tapauksessa täytyy suojella koiraa!!

Minulle on jäänyt mieleen vuosien takaa kuinka eräs "beagle silmäätekevä" kirjoitti, että beaglen pitää olla hieman agresiivinen, että ajaa paremmin? En tiedä mitä tarkoitti, ehkä sitä että beagle tarvitsee määrättyä "kovuutta" (eli staminaa) luonteessa, että ajaa hyvin. Se on kuitenkin eriasia kuin agressiivisuus. Jos nyt kuitenkin mietimme "suomi-beaglea" ennenvanhaan suurinosa koirista oli "työkaluja" eli ne otettiin tarhasta kun tarvittiin ja palautettiin sinne kun ei enää tarvittu... ja Suomi-poikahan on kuuluisa siitä, että ei puhu eikä pussaa, niin voisin kuvitella, että aika monta sukupolvea meni niin ettei nyt kovin paljon "hellyyttä" ja määrätynlaista huomiota saanut. Tänä päivänä beagle on ehkä enemmän perhekoira myös, mutta se vie oman aikansa ennenkuin täysin sopeutuu siihen. Olen tietenkin vielä sitä mieltä, että nämä asiat kulkevat myös suvuissa.. toiset ovat helpompia kuin toiset!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Posted: Thu 17.12.2009 12:02
by kahaltaja
Härski wrote:Kahaltajalta kysyisin, mitä se on kun tottelematon koirasi repii postimiehen housunpunttia ja kun sinä menet ns. väliin, puree se pikku kullanmuru hampaansa takalistoosi ? Rakkautta varmaan sillä eikai se koira tiiä mitä on väkivalta 8) ENKÄ MINÄ TÄÄLLÄ KETÄÄN AKITEERAA PIEKSEMÄÄN kouluttamattomia tai koulutettujakaan koirianne, kerroimpahan vaan yhden esimerkin miten yksi kouluttamaton "terrorikoira" saatiin "ruotuun", ja HELPOSTI :wink: .Vuosien varrella on tullut vastaani monenlaista koirankouluttajaa ja kaikista tottelevaisimmat koirat on sellaisilla jotka pitävät koiransa "herran nuhteessa" eivätkä kulje reenikentällä makupalat taskussaan :P Joku varmaan tarttuu tähänkin sanomalla että pärjäähän ne ns. pehmeän koulukunnan koirakot Toko-kokeissa :lol: Niin, koirahan on joka suhteessa nooli herkkujen perään ja tekee mitä vain saadakseen sen palkinnon suorituksestaan, muttei sellainen koira välttämättä tottelevainen ole, jotenkin ohjailtavissa kylläkin :roll: Ja huom. kahaltaja : jokainen koira ja jokainen ihminen ongelmineen on erilainen, jos kaikkia pystyt auttamaan voit sanoa olevasi TOTTELEVAISUUSKOULUTUSOHJAAJA 8)
ihan turhaan vedät herneitä nessuun. ensiksikin kannattaa lukea tekstit ihan rauhassa, ennenkuin provosoituu :wink:

ekaksi, mun koirat ei mene postimiehen punttiin kiinni [-X eikä saisi mennä sinunkaan

toiseksi, olen rwurokseni (kun se oli vuoden vanha) kanssa ottanut ns. miehestä mittaa, joten tiedän kyllä tuonkin puolen. lopulta "istuin" sen päällä ja leikkasin ne kynnet, mitkä aioinkin. koiran "kippasin" nurin suht kevyetsti ilman repimistä, otin poskista otteen niin, ettei pääse ottamaan kiinni, jos sille päälle sattuisi, kävin polvilleen koira alkojen välissä. -> ilman väkivaltaa, ilman allekusetusta
- minusta näissä toimintatavoissamme on ihan vissi ero!

kolmanneksi, härski ei varmaan ole treenikentillä useinkaan poikennut, koska olettaa kaiken koulutuksen tapahtuvan makupaloilla :lol: täälläpäin kyllä käytetään myös lelua palkkana. makupalalla opetetaan asia, esim. seuraamispaikka, vahvistetaan osaaminen ja jatkossa palkkausta vähennetään tai siirrytään kokonaan lelun käyttöön.
edellä mainitun urokseni koulutin itselleni työkoiraksi (vartija/järjestyksenvalvoja), kokeessa ei todellakaan pelata makupaloilla, koiraa ei saa palkita missään kokeessa muuten kuin sanomalla hyvin hillitysti "hyvä"...tässä linkki kokeen sisältöön, sivulta 4 alkaa tarkempi kuvaus kokeen kulusta http://www.intermin.fi/intermin/images. ... /koira.pdf

beaglen koulutuksesta taas, meillä nämä ajelevat pupuja silloin tällöin, treenaavat tokoa (tottelevaisuuskoulutus) ja agilitya -kumpaakin lajia kisatähtäimellä. lapset 10-v ohjaavat beagleja, eikä minkäänlaista ongelmaa ole tullut. palkkana tässä vaiheessa namit ja lelut. tosin aikuiset beaglet kyllä jo seuraavat erinomaisessa kontaktissa ilman makupalojakin.

meillä niin rotkulat kuin beagletkin "herran nuhteessa" kasvaneet, mutta ilman väkivaltaa. myös beaglet pysyvät omalla pihalla irti ja tulevat käskystä luokse ilman että pitää taskuja kaivaa.

neljänneksi härski...kaikkia en missään nimessä pysty auttamaan -etkä sinäkään. sitä en ole missään vaiheessa väittänytkään. palveluskoiraliiton koulutusohjaajakoulutuksen olen kyllä suorittanut ja treenejä vetänyt palveluskoirille vuosia.

eeva reskon teksti hyvä =D>

asia loppuun käsitelty minun osaltani, jouluja :-({|=

Posted: Thu 17.12.2009 16:44
by Härski
Heh,kuka tässä nyt vetää hernettä nokkaan 8) ja kumpi on väkivaltaisempaa-pitää koiraa kurkusta lattiassa, vai "istua" sen päällä ja väkivalloin leikata vastaan hangoitteleven koiran kynnet :?:

Posted: Thu 17.12.2009 20:43
by emms
Härski wrote:Heh,kuka tässä nyt vetää hernettä nokkaan 8) ja kumpi on väkivaltaisempaa-pitää koiraa kurkusta lattiassa, vai "istua" sen päällä ja väkivalloin leikata vastaan hangoitteleven koiran kynnet :?:
Kynsienleikkuuseenkin on jokaisen koiran kanssa helpompi tie kuin tehdä se väkisin. Koira kuuluu opettaa noihin asioihin :)

Posted: Fri 18.12.2009 9:18
by kahaltaja
^ kyllä on opetettu pennusta pitäen. tämä nyt vaan päätti kokeilla, että onks pakko jos ei haluu. tämmösiä ne koirat on :roll:
Härski wrote:Heh,kuka tässä nyt vetää hernettä nokkaan 8) ja kumpi on väkivaltaisempaa-pitää koiraa kurkusta lattiassa, vai "istua" sen päällä ja väkivalloin leikata vastaan hangoitteleven koiran kynnet :?:
heh, ihan miten sen nyt vaan haluat nähdä, eiköhän aleta joulun viettoon ja jätetä vänkäämiset #-o