Jos lasketaan yksittäisten koirien osallitumiset näyttelyihin ja kokeisiin niin saamme huomata, että esim. näyttelyihin osallistui vuonna 2012 noin 500 eri beagleä ja ajokokeisiin noin 300 eri beagleä (korjatkaa luvut jos ne ovat vääriä). En pidä suhdelukua millään tavalla heikkona vaikka toivottavaa olisi enemmän osallistumisia molemmissa. Miksi meillä on niin paljon koiria jotka eivät osallistu näyttelyyn?kahaltaja wrote:
Miksi kokeissa käy vain murto-osa beaglekannastamme? Mielestäni tässä olisi järjestöllä ja jäsenyhdistyksillä mietinnän paikka: miten saada ajokoetoimintaa houkuttelevammaksi.
Joitakin vuosia yhdistyksessä toimineena en pidä ongelmana jäsenistön tukemista harrastuksissaan vaan, että suurin osa uusista beaglepennun omistajista eivät ota yhteyttä paikallisyhdistykseen saati sitten rotujärjestöön. Miten tukea henkilöitä joista ei tiedä mitään? Lisäksi on jäseniä, jotka eivät ikinä osallistu mihinkään vaan ainoastaan maksavat jäsenmaksunsa kannatuksen vuoksi.
Paikallisyhdistyksien ja rotujärjestön kannattaa ilman muuta miettiä miten kaikki beaglen harrastustoiminta saadaan houkuttelevammaksi, mutta mielestäni siihen tarvitaan erityisesti kasvattajien positiivisista asennetta ja tukea niin ajokokeisiinkin kuin näytelyynkin uusille beaglen omistajille.
Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin
Myös 5. tuomarinkin sain käännytettyä kevään aikana 
) Kaikkiin kokeisiin voin sanoa tehneeni suuren soittokierroksen löytääkseni tuomarit ja voin sanoa kuulleeni monta tarinaa niiden aikana. Itsellä on ongelma, että käyn metsällä muualla kuin kotiseudulla ja henk koht suhteita alueille ei juurikaan ollut ja sekä kasvattajan tuella että omalla kaivamisella tuli soitettua yhteensä yli 60:lle tuomarille. Uskoisin etten ole aivan yksin tämän ongelman kanssa. Varsinkin kahden viikon kokeen on kuitenkin mukava viedä alueelle missä tietää mistä se jänis lähtee vaikkei sekään aina ole taattua. Toisaalta Suomi ei ole alueellisestikaan aivan tasavertainen jäniskantojen ja koealueiden osalta... 
Samoin itselläni epäilys on, kokeeko järjestö tällaisen mitenkään mielekkääksi ja hyödylliseksi, kun viralliset rodunomaiset kokeetkin ovat jo olemassa. Ja löytyisikö energiaa ja resursseja jalostustarkastuksen suunnitteluun ja toteutukseen.
), mutta mitään taikatemppua jolla ihmiset saataisiin kokeisiin en ole keksinyt. Yksi syy joka täällä vähentää koekäyntejä on nuo p...leen sushukkaset. 
Tarkkaan saa katsella mihin koiransa vie ja kun maastossa olis hyvä olla jokunen jänöpupukin niin on vieläkin hankalampaa. Meille seurojen jäsenille tuo kahden viikonkoe on hyvä ratkaisu, mutta jos ei kuulu seuraan niin silloin pitää hankkia se maastokin, kun ei sitä koiraa saa irti päästä ihan missä vaan. 
Hyvä pojat! 
Onneksi se olin minä jolle ne sanottiin ja kävin reippaasti oikomassa herrojen käsitystä jakkupukuisesta naisesta ja hänen koiristaan, mutta entäs jos se olisi ollut joku arempi uusi beagleharrastaja? Mahtaako tällainen käytös houkutella seuraavana syksynä kokeeseen herrojen seuraan päiväksi? Minä tuskin maltan odottaa, mutta samaa ei ehkä voi sanoa kaikista. Tällä esimerkillä haluan vaan sanoa, että niin makaa kuin petaa. Asenteet ovat syvässä ja niiden muutaminen vie aikaa, mutta ilman yhteistyötä ja hyvää henkeä ne edelleen säilyvät.
