Nuoren uros Beaglen jatkuva sairastelu
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
Oma beagleni tarvitsee kylmää ja raikasta vettä kuppiin juodakseen. Vettä kannattaa pitää jääkaapissa kannussa, josta sitä on kuppiin aina annettavaksi. Oli myös nuorenpana eturauhasvaivoja ja kovaa kuumettakin muutamaan otteeseen.Koirani oli kyllä hieman vanhempi omaasi. Virtsan karkailua ei ollut. Kovasti koiraa tutkittiin kuumeen vuoksi, mahakin avattiin ja syöpiä etsittiin. Ei löydetty mitään. Eturauhanen oli kuitenkin aina huomattavan laajentunut joten tällä tietoa kuumeilu johtui siitä. Ehkä nylkyttäminenkin siirsi bakteereja elimistöön. Antibiooteilla sai aina vaivat pois mutta ne uusiutuivat. Sai sitten hormonikuurin niin vaiva lopulta rauhoittui, mutta ei myöskään leikkinyt kuurin aikana ja oli vähän apaattinen joten pallien poistoon ei menty. Viime vuosina ei enää ongelmia. Tuota huutoa myös ilmennyt pari kertaa, mutta lenkillä ja se johtunut täysistä anaalirauhasista jotka pitää tarkistaaa ainakin kun koiran häntä ei jaksa pysyä ollenkaan ylhäällä ja koiran ilmeestä myös näkee kun se ei ole pirteä ja myös tuo takapään laahaaminen on yksi selvä merkki. Anaalirauhaset voi joutua tyhjentämään kuukausittainkin ja tyhjennyksen jälkeen ne voi joskus täyttyä parissakin päivässä. Kannattaa opetella itse tyhjentämään ne niin säästät ja pääset paljon vähemmällä. Ne voi myös leikkauttaa.