Suomen Beaglejärjestö

Minulle kävi niin että vuoden ikäinen koira löysi tyhjän makkarapaketin jota se alkoi jauhaamaan, käskin jättämään sitä mutta eihän sellainen ollut ollenkaan varteenotettava vaihtoehto.
Tartuin makkarapussista ja käskin uudestaan jolloin näin että huuli tärisee. Myönnän ettei tuntunut kivalta kun koirasta huomaa ettei se aio antaa periksi.
Tajusin etten voi enää perääntyä vaan homma on vietävä loppuun.
Onneksi mulla oli hanskat kädessä kun se näykki kättäni.
En ollut ehtinyt sen kummemin miettimään mitä tällaisessa tilanteessa teen koska koira ei ollut koskaan ennen osoittanut minkäänlaista hyökkäävään viittavaa.
Reaktioni tuli kai `selkärangasta` ja karjuin yhtä aikaa kun napsautin kädellä sitä kaulaan. Koira ei vieläkään antanut periksi vaan jouduin kaatamaan sen maahan. Istuin sen päällä kunnes tunsin että se antoi periksi ja luovutti .
Siellä istuin koiran päällä keskellä ajokaistaa ja onneksi ei tullut autoa jonka vuoksi olisin joutunut jättämään kukkoiluni kesken.
Olin jälkeenpäin aika järkyttynyt ja pettynyt koiraani kunnes juteltuani koiraihmisten kanssa ymmärsin että näitä tilanteita aina tulee kun koira ei vielä tiedä paikkansa arvojärjestyksessä.

kahaltaja wrote:

lumikuono wrote: Jos kyseessä on jokin vaarallinen nieltävä (esim. suklaata tai pientä muovipalaa) niin joskus pelottaa mennä suusta sitä ulos ronkkimaan, kun koira murisee, pari kertaa on näykkäissytkin. Sillä hetkellä tulee kirottua kaikki ihmiset, jotka heittävät roskia pitkin pientareita.

otat vaan pois suusta kielletyt jutut ilman pelkoa. MÄÄRÄTIETOISESTI ja TIUKASTI, kerran, jos annat periksi, seuraava kerta on takuulla vaikeampaa. sun oma ASENNE ratkaisee sen, miten homma onnistuu. koira vaistoaa ja lukee sinua, vaikka et mielestäsi pelkoa näyttäisikään.

Meillä kans tuo nappaa suuhunsa kaikki roinat tienposkesta, syötävät ja ei-syötävät. Irti-käskyn oon opettanu, joten yleensä päästää irti suht helposti.

Jos löytää ihka oikeeta ruokaa jostain ojasta, niin sitten on eri ääni kellossa. Juurikin tuota murinaa ja hirveetä 'uhkailua', ulkopuolisen silmin tuo koira näyttää varmaan siltä että puree kohta. Jokatapauksessa, joka kerta oon saanut siltä suun tyhjennettyä. Ei muuta kun otat ylä- ja alaleuasta kiinni, kyllä se siitä alkaa aueta.

pitkälti noi jutut on kiinni ihan pentuajan koulutuksesta...

eli pienestä pitäen perusasiat selviksi, ei tule sit myöskään niitä johtahuusongelmia:

1. ruokaa ei koskaan ilmaiseksi, ainakin katsekontakti vaadittava. myöhemmin taitojen kasvaessa myös istuminen/maahan meneminen/sivulle tuleminen/odottaminen....

2. hihnaa laitettaessa joko istuminen tai seisominen rauhallisesti paikoillaan

3. ovesta ulos ensin ihminen, sen jälkeen koira

4. "irti" -käsky palkan kanssa, satojasatojasatoja toistoja ja aina namu tai lelu palkaksi

5. "seis" ja/tai "tänne" -käskyt myös pienestäpitäen reilulla palkalla. eli palkkaa AINA! kun tositilanne tulee, missä käskyllä voit säästää koiran hengen, se todennäköisemmin tottelee, kun on oppinut saamaan siitä myös hyvän palkinnon.

6. paljon mukavaa yhdessä tekemistä ja olemista: leikki, koulutus....

7.EHDOTON JOHDON- JA OIKEUDENMUKAISUUS KAIKESSA KOIRAN KANSSA TEKEMISESSÄ JA OLEMISESSA. myös perheen sisällä samat säännöt kaikilla suhteessa koiraan

8. olemalla reilu, mutta määrätietoinen johtaja koirallesi saat siitä maailman parhaan kaverin/harrustuskumppanin itsellesi. oikein rakentunut suhde koiran ja ihmisen välillä TEKEE KOIRAN ELÄMÄN MIELEKKÄÄKSI JA MUKAVAKSI.

mulla on täällä koottuna pieni pentukurssiaineisto, voin kopioida sen ja postittaa kuluja vastaan. meili profiilissa.

Meillä ei oikeastaan mitään muuta ongelmaa koiran kanssa ole, kuin tuo "herkuista" luopuminen. Kaikessa muussa alistuu kyllä kiltisti, ruoka-aikaan odottaa ruokaa paikallaan kunnes saa luvan syödä, valjaita laitettaessa odottaa kiltisti ja jopa "avustaa" nostamalla tassuja, laskee päätä, lenkiltä sisään tullessa odottaa ovella, kunnes saa luvan tulla sisään ja ihminen menee aina edellä ulos ja sisään.

Leikkiessä luopuu lelusta toisinaan ihan kiltisti, puruluista ja kepeistä luopuu ilman ongelmaa, mutta nuo ulkoa löydetyt ruuat/korkit tms. ovat asia erikseen. Niitä vahditaan. Viime kerralla leikki erään koiran kanssa ulkona ja koiran omistajalta tippui taskusta pieni muovipussi, niin eiköhän tämä ollut sen kimpussa. Yritin saada kiskaistua sen pois, mutta meni vain palasiksi ja koira piti muristen loppupaloja suussaan. Oli pakko sanoa (nolosti) sille toiselle koiranomistajalle, että parasta viedä se koira kauemmaksi, kun tuo meidän koira vahti sitä pussia sen verran, että pelkäsin purevan sen sitä toista koiraa, joka olisi vielä halunnut leikkiä. Noh, mulla oli (niin kuin aina) namusia taskussa ja sillä kertaa sain vaihdettua tuon muovipussin niihin namuihin. Tämä tekniikka toimii silloin, jos koiralla ei ole mitään ruuaksi kutsuttua suussaan. Jos taas löytää jotain ruokaa, linnun ruhon tms. niin sitä ei vaihdeta mihinkään.

Ystävälläni on beagle, ja hänellä on kuulemma ihan sama ongelma. Herkuista ei luovuta millään.

meille muutti Minni-neiti 5kk vanhana, ja on ollut koko ajan arka sekä epäluuloinen, mikä ei ilmeisesti istu oikein rotumääritelmään?? Uudenvuoden paukut aiheuttaa sen, että koira ei syö, ei juo, eikä mene pissalle. Viimeksi panttas 12h, tärisi ja kuolasi sohvan takana koko illan. kesällä kun oltiin maatilalla, niin taisi olla Utissa kovapanosammunnat menossa, kaksi vuorokautta kului täristessä pirttipöydän alla. talvella ollaan ehditty harvemmin maalle, asutaan kaupungissa omakotitalossa, jossa Minnillä on aidattu n. 1000 m2 "koiratarhaus". Valitettavasti cityrusakoita on tuhottomasti ja lumen takia aita on tietty matalampi, joten neiti on lähtenyt useaan otteeseen oma-aloitteisesti jänisjahtiin. Ei auta mikään, kun nenä vie. Aidan ympärille on lapioitu kunnon "vallihauta", mutta aina tuo jostain keksii matalamman kohdan. Tosin tulee aina takaisin oma-aloitteisesti puolen tunnin sisällä. Tai istuu tyytyväisenä naapurin pihalla, kun on onnistunut ajamaan heidän kissan puuhun jälleen. Joka päivä lenksataan metsässä 1-1,5h, mutta tuntuu siltä, ettei neiti ole tyytyväinen oloonsa. Agilitykurssikin käytiin, mutta eipä hän siitä oikein innostunut, pääpaino oli muiden koirien tarkkailussa ja nuuskimisessa. Ja nyt kun hänellä on juoksut, niin onpahan emäntä ärhäkkänä, vaanii milloin mitäkin ruokapalaansa ja ärisee sekä omille että vieraille ihmisille ja koirille. Tai joka toinen päivä ärisee, ja joka toinen ei. Onko teillä vastaavia kokemuksia omista beagleistanne? mahtaakohan neiti vanhemmiten tasaantua, vai jatkuuko meno ja meininki hamaan hautaan asti? Nyt Minni on 3-vuotias jukuripää, mutta arvelluttaa, mahtaako näin maallikkona koirankoulutustaidot riittää. Luonnetta ja jääräpäisyyttä kun tuntuu riittävän....

juselius64 wrote:meille muutti Minni-neiti 5kk vanhana, ja on ollut koko ajan arka sekä epäluuloinen, mikä ei ilmeisesti istu oikein rotumääritelmään?? Uudenvuoden paukut aiheuttaa sen, että koira ei syö, ei juo, eikä mene pissalle. Viimeksi panttas 12h, tärisi ja kuolasi sohvan takana koko illan. kesällä kun oltiin maatilalla, niin taisi olla Utissa kovapanosammunnat menossa, kaksi vuorokautta kului täristessä pirttipöydän alla. talvella ollaan ehditty harvemmin maalle, asutaan kaupungissa omakotitalossa, jossa Minnillä on aidattu n. 1000 m2 "koiratarhaus". Valitettavasti cityrusakoita on tuhottomasti ja lumen takia aita on tietty matalampi, joten neiti on lähtenyt useaan otteeseen oma-aloitteisesti jänisjahtiin. Ei auta mikään, kun nenä vie. Aidan ympärille on lapioitu kunnon "vallihauta", mutta aina tuo jostain keksii matalamman kohdan. Tosin tulee aina takaisin oma-aloitteisesti puolen tunnin sisällä. Tai istuu tyytyväisenä naapurin pihalla, kun on onnistunut ajamaan heidän kissan puuhun jälleen. Joka päivä lenksataan metsässä 1-1,5h, mutta tuntuu siltä, ettei neiti ole tyytyväinen oloonsa. Agilitykurssikin käytiin, mutta eipä hän siitä oikein innostunut, pääpaino oli muiden koirien tarkkailussa ja nuuskimisessa. Ja nyt kun hänellä on juoksut, niin onpahan emäntä ärhäkkänä, vaanii milloin mitäkin ruokapalaansa ja ärisee sekä omille että vieraille ihmisille ja koirille. Tai joka toinen päivä ärisee, ja joka toinen ei. Onko teillä vastaavia kokemuksia omista beagleistanne? mahtaakohan neiti vanhemmiten tasaantua, vai jatkuuko meno ja meininki hamaan hautaan asti? Nyt Minni on 3-vuotias jukuripää, mutta arvelluttaa, mahtaako näin maallikkona koirankoulutustaidot riittää. Luonnetta ja jääräpäisyyttä kun tuntuu riittävän....

mulla on kokemusta treenikentältä....

pitäis tietää pikkupentuajan kokemukset, että osaisi jotain tarkemmin sanoa, mutta jos käyttäytyminen johtuu huonosta hermorakenteesta, niin siihen ei kyllä paljon vaikuteta.

feromonia vois käyttää paukkuarkuuteen. kohdun vois leikkauttaa, niin hormonaalisella puolella helpottais.

arkuus ei istu beaglen rotumääritelmään, mutta aika paljon näissä sitä on. osa voi johtua käsittelyn puutteesta (vrt. tarhakoirat), osa johtuu siitä huonosta hermorakenteesta ja osa voi olla pikkupentuaikana emolta opittua käyttäytymistä. ja tietysti trauma voi aiheuttaa arkuutta tietyissä tilanteissa.

niihin tilanteisiin, missä osoittaa arkuutta voisi kokeilla hellästi siedätystä... reilulla palkalla ja pikkuhiljaa edeten.

ja tuohon karkailuun ei kauheasti voi vaikuttaa -nenä vie
kokeilla vois paljon luoksetuloharjoituksia hyvän palkan kanssa, tai opettaa ruuan kanssa sen pillille.

Meillä Oona keksi puolivuotiaana arkkupakastimen takaa pilkottavan päävirtajohdon....namnam. Siitä sitten hampaansa iski läpi, jonka jälkeen kaikki..."tuotteet" pitkin seiniä ja lattiaa. Heti mentiin katsomaan ja siellä Oona istui vikisten pedillään. Pari pientä palovammaa oli kielessä ja huulessa, mutta ei mitään muuta. Makasi jonkun vajaa tunnin hiljaa olohuoneen matolla ja otti sitten pienen nakinpalan kun tarjottiin. Lääkäriin kyllä soitettiin mut sanoi ettei tarvii tulla jos ottaa namia vastaan
Eli säikähdyksellä selvittiin ja ei oo kyllä koira järsiny mitään johtoja tai huonekaluja sen jälkeen...ehkä se oppi jotain?

Meillä beagle on erittäin uudenvuoden ilotulitusarka, mutta aseen ääntä se ei pelkää.

Kaikista pahin pahe sillä on ruoka: Joudun asumaan sellaisissa asunnoissa, joissa pystyn laittamaan ruuvilla ja pikaliinan pätkillä säpit oviin. Muuten se pääsee keittiöön, ja jokainen hellan levy on kakkosella,kolmosella tai kuutosella jne palatessa, koiran tavoiteltua ruokaa ja kiipeiltyä keittiössä. Vaikka en levylle jättäisi ruokaa, se kokee että levyt pitää laitella kuumenemaan, ennenkuin avaa jääkaapin ja alkaa herkuttelemaan.

Johtajuusongelma tai eroahdistus ei ole, koska se ei perääni ulvo eikä myöskään revi protestiksi kamoja. Jos olen kotona itse, voin jättää lautasen pöydälle ja käväistä keittössä, se ei ruokia hotki silloin. Mutta useamman poissaolotunnin jälkeen se kokee, että olen varmasti kadonnut matkalla töihin, ja sille on jäänyt perinnöksi kaikki kaappien sisällöt.

Pari kolme kertaa se on ärähtänyt mulle jonkun herkun/löydöksen päältä. Ekan kerran pentuna, tästä en nin välittänyt, kaks kertaa aikuisena. Mä vaan päätin , en anna koiralle periksi, ärähdin lujasti takasin ja vaan otin siltä sen jutun mitä se puolusti ja lähdin sitten kävelemään paikalta. Korvat meni luimuun ja annettiin asian olla. Ruoka rauha sille on silti aina suotu, ja en ole tarpeettomasti koskaan sen suusta kaivellut mitään. ulkona se muistaa "irti" käskyn. Ja en mä sitä vahdi jos se jotain nakkipaperia nuolee..en vain pidä tätä niin vaarallisena toimintana.
ja kerran tein senkin kun ärräsi, että painoin kaulanahasta lattiaa kohti ja murisin takasin kunnes ylähuuli lakkasi vipottamasta..sitte vaan löysäsin irti ja koira luikki jonnekin, annoin asian olla kun se oli selvä. Ei sitä tarvinut enää muistella jälkeenpäin, se oli sellanen koiramainen välinselvittely:)koirakaan ei muistele, se vaan ottaa selville saako periksi.

Se on ikuinen opportunisti. Mutta hyvänä puolena: se on myös ikuinen optimisti:) se on ketterä, innokas jne.

Tuosta onko onnellinen seurakoirana, on ristiriitaiset olot nykyään, Ennen ajattelin minäkin, että koiralle riittää riittävä liikunta ja aivojumppa, satunnainen metsällä käynti,. mutta Joskus tuntuu se koira tyytyy näennäisesti pallopeleihin ja temppuihin, se on niin eri asia millä intensiteetillä se jänön perään lähtee, että tulee olo että koira sanoo muussa tilanteessa sitten olemuksellaan, että "ihan kiva pallo, mutta.." Eli sille kelpaa kaikki, mutta mitä se oikeasti haluaa....

jos löytää tasaisemman luonteen, tai osittain seropin jossa ei ole tuo vietti niin vahvana. Se vaikuttaa olevan tosi vahva kokemus koiralle, (ja omistajallekin ainakin minun tapauksessani) ja kun se kerrankin jänön perään lähtee ja saa lähteä, se ei senjälkeen välitä moneen päivään toisista koirista, eikä oravista, eikä mistään, tuntuu tyytyväiseltä kerrankin... tämän yksilön kanssa tulee kesälläkin olo, kun sitä ei voi kunnolla päästää vapaaksi vaikka se ok totteleekin, on aina olo että onko se sille reilua. Koirahan ei ajattele, eikä mieti eikä syyllistä minua, mutta tuntuu jatkuvasti nykyään että on liian vähän päiviä vuodessa että se pääsee todella toteuttamaan itseään. kun ei se toisaalta sitäkään tajua että nyt on kesä, ja siksi ei saa lähteä metsään irrallaan. ehkä eniten se on rankkaa minulle, omistaa koira josta kokee syyllisyyttä onko se onnellinen. Minähän ajattelen, ja koira vaan porskuttaa. Mutta kyllä se on tällä yksilöllä selkeä tehtävä.

Noniin, kirjoitellaas pikkasen juttua .

Meille tuli Beagle poika 22.04. Hän on syntynyt 3.2 ja avovaimoni haki hänet Kuopiosta Punapihlajankennelistä. Uros on, ja nimeltään Venni.

Vennin kanssa ollaan nyt reilu kuukausi vietetty ja tutustuttu, kaikin puolin ihan hyvin mennyt. Mitään tuhoa kaveri ei ole tehnyt, yksin ollessaan yleensä nukkuu. Pissa on nyt alkanut sujua ulos, kakka satunnaisesti.

Sisälle asiansa tekee tunnollisesti paperille, ei pissaa tai kakkaa muualle.
Aluksi oli tämän kanssa pikkasen ongelmia, mutta nyt sujuu.
Tarkoituksena olisi poistaa paperit jossain vaiheessa kokonaan.

Yksin on nyt ollut max 4 tuntia, tuon ajan on poika nukkunut.

Energiaa on vaikka muille jakaa, ja rakastaa ihmisiä sekä lapsia.
Mahtava kumppani kaikin puolin.

Hauskaa miten se energia loppuu kuin seinään, ja sitten nukutaan .

Täydellinen ostos, ei muuta sanoa !!
Ja SUURI kiitos Punapihlajan kennelille, olette todella asianne osaavia, ei muuta kuin kiittää teitä !!

Kävin eilen katsomassa tatun beaglen pentueen ja yllätyin näkemästäni. Kaunis 8 pennun katras metsästys verisiä koiran alkuja.

Sorry. Tuo edellinen olisi kai pitänyt laittaa jonnekin muualla eikä seurakoirapalstalle. tatun beaglet eivät ole kukkahattu tätien käyttöön vaan metsään ominpaan elementtiinsä.