Page 2 of 2

Posted: Tue 21.07.2009 8:09
by Titi Rolin
Onko olemassa ikäraja jolloin ei enää ´kannata`kuvata metsästyskoiran lonkkia?
Tilanne on sellainen että 5-vuotias uros joutuu hampaanpoistoon jolloin sitä nukutetaan ja olisi oiva tilaisuus kuvat lonkat nukkuessaaan.

Koiraa olisi tarkoitus käyttää siitokseen ja siksi lonkkien laatu on hyvä tietää.

Koiralla ei ole kuitenkaan ollut minkäänlaisia ongelmia lonkkien kanssa tähän saakka ja siksi ei ole toivottavaa että iän ja runsaan metsästyskäytön takia jää tilastoihn lonkkakuvaus joka on huonompi kuin olisi aiempina vuosina ollut.

Posted: Tue 21.07.2009 11:35
by VvM
Ruotsalaiset tekivät jossain vaiheessa vertailevia kuvauksia. Nuorempana kuvattuja koiria kuvattiin toistamiseen hyvinkin iäkkäinä.(vanhimmat yli 10 v) Muutoksia oli iän myötä tullut aika vähän. Tutkimus ei ollut mitenkään tieteellinen ja siitä jäi puuttumaan minusta oleellinen tieto siitä miten koiria on rasitettu elämän aikana. Mutta sellainen käsitys tuli minulle heidän keskusteluista että hyvät lonkat eivät iän myötä kovinkaan huonone?
Mutta tosiaan tämä ei ole mitään faktaa, vaan enemmänkin satunnaisista vertailu kuvauksista tullutta "tietoa".

Posted: Tue 21.07.2009 11:38
by Eemeli
Pitäähän koiran elää vähän pitempään ku 5-v. ja elää myös kivuton vanhuus. --

Posted: Tue 21.07.2009 11:50
by VvM
:D nostanpa eemelille hattua. Hienosti sanottu.
Ei tarvi tuon mielipiteen takia juosta puuvajaan. :lol:

Posted: Tue 21.07.2009 12:54
by Corner
Meitin piikeli kuvataan ensi viikon maanantaina :shock:

Narttujen kuvaus yleensä mahd. kaukana kiimoista, eli epäilystä on, että hormonitoiminta voisi vähän "löystää" paikkoja. Ja miksi ei, ihmisillä muutoksia todistettavasti ainakin on... Mitä suurempi rotu niin sitä kauemmin koiran annetaan kehittyä, ja kuvataan ehkä parin vuoden iässä. Beaglen varmaan voisi kuvata heti vuosikkaana, eikä virallisia kuvia aikaisemmin saakaan. Nukutusaineen varoaika (doping) on se 28 vrk, eli kannattaa huomioida näyttelyiden ja kokeiden suhteen. Rekisterikirjaa ei enää tarvi antaa kuvien mukana kennelliittoon. Kennelliitto muistaakseni käyttää samaa arvostelua kaikkiin alle kuusi vuotiaana kuvattuihin, sen jälkeen otetaan huomioon jo iän tuomat muutokset (kulumat).

Meillä muun rotuisissa kuvaavan eläinlääkärin arvio on aina täsmännyt kennelliiton kanssa. Mutta tiedän varmuudella myös tapauksia, joissa heittoa on melkoisesti. Esim. lonkkien vuoksi paneeliin viedyn koiran kyynärpäät ovat muuttuneet nollasta ykköseen... :lol: Ja aika uskomattomia muutoksia on myös tuloksissa, kun on jaksettu valittaa paneelin jälkeen myös Pohjoismaiden kennelunioniin (PKU):

2005:
lonkkanivel [PKU:n paneeli]
B/B

2005:
lonkkanivel [SKL:n paneeli]
C/C

2005:
lonkkanivel
C/C

2004:
lonkkanivel [PKU:n paneeli]
B/C

2004:
lonkkanivel [SKL:n paneeli]
C/D

2003:
lonkkanivel
C/C

2003:

kyynärnivel
lonkkanivel
0/0
C/C

Vihdoin siis päästiin tulokseen, jolla pääsi lisääntymään...

Posted: Tue 21.07.2009 21:05
by Titi Rolin
Kiitos vastauksista! Hienoja näkökantoja joten ilman muuta kuvataan Biggen lonkat!

Posted: Fri 31.07.2009 14:23
by Titi Rolin
Nyt on Biggen hammas poistettu ja lonkat kuvattu.
Ell ei antanut kirjainlausuntoa, mikä mielestäni on ihan viisasta kun liiton asiantuntijoiden lausunto joka tapauksessa on virallinen.
Kuvien lausunto oli tällainen: Lonkat symmetriset, lonkkamaljat matalahkot ja lonkat hieman löysät. Lonkat terveet ja kestävät metsästykäyttöä, ei lonkkavikaa.
Käsittääkseni eivät ole täydelliset mutta ihan hyvät. Laitan tämän tähän koska haluaisin mielelläni kuulla mielipiteitä koirani lonkkatilanteesta :|

Posted: Tue 11.08.2009 21:35
by Corner
OmaKoiran kautta kesti kuvauksesta 2 vk ja 1 päivä, vastaus sähköpostiin. C/C oli tulos.

Posted: Wed 12.08.2009 20:49
by ansa
Juuri luin nykyisen "ykkösrotuni" lehdestä Annie Limanin haastattelua lonkkiin ja niiden arviointiin liittyen. Hänhän arvioi kuvia Kennelliitossa, nykyisin lausujia on kyllä muitakin mutta häntä taidetaan pitää suurimpana auktoriteettina edelleen. Joka tapauksessa, hän oli myös sitä mieltä että terve nivel ei käytössä kulu. Eli tervelonkkaisen koiran lonkat eivät normaalitilanteessa ihan vain iän vuoksi huonone, tietysti muista syistä niin voi tapahtua. Mutta pelkkä ikä ei ole syy.

Mitä tulee kuvaukseen sitten, kuvautin collieni 23.4. ja 6.5. oli kuvat lausuttu. Tästä muutama päivä ja sain laskun, jonka maksoin heti. Seuraavana päivänä olivat tulokset koiranetissä. Nopeaa toimintaa :) Kuvaus maksoi ~170e (lonkat+kyynärät, ei kimppakuvausta, melko kalliilla klinikalla) ja Kennelliiton lausunto muistaakseni 38e. Onhan tuossa jo hintaa, mutta mielelläni silti maksoin. Kimppakuvauksessa tai toisen toimenpiteen yhteydessä tulee tietysti edullisemmaksi.

Posted: Thu 13.08.2009 10:41
by Titi Rolin
Olisi kiva lukea tuo haastattelu, mutta onko mitenkään mahdollista päästä osalliseksi olematta kyseisen lehden tilaaja?

Posted: Thu 13.08.2009 12:44
by ansa
Epäilen, mahtaako löytyä netistä ainakaan juuri tuossa muodossa. Kaivoin lehden esille, katsotaan jos saisin sen vaikka skannattua jossakin :)

Posted: Thu 20.08.2009 9:01
by Titi Rolin
Titi Rolin wrote: Lonkat symmetriset, lonkkamaljat matalahkot ja lonkat hieman löysät. Lonkat terveet ja kestävät metsästykäyttöä, ei lonkkavikaa.
:|
Olipa mukavaa lukemista tänään jalostusjärjestelmästä!
Edellisellä Ell lausunnolla kirjattiin Biggelle A/A lonkat.