Suomen Beaglejärjestö

Onnea valitsemallasi tiellä, Hogane!

Tässä nyt olet saanut neuvoja laidasta laitaan, tosin en usko että alunperinkään olit niitä vailla Kasvattajana en koskaan antaisi niin ruusuista kuvaa, kuin mitä tässä viestiketjussa ehkä on.

Mutta voihan se olla niinkin, että omani ovat "vääristä linjoista". Meillä koiria koulutellaan paljonkin. Niitä myös taluttelevat 8 ja 9 vuotiaat lapset. Lapset pystyvät tekemään treeniä koulutetuilla koirilla, mutta koirilta selvät opitut asiat lasten kanssa unohtuvat. Ihan vaan kun sitä auktoriteettia ei lapsilla ole. Mutta beaglet ovat lapsille aivan liian hankalia talutettavia, ja kyllä itselläkin niiden kanssa menee hermo. Mutta tavallinen pulliainen taluttaa yhtä kerrallaan, hamsteri taas viittä tai kuutta...

Minäkin toivotan onnea ja menestystä valinnallesi. Beagleista on kokemusta muutamasta yksilöstä ja kaikki ovat olleet uroksia ja erittäin itsepäisiä. Jos metsästys ei kuulu harrastussuunnitelmiin, niin löytyy useita satoja rotuja, jotka sopivat paremmin lemmikiksi kuin beagle. Valitettavasti edes näyttelylinjaisista sitä riistaviettiä ei saa koirista varmuudella pois! Ulkonäkö ja koko ovat beaglessa enemmän kohdillaan kuin missään muussa rodussa ja ovathan ne kilttejä ja sisällä mitä lemmikkimäisempiä, mutta kun se riista tai riistan haju vilahtaa nenässä niin peto on irti... Toisaalta, en ole nähnyt onnellisemman näköistä otusta kuin beagle jäniksen perässä. Siinä näkee miten joku voi nauttia työstään kaikesta sydämestään!

---

---

Kiitoksia neuvoista

Kyllä mullekin valkeni yhden päivän beagle-isännyydessä muutama juttu. Ei näiden kanssa kyllä lapset palloa vippaile pihamaalla, kun ketut ja rusakot istuu ringside-paikoilla kattomassa

Koiran kanssa ulkoilusta opin myös eilen paljon. Kun olen koiran kanssa kävelyllä tai metsässä tykkään ajatella, että olen koiran mukana ulkoilemassa -ei toisinpäin. Jos pysähdytään, niin pysähdytään. Ei beaglen kanssa kannata mennä postia jakamaan

Luin (selailin) tässä aamukahvin kanssa paksun koirakirjan. Ajattelin vähän katsella mitä ne sadat helpommat rodut oikein ovat. Ja kyllähän rotuja piisasi. Puolet näyttää siltä, että ne on kehitelty ihan huumoripohjalta . Juttu vaan on niin, että beaglen lisäksi tiedän vain kaksi muuta koiraa, jotka voisin itselleni kuvitella, eikä ne sen helpompia olisi.

Yksi kyssäri vielä tietäville:

Oletetaan, että asiat on saatu uuden koiran ja kodin välillä kohilleen täällä Etelässä. Sitten jos vuoden tms. jälkeen alkaa kiinnostaa osallistua metsästyspuuhiin ja koira pääsee vapaana oikeasti ajamaan jänistä, niin onko odotettavissa muutos koirassa? Muuttuuko sen käytös näillä "normaaleilla" luonnossa liikkumisreissuilla (hihnassa). Eli käykö siinä niin, että samalla herätetään sen oikea luonto. Ymmärrätte varmaan mitä meinaan. Minusta vaikutti kyllä siltä, että koira todella nautti eilen pitkistä reissuista metsässä, vaikka pääasiassa polkuja pitkin mentiinkin.

Tässä aamukahvin yhteydessä muistin, että mulla oli pikkupoikana yksi juliste seinällä vuosia. Tenavien Ressu-koira, joka makasi kopin katolla. Lieneekö selittävä tekijä tälle Beagle-diggaukselle

- Jyri -

---

Olen noitten beagleherrojen kanssa seurustellut reilut 30 vuotta ja kaikilla
neljällä uroksella yhteisenä luonteenpiirteenä on ollut jääräpäisyys. Muutoin kaikki ovat niin luonteeltaan kuin käyttäytymiseltäänkin poikenneet hyvinkin paljon toisistaan.
Parin viimeisen beagleni kanssa olen viettänyt kaupunkilaiselämää eikä tulisi mieleenikään päästää koiraa vapaana ovesta ulos, vaikka tiedän
Rekonkin 99 %:n varmuudella pysyvän pihassa, mutta se viimeinenkin
prosentti on liikaa.
Nuori ajurin alku yleensä ajaa kaikkea liikkuvaa mopoista oraviin, mutta iän ja kokemuksen myötä skaala supistuu. Jossakin 3-4 vuoden paikkeilla beaglestakin tulee vihdoin aikuinen ja jos se on saanut riittävästi kokemusta sen toivottavan elukan ajosta, niin kiinnostus muihin rauhoittuu. Rekokin seurailee nykyisin piharusakoita korkeintaan viileän
välinpitämättömästi eikä tempoile lenkillä niiden perään. Olenkin sitä mieltä, että metsästyskokemusten myötä beaglen kiinnostus ei toivottaviin eläimiin vain vähenee.
Kun beaglen hankkii ensimäiseksi koirakseen, niin ei ainakaan helpoimmasta rodusta ole aloittanut. Jos beaglen hankkii pelkäksi seurakoiraksi tai lasten leluksi, niin voi vain toivottaa onnea ja jaksamista valintansa kanssa.
Kannusteeksi kuitenkin pieni kertomus beaglen fiksuudesta:
Aikanaan Matinmäen Jussi oli kaikkien beagle-nuorukaisten tapaan kovin
utelias ja itsellinen ajurin alku. Kaikki liikkuva kelpasi ajettavaksi. Ikää karttui ja metsästysinto sen mukana. Lenkeillä pidin kaveria tiukasti hihnassa ja myös vaimoa opastin tekemään samoin, milloin hän lenkitti Jussia Paltaniemen poluilla. Kuten naisen logiikkaan kai kuuluu, niin miesten neuvoja ei oteta kovin vakavasti. Ensimäisenä aikuiskesänä jouduin sitten muutaman kerran pyydystämään koiraamme metsästä, kun se kuulemma aivan yllättäen olikin lähtenyt jäniksen perään.
Elettiin seuravan kesän elokuuta, kun emäntä saapui Jussin kanssa lenkiltä ja kertoi tohkeissaan miten fiksu koira meillä on. Oli kuulemma jänis tullut vastaan polulla eikä Jussi ollut lähtenyt sitä ajamaan, en ollut silloin fiksuudesta aivan varma. Tämän jälkeen koira kulki emännän mukana marjareissut ja muut lenkit irrallaan karkailematta ajohommiin.
En tiedä tänäkään päivänä millaiset yt-neuvottelut he olivat asian suhteen käyneet, mutta minun oli edelleen Jussi pidettävä lenkeillä hihnassa kuten ennekin.

Meidän perheen beagleurokset taas ovat olleet selvästi narttuja helpompia, nartut ovat olleet itsepäisempiä, kunnon jääräpäitä. Toisaalta liekö sukuvika, kun nartut olivat äiti ja tytär. Urokset eivät ole olleet keskenään läheistä sukua. Yksilökysymyksiähän nämä ovat viime kädessä, mutta itselleni on omakohtaisten kokemusten perusteella jäänyt tietysti tällainen mielikuva. Ylipäätäänkin pidän uroksia rodusta riippumatta tietyllä tavoin leppoisampina tapauksina, nartut ovat ailahtelevaisempia kuten tunnetusti ihmisnaaraatkin

Moi kaikille,

nyt on vihdoin uusi perheenjäsen kotona. Haettiin Topi sunnuntaina iltapäivällä. Automatkalla se vähän uikutteli. Kotiin päästessään alkoi koko alakerran tarkka nuuhkiminen. Uudet lelut se testasi pikaisesti, sitten päästettiin se edellisenä päivänä aidatulle pihalle. Myös pihan joka kolkan Topi nuuhki huolellisesti.

Me käytiin vierailemassa pennun luona koko perheellä useita kertoja ennen luovutusta ja se on varmasti vaikuttanut helppoon kotiutumiseen. Ihan heti Topi ei malttanut oikein syödä, mutta nyt alkaa jo pöperökin maistumaan.

Perheen kissasta Topi ei ole kiinnostunut ollenkaan. Me annetaan kissan asua talossa niinkuin ennenkin, mutta valvotaan kokoajan ettei mitään draamaa pääse syntymään. Kissa tarkkailee uutta tulokasta parin metrin päästä tai pöydältä, mutta ei osoita mitään erikoisempia pelon tai muitakaan merkkejä. Pari kertaa kissa on käynyt nuuhkimassa Topia kun se nukkuu ja mennyt sitten pois.

Yöksi Topi on pistetty kylpyhuoneeseen, jossa meikäläinen on vetänyt sen kanssa unta palloon . Pihalla käydään noin viisi kertaa päivässä temmeltämässä ja hoitamassa pakolliset vessa-asiat. Topi osaa näyttää milloin on aika mennä, eikä siivoushommia ole tarvittu.

Kyllä täytyy sanoa, ettei nastempaa pentua voisi oikein toivoa. Nyt jo näkee, että beaglellä on rutkasti luonnetta, mutta uskon, että yhteiset kuviot kyllä löytyvät.

Hogane

Moi,

nyt Topin kanssa on asusteltu samaa kämppää reilu viikko. Meidän Eetu kissa ja Topi ovat löytäneet jo vähän yhteiselon sääntöjä. Kissa ei ole vielä kertaakaan hermostunut pentuun, vaan hyppää aina pöydälle kun Topin meno äityy liian vauhdikkaaksi. Pöydällä se odottelee vähän aikaa kunnes Topi rauhoittuu ja menee takaisin sen luokse. Nyt ne nuuhkii toisiaan välillä 5-10 sekuntia ihan rauhassa ja nämä rauhalliset hetket näyttää pitenevän koko ajan. Sitten Topi ilmeisesti haluaa alkaa leikkimään ja lisää vähän vauhtia tilanteeseen Kissa lähtee kävelemään pois päin ja Topi perässä. Kohta sitten ravataan jo ihan täysillä peräkkäin, kunnes kissa puhaltaa pelin poikki ja hyppää pöydälle. Pieni tauko ja taas sama homma uusiksi. Näyttäisi siltä, että se on kissastakin ihan hauskaa, koska se menee aina uudestaan ja uudestaan Topin luokse. Olen aika toiveikas sen suhteen, ettei pahoja ongelmia tule tästä koira-kissa asetelmasta.

Pihalla Topi tykkää kaivella kuoppia ja tunkee sitten kuononsa sinne kuoppaan hirveellä innolla. Näyttäisi olevan vähän myyrän vikaa tässä hepussa. Postilaatikolle kävely kestää mukavan tovin, kun metrin välein löytyy jotain pysähtymisen arvoista nuuhkittavaa. Olen tehnyt Topille oman pikku Hesari-käärön, jonka muka otan postilaatikosta. Se kantaa tämän oman lehtensä tosi polleana aina kotiin

tommossii

-Hogane-

[quote="Hogane"]Kiitoksia neuvoista

Kyllä mullekin valkeni yhden päivän beagle-isännyydessä muutama juttu. Ei näiden kanssa kyllä lapset palloa vippaile pihamaalla, kun ketut ja rusakot istuu ringside-paikoilla kattomassa :D

Koiran kanssa ulkoilusta opin myös eilen paljon. Kun olen koiran kanssa kävelyllä tai metsässä tykkään ajatella, että olen koiran mukana ulkoilemassa -ei toisinpäin. Jos pysähdytään, niin pysähdytään. Ei beaglen kanssa kannata mennä postia jakamaan :D

Olet oppinut päivässä paljon ystäväni. Koira elää nenällään, liikunta, jota me kuvittelemme antavamme koiralle ei ole liikuntaa vaan elämyksiä.
Beaglella on niin raju ja voimakas metsästys vietti että ainakaan minulle ei ole valjennut kuinka voin päästää koiran irti mökkini pihassa ilman että se ei ota "hatkoja" haistaessaan rusakon öillisen vierailun ja varsinkin kanien kekkaloinnin pihanurmikolla. Kyllähän se on niin että pallon noutajat on erikseen ja metsästys koirat erikseen.

Moi,

en uskalla vielä koittaa päästää Topia aitaamattomalle nurmialueelle (10 metrin päässä kotopihaa) ilman remmiä. Mutta Topilla on sellainen about 3 metrin flexi -hihna ja annan sen juoksennella vapaana siinä nurmialueella flexi perässä. Sen saa nopeasti siitä kiinni jos se yrittää lähteä pois alueelta. Topi noutaa innokkaasti mm. muovista kastelukannua kun sen heittää ja käskee hakemaan. Palloa ei hae, koska se ei ole siitä niin kiva esine kuin toi kannu.

Yritän opettaa sille, että se pysyy lähellä ilman hihnakontrollia. Nyt se on suurimman osan ajasta tolleen "puolivapaana" ja tottelee ihan hienosti. Tulee kutsusta luokse 15 metrin päästä ihan hyvällä prosentilla
Metsässä en kyllä uskaltaisi Topia irti päästää. Tavoitteena on kuitenkin saada se pysymään luonnossakin lähellä ilman remmiä. Aika näyttää onnistuuko.

- Jyri -

Tätä keskustelua on ollut kiva lukea, kun on niin paljon hienoja kuvailuja beaglesta! Tunnen kuuluvani juuri tähän "sakkiin". Beagle on maailman viehättävin koira - hänelle, jolle se sopii koiraksi ja hänelle, joka myös sopii sille omistajaksi!

Jos pitää siitä, että koira on hellyydenkaipuinen, äärimmäisen uskollinen ja tottelevainen seuralainen, mutta sallii sille vastavuoroisesti vapauden "ajatella välillä omilla aivoillaan" ja olla itsenäinen ja omaehtoinen, niin beagle on nappivalinta. Beaglen viisautta täällä ei ole ehkä riittävästi vielä ylistetty?! Vai onko?? Beaglehän suorastaan jumaloi omistajaansa, kun se hänelle sopii tai ei ole muutakaan tekemistä, mutta välittää hänestä piut paut, kun on jotain kiinnostavampaa. Mielestäni se osoittaa suurta älykkyyttä ja juuri sen tähden näitä "läphäkorvia" niin rakastan! Ei ole ihan pieleen Ressun piirtäjäkään ystäväänsä kuvaillut...itseluottamusta ja ideoita näillä riittää!

Kuudentoista vuoden yhteiselon jälkeen koen, että Beagle on upea rotu juuri "harkitsevaisuutensa" vuoksi. (Enkä väheksy muitakaan koirarotuja, ne ovat vain kukin erilaisia.) Beagle ei välttämättä seuraa omistajaa eikä paimenna ketään, se ei ole "aina palveluksessa" eikä välttämättä viitsi vahtia kotiakaan intohimoisesti, mutta se taatusti tietää ja osaa kaikki nämäkin hommat...Höh, piece of cake, tuumaisi meidän tyrmäävä hurmuripoika Wikke kai tähän?

Juttu onkin mielestäni siinä, että mihin beagle päättää ryhtyä, siinä se antaa kaikkensa! Hienosti säilyneen alkukantaisen vietin mukaisesti tärkeimmät puuhat ovat haistelu ja ajaminen, mutta erilaiset temput ja leikit, ruoan kätkeminen tms. saattavat joskus innostaa sitä myös suunnattomasti. Tai isäntäväen touhujen seurailu ja "kommentointikin"... Joskus myös pienemmät tai isommat tihutyöt! - Tai sitten ei. Se on mitä suurimmassa määrin hänen yksilöllisessä "harkinnassaan".

Ymmärränköhän oikein, että näitä juttuja nämä beagleihmiset tässä yläpuolella tarkoittavat sillä, että helpompiakin rotuja seurakoiraksi on olemassa? Olen samaa mieltä ja totean, ettemme itsekään ole ihanteellisia olosuhteita näille ystävillemme pystyneet töiden ja nykyisen asumismuodon vuoksi tarjoamaan. Silti olen sitä mieltä, että beaglen luonto saisi säilyä juuri niin "villinä ja alkukantaisena" kuin se on ja sitä tulisi kuunnella ja kunnioittaa, koska beagle kuitenkin vastapalvelukseksi haluaa niin mielellään tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä - omilla ehdoillaan. Kyllä se suostuu "leikkimään" seurakoiraa ja nauttiikin siitä, kun se saa välillä touhuta riittävästi ihan omia juttujaan vapaana metsässä tai ylipäätään luonnossa. Jos ei, niin sitten se kyllä kärsii, on minun näkemykseni, vaikken olekaan se metsästäjäosapuoli tässä touhussa. Olenpahan vain näitä eläimiä koko ikäni seuraillut...

Moi,

vetäisen tähän pienen välitilinpäätöksen Topin kanssa vietetyistä melkein kahdesta kuukaudesta.

Ekaksi -Topi on ollut juuri sellainen (beagle) kuin kuvittelinkin eli ihan paras Me ollaan melkein koko ajan kimpassa. Esim. tänään oltiin töissä (konttorissa) päivä. Välillä käydään kävelemässä kesken työpäivän tai otetaan kahdestaa pikku nokoset lattialla. Meillä on aika paljon juttuja joita kahdestaan harrastetaan. Metsässä käydään remmi irti pitkiä lenkkejä ja Topi tulee vislaamalla heti viereen. Ei ole kyllä vielä jäniksiä nähty, mutta rusakot ei tunnu Topia oikein kiinnostavan. Välillä pelataan fudista. Topilla on joku outo viha/rakkaussuhde mun nahkaiseen fudispalloon. Se ärisee sille ja juoksee hulluna perässä ja riepoo sitä sekä kuljettelee tökkimällä kuonolla Topi myös noutaa esineitä mitä sille heittää, mutta yleensä noin kolme kertaa. Sitten se on jo leikitty leikki ja taas mennään kuono maassa. Sama pätee näihin "istu, anna tassu ja maahan" -temppuihin. Nekin se tekee about kolme kertaa.

Hihnakävelyt on melkoista hommaa Topin kanssa. Metri eteen, kaks sivulle ja sitten nuuhkimistauko. Kodista poispäin mennään etanan vauhtia, mutta kotiin päin se aina juoksee. Vaimon kanssa kävellessä Topi saattaa vetää liinat täysin kiinni. Ei ota askeltakaan

Topi osaa hyvin kertoa jos sillä on jotain asiaa. Se tulee katsomaan suoraan silmiin ja vinkuu (juttelee), että nyt tarttis päästä pihalle. Välillä se keksii ihan omia leikkejä ja jahtaa tyhjää muovipulloa, niin että koko kämppä kolisee. Topi katselee myös välillä telkkaria. Jos ohjelma ei miellytä se puree digiboxin kaapelin poikki. Fiksu koira tietää, että ulkoiluttaja nousee sohvalta helpommin jos telkkari ei toimi.

Yhden asian olen jo Topista oppinut. Jos sille antaa aikaa, niin palkinnoksi saa tottelevaisen kaverin, joka tulee sohvalle viereen köllöttelemään ja leffaa katsomaan. Jos taas yhden päivän on liian kiireinen, eikä tee tarpeeksi pitkiä lenkkejä, eikä ehdi muutenkaan koiran kanssa puuhailemaan, alkaa kämppä mennä remonttiin

Olen nyt ihan varma, että beagle on mulle just oikea koira. Ja koska se on myös tollainen aika energinen luupää, niin aikaa sen kanssa on oltava. Mutta riittävästi liikuntaa ja virikkeitä saava beagle voi elää ihaa mukavaa elämää täällä Stadissakin.

Hogane

Mukavia yhteisiä vuosia Topille ja isännälle!

Meidän mammakoira "rouva Hiltunen" on isännän kanssa metsäreissulla. Syksyn ekareissulla viime viikolla rouva paineli viitisen tuntia jussin perässä ja huhki itsensä ihan uuvuksiin. Tänään isäntä sai 2,5 tunnin jälkeen läppäkorvan kiinni, mutta kovin mielellään tämä olisi vielä jussia juoksuttanut, kertoi isäntä. Pupu ei vain tullut passiin. Ei tahdo uskoa tämä vauhtimamma, ettei 9-vuotiaana tarvitse rehkiä enää sielunsa kyllyydestä, vaan voisi alkaa nauttia vaikka osa-aikaeläkkeestä!