Suomen Beaglejärjestö

Näitä kun itekseen pohdiskelee, niin on avartavaa kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. Aika yhteneväisiä ajatuksia monella tuntuu olevan.
Mielestäni kasvattajan olisi hyvä luoda oman ihannebeaglen kuva jo ennen ensimmäistä pentuetta. Miltä näyttää minun mielestä huippuyksilö. Miten paras mahdollinen beagle toimii metsässä. Minkä luonteinen on kaikkein mukavin ja beaglemäisin kaveri. Terveyden osalta ei enää olekaan kyse mielipiteestä vaan siinä meillä kaikilla on varmasti vain yksi tavoite.

Oman pääni sisällä on selvä kuva millainen on minun täydellinen beagleni.
Ennen kuin teen pentuepäätöksen olen harrastanut nartun kanssa jo muutamia vuosia ja tunnen sen hyvät ja huonot puolet hyvin. Tätä todellista kuvaa kun vertaan siihen pääni sisällä olevaan ihannebeagleen, niin saan kuvan siitä, missä nyt olen kasvatustyössäni menossa. Jos oma narttu on kaukana ihanteesta, voi kasvattajan tie olla helpompi jos hylkää astuttamissuunnitelmat sen osalta ja yrittää saada seuraavan nartun lähempää omaa ihannetta. Hyvää jalostamista on mielestäni myös käyttämättä jättäminen!

Kun omasta nartusta on hyvä kokonaiskuva, siihen sitten vaan etsimään tyyliltään sopivaa urosta, joka sopivasti vie pikku pätkän lähemmäksi kohti omaa ihannebeaglea. Jokaisen pentueen ei tarvi viedä suoraan kohti päämäärää, vaan välillä voi joutua vähän koukkaamaan;) Minusta kasvattajalla pitäisi kuitenkin olla syy jokaisen pentueen tekemiseen. Ja vielä niin, että kaikki pentueet veisivät kohti itselle selkeää päämäärää.

Sukusiitosprosentti on asia jota seuraan. Kuitenkin prosenttilukua tärkeämpi on minun mielestä katsoa, mistä nuo prosentit kertyvät. Jos prosentit tulevat voimakkaasti sieltä sukutaulun loppupään riveiltä, pidän sitä huonompana kuin sitä, että ne tulevat vähän lähempää ja vain muutamasta ”hyvästä” koirasta. Olen omissa yhdistelmissä koittanut saada sukutauluun ison ”geenivarannon”.( ite keksin tuon sanan).

Loppujen lopuksi on aina hyvä muistaa, että kaikki hienot suunnitelmat ja tavoitteet ovat miljoonien mahdollisuuksien lopputulos. Todennäköisyyksiä voidaan nostaa, mutta sattumalla on iso osansa asiaan. Olisi hyvä, kun myös pennun ostajat ymmärtäisivät, että kun ollaan luonnon kanssa tekemisissä, niin hienoista suunnitelmista ja tavoitteista huolimatta kuitenkin kaikki on ”korkeemmas käres”. Jos pentueeseen sattuu epäonnistuneita tai sairaita yksilöitä, se ei ole ollut rehellisen kasvattajan tavoitteena. Väittäisin jopa, että vastuulliselle kasvattajalle epäonnistunut yksilö on suurempi pettymys kuin ostajalle.

Tosiasia on että kasvattaja voi yrittä saada aikaan hyviä koiria, mutta kasvattajan menestyminen on aivan täysin kiinni innostuneista koiran ostajista.

Olen samaa mieltä.... Ennen kasvattamaan alkamista pitäisi olla niin selvillä, että tietää mitä haluaa! Tälläiset luonne & sairausasiat jättäisin laskuista pois! Ne pitäisi olla automaattisesti itsestään selvyys! Kuka haluaa kasvattaa sairaita, huonoluonteisia koiria, jotka vielä ovat rumia?
Samoin kun mielestäni on turhaa kertoa, että meidän pennut ovat madotettuja, perhepiirissä kasvaneita ja nyt sitten sirutettujakin, kun ei pentuja saa rekisteriin ilman siruttamista (tai tunnistusmerkintää)!

Se mikä tänä päivänä pistää pahasti silmään, harrastajilla tai sanoisinko uusilla kasvattajilla (siis ei vain tässä rodussa pelkästään) ei tunnu olevan minkäänlaisia mielipiteitä!!! Kaikki on vain hienoa ja mukavaa ja me voitettiin siellä sun täällä!! Ei kasvattaminen ole sitä! Valitettavasti....sitten kun puuttuu epäkohtiin tai jopa arvostelee jotain koiraa, puhumattakaan ei palkita korkeasti, olet ikävä ihminen...
Kasvattaja ja loppupelissä mielestäni kyllä tuomaritkin ovat vastuussa rodun tulevaisuudesta. Kasvattajan tulisi ensisijaisesti olla nöyrä, jalat tiukasti maanpinnalla oleva ihminen....
Tittelit eivät periydy, eli ei riitä, että nimen edessä on rivi kaiken maailman voittaja lyhennyksistä, jotka ei edes välttämättä sano mitään, mistä ne ovat saatu!!! Ei riitä, että on nähnyt pentujen isän, tarvii tietää suku pitemmälle. Keskustelu rodussa, siis se ikäväkin, on ensiarvoisen tärkeää, vain siten saadaan TIETOA taustoista. Tieto on ensiarvoisen tärkeää, että ei kaikkien tarvi tehdä samoja virheitä ja kokeilla kantapään kautta. Beagle on erityisen huonossa asemassa.....tämähän on rotu jota on ensisijaisesti vuosikausien ajan kasvatettu ajokokeiden keskiarvolla. Nyt sitten sukusiitoskertoimella, ja vihreällä linjalla!!!!
Ei niin voi kasvattaa!!!!! Lisäksi pennut ovat olleet aina niiiiin halpoja, että "työkallulle" ei anneta mitään arvoa, vaan tulee halvemmaksi panna se syystä tai toisesta monttuun ja ottaa uusi tilalle!! Ja kukas nyt sitä haluaa tietää miksi se sinne monttuun laitettiin??? Kasvattaminen on hyvin pitkäjänteistä hommaa, luopumista monista asioista, paljon työtä.
Ja pentuja pitäisi teettää harkiten , jos mieleistä urosta ei löydy, silloin ei koiraa astuteta! Pentuja pitäisi muutenkin teettää harkiten, ei vaan teettämisen ilosta tai sivutienistinä!
.

Mulla ei ole kokemusta koirien pennuttamisesta vielä, kohta toivon mukaan on.

Minun kokemukseni pohjaan hevospuolelle ja nimenomaan suomenhevosten jalostukseen.
Siellä jalostusyksilöiden (varsinkin isän puoli) on erittäin tärkeä ja orin kuuluu olla kantakirjattu. Ja sitä titteliä ja arvostelua todella yleensä tuijotetaan ja hyvä niin. Tosin se että onko jollain jalka-asennoilla millainen merkitys sitten käyttöön niin se onkin sitten eriasia.
Emälijaan tuijotetaan myös nykyisin ravipuolella ainakin.

Jos koirapuolella ei voi luottaa näyttelyarvosteluihin ja titteleihin, minusta ne eivät palvele jalostusta lainkaan. Vikaa on silloin näyttelysysteemeissä ja tuomareissakin jos tyhjästä saat koirallesi tittelit poikineen.
Koirista pitäisi olla sitten sellaiset sukukirjat ja niistä kaikista koirista kuvat, jotta voisi itse arvioida jonkin yksilön ulkonäköä/rakennetta/luonnetta, mutta sellaista tuskin saadaan.

Kokeneet kasvattajat voisivat jakaa sitä tietoa ja taitoa meille aloitteleville. Minä ainakin olen kovasti koittanut ottaa oppia vanhemmilta ja kokeneemmilta, mutta sokeasti en usko kenenkään neuvoihin.
Jotenkin tuntuu, että Suomessa yleensä on vallalla sellainen ilmapiiri, ettei vahingossakaan voida toiselle suoda mahdollisuutta pärjätä ja jos se mokoma menee ja pärjää ja saattaa jopa tienatakkin muutaman euron neuvomatta jättämisestä huolimatta niin sitten ollaan niin pirun kateellisia.

Koitettaisiin saada rodunomaisia beagleja joitten kanssa on hyvä metsästää ja harrastaa, siinä minusta on se ohjenuora mitä noudattaa.

Provoa tuli, mutta mitäs siitä. Toivottavasti saadaan vilkasta keskustelua lisää!

En tunne sinua Taru, mutta ilmiselvästi olet näitä "uusia" harrastajia.
Koirankasvatusta ei mielestäni voi mitenkään verrata hevosen kasvatukseen. Eikö hevoskasvatus ole ensinäkin hyötyeläinkasvatusta? En ole vuosiin käynyt hevosnäyttelyssä, mutta joskus olen sielläkin piipahtanut.
Siellä vedettiin portaita?? Juostiinkin pätkä jne... Näyttelyissä tuijotetaan puhtaasti ulkomuotoon ja se on aina yhden ihmisen mielipide.
Ja jokainen harrastaja tietää, että mielipiteitä ja makuja on monia!!

Titteleistä sen verran, että en vielä kertaakaan olisi käyttänyt ja- lostukseen esim. näitä "suurten titteleitten" voittajia sen paremmin täällä Euroopassa kuin Amerikassakaan.... Ehkä nämä tittelit voivat helpottaa sitä pentujen kauppaamista, jos siihen on tarvis! Mutta minä olen kasvattanut omaksi iloksi ja sitten jonkun ikäisenä, kun olen päättänyt mitä en pidä itse, myynnyt LEMMIKIKSI tai säädylliset ulkomaille harrastajille. Kokeneet kasvattajat, siis kysymys oli kai beaglekasvattajista? Montako on tässä maassa ja ei sitä tietoa kukaan tuputa, ellei kukaan kysy!! Olen tämän sanonut aikaisemminkin, jokaisella on silmät ja korvat päässä, kuulopuheisiin ei pidä aina luottaa...eikä pidä mennä sieltä missä aita on matalin. "Valmiiseen ruokapöytään" on tietenkin helppo istua, ei tarvi käyttää omia aivoja ja jos jokin menee pieleen, voi syyttää toisia!

eeva resko wrote: Samoin kun mielestäni on turhaa kertoa, että meidän pennut ovat madotettuja, perhepiirissä kasvaneita ja nyt sitten sirutettujakin, kun ei pentuja saa rekisteriin ilman siruttamista (tai tunnistusmerkintää)!

Nettiaikaan saa kyllä lukea mitä imelämpiä ylistys sanoja kasvattajien kotisivuilla. Koiranpentuja etsiviin uusiin koiranomistajiin ne ylistyssanat kyllä menevät kuin metrinen halko. Tässä erään perheen äitiä jututin (rotu eri) kun hän kertoi kuinka heille on tulossa ensimmäinen koira. Kyselin millaisesta yhdistelmästä, paikasta jne..." ne on ennen luovutusta monesti madotettuja, ell on tarkistanu ne, paperit saa samaanhintaan ja mukaan tulee ISO pentupaketti leluineen ja ruokakuppeineen"...niin? "juu ja nähtiin me sen emäkin". No mä olisin kyllä vähän huolissaan jos 4-viikkoiset pennut jo asustelis ilman emäänsä

eeva resko wrote: En ole vuosiin käynyt hevosnäyttelyssä, mutta joskus olen sielläkin piipahtanut.
Siellä vedettiin portaita?? Juostiinkin pätkä jne... Näyttelyissä tuijotetaan puhtaasti ulkomuotoon ja se on aina yhden ihmisen mielipide.
Ja jokainen harrastaja tietää, että mielipiteitä ja makuja on monia!!

Tuo ei oo ollu näyttely missä oot ollu. Suomenhevosilla on T-kantakirjaus luokka eli työhevoskantakirja. Siellä kilpailussa on veto ja juoksukoe. Se on rodun käyttökoe samoin kuin ajokokeet koirilla.

Hevosnäyttelyt taas ovat sitten sitä ulkomuodon arvostelua. Siellä kehässä juoksutetaan hevosta samaan tapaan kolmita kuin koiranäyttelyissäkin

On se muuten hieno homma, että tästäkin maasta löytyy tosi paljon tavallisia, rehellisiä ihmisiä. Ja samoin myös beaglen kasvattajia, jotka kertovat rehellisesti ja avoimesti omien koiriensa hyvistä ja myös ns. kehitettävistä ominaisuuksista. Sellaiselta kasvattajalta on hienoa saada pentu, josta voi sitten omien taitojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan kouluttaa metsäkaverin toivon mukaan vuosiksi eteenpäin.

Minun mielestä ajokoe- ja näyttelytuomaritkin ovat suht tavallisia kansalaisia. Ja onhan kaikilla roduilla rotumääritelmä, jonka mukaan koiran arvostelu näyttelyissä tehdään. Joskus arvostelu voi jonkun mielestä mennä piirun verran puoleen tai toiseen kuten mäkihyppytuomareilta, mutta pitkässä juoksussa rotumääritelmän mukaiset, kauniit koirat erottuvat massasta.

Tuo lievästi negatiivinen suhtautuminen uusiin kasvattajiin ihmetyttää. Tämä on sama vähän joka asiassa. Vanhat konkarit esim työelämässäkin opettavat uusia innokkaita nuoria tekemään asioita oikein ja näyttävät sopivasti suuntaa. Siitähän tulee yleensä hyvä lopputulema. Ei me beaglen kasvattamisessakaan päästä eteenpäin ilman uusia ihmisiä. Loppuvat perskeles suomi- beaglet.

Mikä sitten on uusi harrastaja? 20vuotta beaglen kanssa elänyt vai riittääkö kymmenen tai viisi vuotta?

Kukaan ei ole seppä syntyessään ja jostain on alettava. Eikä se tapahdu virheittä, mutta opiksi koitetaan varmaan ottaa jokainen. Tyhmä ei ole myöskään se joka kysyy vaan se joka viitsii suhtautua alentuvasti siihen aloittelijaan ja hänen kysymyksiinsä, olivat ne miten tyhmän kuuloisia tahansa.

En henkilökohtaisesti jaksa pitää pahana sitä, että kasvattaja kehuu koiraansa.
Suomessa pitäisi olla niiiiin vaatimaton että! Hyvä kun navetan takaa koiraa uskaltaa näyttää ja pennuista ei uskalla haaveillakkaan. Ruoskitaan nokkosilla itseämme ja naapuriinkin luodaan vain vihaisia katseita kulmien alta.
Sekö on se millä pärjätään? Saako olla ylpeä kasvatistaan tai koirastaan vai hävetäkkö pitäisi jos se reppana on muutaman tittelin kerännyt näyttelyistä?

Kertokaas mitä varten ne näyttelyt ovat jos ne eivät palvele kasvatusta?

Koirien missikisat sitten varmaan.
Jos ne ovat vain sitä varten, että siellä ei saada kunnollista arviota koiran rakenteesta niin en taida viitsiä koiria näyttelyynkään viedä. Loppuupa sekin rahan meno alkuunsa.

Minulla on onneksi koirien ja hevosien kasvattajana sellaiset ihmiset jotka jaksavat neuvoa ja opastaa sekä sanoa myös rehellisen mielipiteensä asioista. Iso kiitos sinne!


Kauhean vakavaa tämä beaglejen kasvattaminen näyttää olevan....

Niin, ja suuri osa pentueista ovat ´kasvattajansa `ainoa pentue, joten ei siinä pääse lähellekään sellaista pitkäjänteistä kasvatustyötä jota kokeneet kasvattajat harrastavat.
Luultavasti omasta koirastaan haluaa viedä eteenpäin koiransa hyväksi kokeneet ominaisuudet ja hakee näitten ominaisuuksien täydentäviä piirteitä vastakkaiselta sukupuolelta, oli ne sitten ulkonäköön, luonteen tai käyttöön liittyviä ominaisuuksia.
Jos silloin käyttää kokeneitten kasvattajien aikaansaannoksia hyväkseen en osa nähdä siinä mitä moitittavaa, päinvastoin minusta olisi kiva jos kokenut kasvattaja kokisi kunnianosoitukseksi hänen kasvatinsa valitseminen tähän tarkoitukseen koska sehän on tunnustus juuri sille työlle mitä kokeneella kasvattajalla on ollut päämääränään, eli rodun eteenpäin vieminen.

Viittauksella luonteeseen halusin kiinnittää huomiota rodunomaiseen luonteeseen. Beaglen luonteeseen kuuluu tietynlainen oman tien kulkeminen ja sitkeys. Näillä ominaisuuksilla siitä on mahdollista tulla hyvä metsästyskoira. Olen omistanut saksanpaimenkoiria ja harrastanut ja kilpaillut myös niillä. Kasvamisen paikka itselleni oli tajuta eri rotujen luonteiden ja viisauden laadun ero. Jossain amerikkalaisten tekemässä testissä beagle sai huonon arvosanan viisaudesta. Minusta tuossa testissä testattiin vain palvelualttiutta ja oppimista ihmisen opettamana. Beaglen viisaus on tehdä itsenäisiä päätöksiä ja oppia asioita yksikseen kaukana isännästä. Olen sitä mieltä, että tyhmästä ja palvelualttiista beaglesta ei tule koskaan hyvää jäniskoiraa. Luonne yleensäkin on mielenkiintoinen kohta koirassa, kun nettiä selailee, niin tuntuu, että luonne on rodusta riippumatta samanlainen rimpsu; avoin, ystävällinen, rohkea ja iloinen. Onko tosiaan niin että rotujen erot ovat vain ulkonäössä? Pitääkö oikeasti dobermannin olla samanluonteinen kuin kiinanpalatsikoiran?

Rodun ulkomuodon vastuun haluisin kyllä pitää kasvattajilla ennemminkin kuin tuomareilla. Kun kasvattajan silmissä on kuva tuosta omasta rotumääritelmän tulkinnasta, niin siitä tulisi pitää kiinni. Hyvä sitä on pitkällä aikavälillä tarkistella. Jos sääntömääräisesti eri tuomarit antavat kasvateille huonoja arvosanoja ja mainitsevat samoista virheistä, olisi hyvä pohtia onko itse tullut tulkittua rotumääritelmää oikein ja tehdä sen pohjalta tarvittavia muutoksia.

Tittelit eivät periydy -on vanha viisaus. Titteleiden hyvä puoli on kuitenkin se, että ne nostavat yksilöt lähempään tarkasteluun. Hyviä koetuloksia ja näyttelytuloksia saaneessa koirassa on varmasti jotain hyvää. Niiden avulla on mahdollista huomata koira ja tutustua siihen tarkemmin.
Itse tutustun ensin tietokantoihin ja sen jälkeen omien verkostojeni kautta haen lisää tietoa kyseisestä beaglesta. Tämän jälkeen, jos koira tuntuu edelleen sopivalta, pyrin käymään henkilökohtaisesti tutustumassa kyseiseen koiraan. Titteleiden ja menestyksen hyvä puoli on ollut se, että ne ovat saaneet aikaan tutustumisen. Jos koirat eivät osallistu kenneltapahtumiin, niihin ei niiden hyvyydestä huolimatta osaa kiinnittää huomiota..

Titi ottaa esille yhden suomalaisen beaglejalostuksen ongelman. Jalostus pääosin juuri niin pienimuotoista että siinä ei isoja voi saada aikaan. Hyvä ajatus voisi olla tehdä teami työtä usean pienkasvattajan kesken. Sovittaisiin yhteiset tavoitteet ja pentueita suunniteltaisiin yhdessä..

Olen sitä mieltä että beaglen monttuun laittaminen hinnan tai jonkun muun syyn takia on enemmänkin urbaani legenda kuin tosiasia. Kyllä tämän päivän metsästysbeaglet elävät pitkän ja hyvän elämän taidoista ja hinnasta riippumatta.

Tittelit eivät periydy-totta, mutta siinä koirassa on jotain minkä vuoksi se on saanut ne tittelit: on rotunsa hyvä edustaja. Sääliserttejä ei kai jaeta, vai?

TaruM wrote: Kertokaas mitä varten ne näyttelyt ovat jos ne eivät palvele kasvatusta?

Koirien missikisat sitten varmaan.
Jos ne ovat vain sitä varten, että siellä ei saada kunnollista arviota koiran rakenteesta niin en taida viitsiä koiria näyttelyynkään viedä. Loppuupa sekin rahan meno alkuunsa.

Niiden pitäisi palvella jalostusta, mutta tiedä sitten mitä ne palvelee. Minäkin kuljin yhden tuomarin perässä, ihan jo siitä mielenkiinnosta, että antaakohan se viimein sen ERIn tuolle mun urokselle. Eka se sai H:n, sit EH:n ja tulihan se viimein ERI oikein sertin kera. Kyllä ne rahansa voi tässä koiraharrastuksessa käyttää ihan järkevimpiinkin paikkoihin kuin koiranäyttelyin

Kauhean vakavaa tämä beaglejen kasvattaminen näyttää olevan....

Kyllä se kasvattaminen tulee ottaa vakavasti, oli se rotu mikä tahansa, myös hevospuolella.

Kerron tässä jutun hevospuolelta. Tuttavalla on ratsutamma jota on yrittänyt siementää mitä hienoimmilla ulkomaan oreilla, kauheen tarkka on mitä oria käyttää jne. Sit sillä on sellainen pikku "talliterrieri", aiko teettää sillä pennut. Saatiin se sit viemään se rotuunottoon ja sitä kautta sille paperit, on terveystutkittu. Uros oli eka aivan sama kunhan näyttää samalta rodulta, mutta...sit ku käänettiin se asia hevospuolelle, että eihän se astuta sitä sen tammaansakaan "millä tahansa" naapurin ex-ravuri oriilla, sama pätee siihen koiraankin.

VvM wrote: Olen sitä mieltä että beaglen monttuun laittaminen hinnan tai jonkun muun syyn takia on enemmänkin urbaani legenda kuin tosiasia. Kyllä tämän päivän metsästysbeaglet elävät pitkän ja hyvän elämän taidoista ja hinnasta riippumatta.

Tämä monttuun laittaminen ja uuden tilalle hankkiminen on enemmänkin isojen ajokoirien ja hirvikoirien puolella "käytäntö". Mut kyllä se beagle jos ei siitä tule isännälle jänismetälle kaveria niin jatkaa silti elävien kirjoissa, seurakoiran roolissa. Aika usein, onneksi, myös jatkaa sitä eläkekoiran virkaa siinä omassa perheessä jonne se aikoinaan hankittiin.

Nyt lyhyesti, ei ole aikaa perustella!

Uudemman harrastajan yleensä tunnistaa siitä, että he tietävät heti kaiken!

Jos koira on hyvä, sen yleensä noteeraa kaikki harrastajat ja viidakko- rumpu kulkee, jos ei satu olemaan itse paikan päällä! Jääkö tänä päivänä mikään huomaamatta, kun on internet! Olen nähnyt sellaistakin, että kehutaan sellaista mikä ei nimenomaan ole hyvää koirassa!!

Jos kasvattaa pentueen tai kaksi, voiko sellaista kutsua kasvattajaksi? Mielestäni hän on lähinnä satunnainen pennun teettäjä, tälläiset eivät yleensä seuraa niin aktiivisesti mitä ympärillä tapahtuu! Jos joku taas haluaa saada korvauksen työstä ja menetetystä ajasta, se on jokaisen oma asia. En juitenkaan halua olla maksumiehenä siinä (siitäkin on kokemusta)! Ihmiset ovat aina mukavia, jos he tarvitsevat jotakin!!!

Olisi ollut tosi mukavaa tehdä yhteistyötä toisten kasvattajien kanssa, niinkuin monissa roduissa on tapana. Beaglen kohdalla tämä ei koskaan onnistunut. En ole tavannut niin ilkeitä ihmisiä kuin tässä rodussa, ne "haavat" eivät tahdo parantua! Parempi pysyä omissa oloissa....

Monttuun laittamisella tarkoitan sitä, että jos aikoinaan ajattelutapa olisi ollut toinen, olisi esim. epilepsia varmasti paremmissa kantimissa. Sekin vika yritettiin sysätä minun harteille!! Mutta olettaisin, että "noilta ajoilta" ei kovin paljon tietoa ole. Ennen vain todettiin, että näyttelykoirat ovat jalostuksella pilattuja! Niin kai....koirahan on niin kauan terve, kun toisin todetaan! Vikoja rupesi löytymään metsästyskoiristakin ja onneksi ei noita puheita enää ole!

Olen havainnut saman asian beaglen luonteen suhteen.... onko näin, että beaglestä on kehkeytymässä "sohva peruna"? Metsästi tai ei, koiran alkuperäinen tarkoitus pitäisi pitää mielessä.... Beaglen luonne pitäisi olla "kestävä" (ne jotka eivät tahallaan halua väärin ymmärtää, tietävät mitä tämä sano merkitsee). Sillä on luontainen ryhti (ei tartte hirttää näyttely kehässä) ja se kantaa itsensä hyvin, se on iloinen ja utelias ja siitä on lähestulkoon "kaikki" kivaa! Se on myös hyvin sosiaalinen. Nyt näkee kautta maailman koiria jotka liikkuvat tuolla omistajan takana ja pää ja häntä riippuu selän jatkona..... Amerikoissa on jo menty niin pitkälle, että kehissä näkee vinkuleluja!!

Hyvää kesää kaikille! Hymyillään kun tavataan, valitettavasti apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan!

Ai P.S. Turussa syksyllä on tarjolla harvinaista herkkua!!! Beaglet arvostelee Australialainen kasvattaja-tuomari!! Sinne kaikki joukolla!

eeva resko wrote:Ihmiset ovat aina mukavia, jos he tarvitsevat jotakin!!!

Tämä oli loistavasti sanottu, vähän OT:nä, sori. Niin totinen tosi ku olla ja voi.

Sohvi wrote:

eeva resko wrote:Ihmiset ovat aina mukavia, jos he tarvitsevat jotakin!!!

Tämä oli loistavasti sanottu, vähän OT:nä, sori. Niin totinen tosi ku olla ja voi.

Vielä enemmän OT:nä...varsinkin naiset miesten kanssa.... (en yleistä puhun vain itsestäni)

^

Joo, jatketaanpa taas aiheesta..