Hei
Minkä painoisia teidän koirat on?
Mua askarruttaa ku moni sanoo meidän vuoden vanhasta nartusta, että onpa hoikka ja siro. Se painaa 10,5 kg.
Annan ruuan kaksi kertaa päivässä mutta jättää monta kertaa aamulla syömättä ku on sillon vaan raksuja tarjolla. Illalla annan sitten purkkiruokaa, kotiruokaa, maksista ja raksuja sekotettuna, se kelpaa hyvin.
Lenkillä käy kaksi kertaa päivässä.
Sano kyllä eläinlääkärissä että on sopusuhtainen ja hyvässä työkunossa.
Mut silti vähän vaivaa...
hoikka narttu?
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
hoikalle nartulle :)
En yritäkään juuri teidän koiraa tässä kommentoida, mutta omien ja muidenkin tuntemieni Beaglestyttöjen ja -poikien kehittymistä katseltuani sanoisin, että alle kahden vuoden ikäinen beagle on yleensä hoikka, sillä se on vielä "keskenkasvuinen" ja kehittyy vähitellen. Olen ymmärtänyt, että beaglen lihaksisto alkaa kasvaa ja vahvistua vasta kun luuston kasvu on päättynyt, noin parivuotiaana. Myös ruokahalu on ainakin meidän koirillamme lisääntynyt ja vakiintunut vasta aikuiseksi tulon myötä. Sitten maistuu ruoka erittäinkin hyvin
En tiedä, mitä varsinaiset kasvattajat sanoisivat asiasta, oikaiskaa jos puhun ihan pehmoisia, mutta mielestäni paino kuulostaa nuorelle koiralle hyvin sopivalta ja jos eläinlääkärin mielestä koira on hyvässä kunnossa, voi varmaan rauhassa odotella sen kehittymistä aikuiseksi. Koiran kasvamista ja kehittymistä on kiva seurata
.
beaglen paino
Meillä on vuoden vanha narttu beagle joka painaa vain 8,5 kg... enkä pidä sitä liian laihana. eläinlääkärin mielestä on todella hyvässä kunnossa.. on muutenkin todella pienen kokoinen. korkeuttakin just sallittu 33 cm.