Tulipa käytyä eilen metsällä. Henkka oli "lainassa" lauantaina ja pari rusakkoa menetti henkensä. Eilen sitten olin molempien koirien kanssa. Aamusta ensin Paten kanssa. Puppelin se sai liikenteeseen tunnin kuluessa ja hyvin ajoi sitä tunnin verran. Sitten ajo meni taimikkoon, mikä oli täynnä jäniksen polanteita, eli sellaista 30cm leveää tampattua polkua ristiin rastiin. No siinä sitten takkuillen puoli tuntia ja lopullinen hukka. Katoin GPS:n tiedot niin 3,1km eteni 1h29min aikana.

Eli niin kovaa ajaa 1,5v Beagle umpihangessa.
Sitten Henkkakin irti ja puolessa tunnissa ajo päälle. Pate koetti samaan ajoon, mutta jäi heti alussa jälkeen ja tuli pian pois. Vartin lenkin jälkeen "kettu luolaan" eli pupu meni aution talon pihassa olevan aitan alle. No paikalle ihmettelemään ja Pate mahtui juuri ja juuri reijästä alle. Pääsi livahtamaan ennen kuin mitään ehti tehdä. Henkan ehdin kytkeä. Toiveena oli tietenki, että kohta sieltä tullaan peräkanaa ja kovaa. Parin minuutin haukunnan/ulinan/rominan jälkeen Pate tuli pois, mutta pupu ei. Kun en omista aittaa niin en alkanut sitä purkamaan ja selvittämään mitä tapahtui. Pupun parkumista ei kuulunut, joten luultavasti pienellä leikillä siitä selvittiin.

Pate ei tapa jänistä vaikka kiinni saisikin. Yritin muutamasta kohdasta kurkkia alle, mutta hirret oli niin maassa kiinni ettei sinne nähnyt mitään. Tietääpä ainakin seuraavalla kerralla, missä on varma passipaikka.
Paikan vaihto ja tunnissa molemmilla koirilla eri pupu ajossa. Molemmilla takkuinen puolen tunnin ajo ja saman verran hukalla, jonka jälkeen tulivat pois. Vaihdettiin vielä paikkaa ja jätin Paten sitten autoon häkkiin huilimaan. Henkan kanssa kokeiltiin vielä. Kesti ainakin tunnin ja luulin, jo ettei lähde ollenkaan, mutta sitten lähti. Päätin ampua pian, jos tulee, koska pimeä jo alkoi painaa päälle ja alkoi tulla huoli, että koira jää ajamaan pimeään vieraaseen metsään. No pupu tuli pian hollille ja juoksu loppui. Makkarat jäi paistamatta, kun koko ajan oli jotain pientä tilannetta ja päivä kului nopeasti. Ne jotenki tuntuu aina päivät liian lyhyiltä.

-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-