Täälläpäin oltiin eilen -15 asteessa, eikä ollut ongelmia paitsi tutkan kanssa, gps teki muutaman kerran vanhanaikaiset Mutta meillä menee raja siinä -15 tai -17asteessa, riippuu et onko kevät-talvi tai syys-talvi. Ajot eivät vaan tahdo luonata kovalla pakkasella
Pitää muistaa, että keli voi myös muuttua äkkiä. Esim. eilen aamulla 7 aikaan -12 astetta, koira irti 9 aikaan niin -15, koira kiinni kaadolta 15.00 ja pois lähtiessä 15.30 oli pakkasta jo -22. Minä pidän kyllä pakkasrajana yleensä -15. Eihän sitä tarkene kylmemmässä passittaakaan ja koiran keuhkot ajaessa/haukkuessa on kovilla. Onneksi eilen ei ollut kuin pari reilun tunnin ajoa. Vaikea silti on näppituntumalla sanoa paljonko pakkasta on. Sen kyllä tunsi, että hieman saattoi kiristyä, mutta yllätys oli, että miten paljon.
-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
Muutaman kerran on käynyt niin, että startatessa on ollut pakkasta noin -10 astetta ja kun on saatu koira pois niin elohopea on laskenut jo lähemmäs miinus 30 astetta.