Mutta kun tämä keskustelu "lipesi" nyt nuista hinnoista oikeastaan hyville urille, kun tuli luonnepuoli esille. Sinttura&Junttura jo tuossa siitä miellyttämisen halun puutteesta kertoikin, kertokaas lisää niitä luonteen huonoista puolista. Hyvistä puolista olen kuullutkin paljon, mutta ne huonot nyt kiinnostaa enempi...
Esiintyykö beagleilla minkä verran eroahdistusta? Sattui silmiin erään suomalaisen "koira-alan gurun" kirja, jossa beagle oli listattu melko kärkipäähän niistä roduista, millä eroahdistusta eniten esiintyy, ja olin vähän kummissani kun en mistään muualta ole kuullut, että beaglet ois "helppoja" ahdistumaan. Noutajan entisenä omistajana tuo eroahdistus tuli kyllä tutuksi, vaikkei se tollukka pahimmasta päästä ollutkaan, ainakaan tuhoamisen suhteen (vaikka osasi se senkin). En siis lue eroahdistukseen yksin tehtyjä tuhoja tilanteessa jossa aktiivista koiraa pietään toimettomana, kyllähän silloin koira kuin koira alkaa jotain tekemistä keksimään.
Tuosta eläinlääkärillä käynnistä ja käsittelystä muutenkin... Olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta, että pienestä pitäen pitää totuttaa ja opettaa, niin homma sujuu, en usko että mikään rotu ois toistaan kummempi siinä suhteessa.
Ja vielä tuosta hinnasta, mulle ei ole se hinta kriteeri minkä perusteella rodun olen valinnut, vaikka siitä kyselinkin (kun nyt vaan satun olemaan utelias luonne ja monenlaiset koiriin liittyvät asiat kiinnostaa
Beagleen olen päätynyt mm. siksi, että haluan ajavan koiran jonka kanssa voi käydä metällä ja muissa harrasteissa. Jos hinta ois kriteeri koiran hankinnassa, niin sais kai niitä seropeja vaikka ilmaiseksi.