Lonkkakuvaus turhaa vai tarpeellista?

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa

annie
Posts: 300
Joined: Thu 22.09.2005 18:57
Location: Ristiina

Post by annie »

Lonkkadyspalsian periytyvyydestä on monenlaista arvelua, varsinaista tietoa vähän. Uskon kuitenkin periytyvyydellä olevan merkittävä osuus asiassa. Sitä "uskoa" ruokkii asian runsaampi esiintyminen tietyissä sukuhaaroissa. Katsokaa vaikka jotain paljonkuvattua rotua, niin kyllä siellä eroja löytyy.
Oman tarhan nykyiset kuvatut ovat A/A + 0/0 ja D/D. Toisen takana on "sukurasite", toisella siitä ei ole tietoa sillä kysinen otus on sukunsa ensimmäinen kuvattu yksilö. Molemmat koirat on ruokittu samalla tavalla ja ne ovat kooltaan ja volyymiltaan melko samantasoisia.
Dysplaatinen koira on liikkeiltään ja liikehdinnältään (kova viruuttelemaan ja oikomaan itseään) sellainen, ettei voisi koskaan uskoa siinä olevan mitään vikaa. Vaiva ei myöskään näy kovassakaan käytössä. Terve koira on olemukseltaan paljon jäyhempi. Nämä tietysti ovat yksilöitä, eikä niiden perusteella voi vetää mitään johtopäätöksiä.
Kun lonkkadyslasia on tullut läheiseksi oman koiran vuoksi, on silmät olleet melko herkässä muidenkin sairastuneiden koirien suhteen. Ilokseni olen huomannut monen selvästi dysplaattiseksi tuomitun koiran elävän pitkään ja toimeliaana, sekä kykenevän tulosten valossa ihan rodun huipputasolle. Lonkkadysplasia ei siis automaattisesti vie koiraa ennenaikaiseen hautaan. Arthrosis onkin sitten toinen juttu ja sen kohdalla ennuste on paljon synkempi.

Tämänkin sairauden vastustamisessa olisi ensisijaista laaja ja tasapuolinen tiedonkerääminen. Kaikki hymistely ja sairauden peitteleminen on suurin jarru oikeiden johtopäätösten vetämiseksi.
Pitäisin laajaa, mutta rajoituksiin päätymätöntä toimintaa (ei jalostuskieltoa tai muutakaan sanktiota alkuvaiheessa) kaikkein järkevimpänä etenemistapana. Kontrollipuoli hoituisi pennunostajien valintojen toimesta. Tämä toki vaatii laajamittaista tiedottamista, jotta uudet pennunottajat tietäisivät mistä on kyse.

Jos laajan tiedonkeruun ansioista olisi joskus käytettävissä selkeää tutkimustietoa, olisi tuolloin paikallaan raja-arvojen määrittely.
110493
Posts: 88
Joined: Sun 06.11.2005 11:46

Post by 110493 »

Annielle hyvässä ja kehittävässä hengessä:
Sanoit koiriesi olevan ruokittu samalla tavalla ja varmaankin samalla annostuksella ikäänsä nähden,mutta ovatko koirien kasvukäyrät samanlaiset? Uskallan epäillä,että eivät ole.Toinen on kasvanut mittoihinsa melkoisella varmuudella paljon hitaammalla tahdilla.Ja tätä juuri yritin painottaa,esim. meillä kasvava pentu punnitaan kahdesti viikossa ja ruoka-annoksen kokoon reagoidaan heti,jos kasvu alkaa kiihtyä liikaa.Juttelin tänään tunnin erään maamme varmasti kokeneimman eläinlääkärin kanssa ja hän kertoi ottaneensa kymmeniä verinäytteitä 4 kuukautta vanhoilta pennuilta ja kaikilla liian nopeasti kasvaneilla,yliruokituilla koirilla tulos oli sama:kasvuhormoni pitoisuus moninkertainen normaalipentuun nähden ja veren valkuaisaine pitoisuus moninkertaisesti pienempi normaaliin nähden.Toisinsanoen yliruokkimalla aiheutamme koiralle puutostilan,vaikkei uskoisi! Ja tämän puutoksen korjaamisen ei auta valkuaisen lisääminen ruokaan,se vain kiihdyttää kasvua entisestään,vaan valkuaisköyhä rasvapitoinen "dieetti",joka lähes pysäyttää kasvun ja yllätys,yllätys veren valkuaispitoisuus kääntyy nousuun.
annie
Posts: 300
Joined: Thu 22.09.2005 18:57
Location: Ristiina

Post by annie »

110493 wrote:Annielle hyvässä ja kehittävässä hengessä:
Sanoit koiriesi olevan ruokittu samalla tavalla ja varmaankin samalla annostuksella ikäänsä nähden,mutta ovatko koirien kasvukäyrät samanlaiset? Uskallan epäillä,että eivät ole.Toinen on kasvanut mittoihinsa melkoisella varmuudella paljon hitaammalla tahdilla.
Teoriasi on ihan mielenkiintoinen. Koirat ovat ruokittu samalla tavalla, mutta tokihan määrä on ollut yksilökohtainen. D-lonkkainen oli koko nuoruutensa melko nirso ja söi vain tarpeeseensa. A-lonkkainen taas oli ja on edelleen pohjaton. Näistä kahdesta A-lonkkainen saavutti lopulliset mittansa selvästi varhaisemmassa vaiheessa.
Hirmu
Posts: 243
Joined: Fri 13.01.2006 20:15
Location: Pori
Contact:

Post by Hirmu »

Pennun kasvun kannalta tärkeämpää on ravinnon laatu ja ravintoaineiden suhde, kuin määrä.

Ihan noin yksiselitteistä: pennun hoikkana pitäminen ja hidas kasvuvauhti = terve luusto, ei taida olla.

Perintötekijätkin vaikuttavat, kuten myös liikunta.

Ruuassa kasvavan pennun kannalta tärkeää on oikea Ca:P suhde ja määrä. Pentu ei pysy tuota suhdetta itse säätelemään, toisin kuin aikuinen koira. Jos fosforia on pennun ruuassa liikaa, elimistö ottaa tarvittavan kalsiumin luustosta ja luusto heikkenee.

Lähteitä: mm. Skutnabin luento 2003 (etsin linkin, jos joku sitä kaipaa)
Calcium & Phosphorous: Veterinary & Aquatic Services Department, Drs. Foster & Smith, Inc. Koko artikkeli täällä



Proteiinimäärällä (liiallisella) ei ole todettu olevan haitallisia vaikutuksia pennun kasvuun.
Lähde: Protein in the Diet By Lew Olson http://www.b-naturals.com

Juttelin tänään tunnin erään maamme varmasti kokeneimman eläinlääkärin kanssa ja hän kertoi ottaneensa kymmeniä verinäytteitä 4 kuukautta vanhoilta pennuilta ja kaikilla liian nopeasti kasvaneilla,yliruokituilla koirilla tulos oli sama:kasvuhormoni pitoisuus moninkertainen normaalipentuun nähden ja veren valkuaisaine pitoisuus moninkertaisesti pienempi normaaliin nähden.Toisinsanoen yliruokkimalla aiheutamme koiralle puutostilan,vaikkei uskoisi!
En missään tapauksessa väitä, ettei yllä mainittu teksti pitäisi paikkaansa, mutta mieielläni lukisin itse. Eli onko aiheesta tehty tutkimus? Jos, niin mistä mahtaa löytyä?

Ja jotta kukaan ei luulisi, että omien koirieni ruokinta on "tieteellistä" puhaa (ruokinta aiheena vaan kiinnostaa, siksi on tullut lueskeltua), laitetaan vielä loppuun omieni ruokinnat ja terveystulokset:

Vanhin (kultainen): 0-6kk Eukanuba puppy 6-12kk Eukanuba junior.
Lonkat B/B, kyynärät 0/0 Molemmat indeksit yli sadan (jos jotakuta ne kiinnostaa)

Keskimmäinen (beagle): 0-12kk Eukanuba junior. Ei kuvattu, ei ole oirellut

Nuorin (kultainen): 0-6kk Nutro Choise Large Breed puppy. 6-12kk Nutro Choise Adult
Lonkat A/A, kyynärät 0/0, (indeksit yli sadan)

Edesmennyt kultainen söi koko pentuiän Luppaa. Luustoa ei tullut kuvattua mutta koirus ei oireillut koskaan.

Ja em. kuivamuonien lisäksi meillä pennutkin saavat lihaa, herkkuja yms. yhtä epäsäännöllisen säännöllisesti, kuin aikuisetkin koirat
eeva resko
Posts: 420
Joined: Thu 31.08.2006 21:47

Post by eeva resko »

Kyllä menee tieteelliseksi koiran ruokintakin!! Kuinka moni näistä tutkijoista yleensä itse aktiivisesti harrastaa koiria ja kasvatusta????
Minulla, enhän olekaan "kirjanoppinut" on aina ollut käsitys, että koira kasvaa jos on kasvaakseen, vaikka pitäisi sen nälässä... Nämä pennut, jotka minulla nyt on, ovat syöneet Royal Caninin Startteria ja "lohimureketta". Ennen olen syöttänyt Hill´s growthia. Pentuni ovat normaalisti pieni kokoisia ja kasvavat hitaasti, kuten nämäkin. Kun en ole kirjanoppinut, minun on aina tarvinut "lukea" koiraa.....miltä se milloinkin näyttää.....mitä mahdollisesti lisään tai jätän pois.

Mieleeni on jäänyt Prof. Paatsaman viimeisiä kirjoituksia Koiramme lehdessä, kun hän sanoi, että kasvattajat eivät raaski ruokkia pentujaan jauhelihalla???? Silloin oli vielä "muotia" että erityisesti suurten rotujen pennut piti ruokkia mahdollisemman laihalla ruoalla! Minä annan yleensä jo alle 3 viikkoisille pennuille 2 kert. päivässä pikkurilin pään kokoisen annoksen paisti jauhelihaa...sitten hieman suurennan annosta pikku hiljaa... ja annan 3 kertaa päivässä ja noin 4 viikon iässä laitan jo muutakin... Ei ole koko karannut käsistä, eikä kasvuvauhti kiihtinyt.
Olisiko perintötekijöillä sormensa pelissä?
110493
Posts: 88
Joined: Sun 06.11.2005 11:46

Post by 110493 »

Omalta osaltani lopetan aiheen kommentoimisen tähän,olen sanottavani sanonut ja kertonut omien koirieni kasvuvauhdin ja lonkkatulokset (koirien vanhempien lonkkien ollessa A-D),joten ihan sattumaan en usko. Palaan toki aiheeseen kevään koittaessa,kun kuvautan eilen 5kk. täyttäneen penikan,joka muuten on sitten erittäin lupaava ajokoiran alku; 2 kertaa metsässä ja molemmilla kerroilla haki itse jäniksen kuin vanha tekijä ja aivan mahtava haukku! Haku ja metsästysinto heti kohdallaan.Erittäin hyvää juhannusta kaikille ja mennään metsään parin kuukauden kuluttua!
VvM
Posts: 545
Joined: Sat 15.10.2005 5:00
Location: Ruotsalo
Contact:

Post by VvM »

Astalan Geronimon lonkkakuvaustulos B/B.
Lausuntopäivä 15.6.2007.
stp
Posts: 92
Joined: Thu 22.09.2005 13:50
Location: Ylivieska
Contact:

Post by stp »

Pari kysymystä

Minkä ikäisenä koira tulisi lonkkakuvata ?
Paljonko kustantaa ?
Ketkä täällä Pohjois-Pohjanmaalla kuvailee ?
****************************

Kivirannan Beaglet
VvM
Posts: 545
Joined: Sat 15.10.2005 5:00
Location: Ruotsalo
Contact:

Post by VvM »

Geronimon kuvaus tuli maksamaan eläinlääkärille 85 euroa ja lisäksi kennelliitto veloitti lausunnosta postimaksuineen 26 euroa. eli koko homma 111 euroa. Suosittelen stp:lle käyntiä Kälviällä eläinlääkäri Pentti Tapiolla. Kuvaajan kokemuksella on iso merkitys tuloksen luotettavuuteen.
Vee-Pee
Posts: 142
Joined: Sat 08.10.2005 1:02
Location: Hämeenlinna

Post by Vee-Pee »

Korpisalon Sertin lausunto A/B

Kuvattu Iisalmen pieneläinklinikalla. Kuvauksen hinta oli 56 euroa.
stp
Posts: 92
Joined: Thu 22.09.2005 13:50
Location: Ylivieska
Contact:

Post by stp »

Tuolla Eläinklinikka Pipetin sivuilla http://www.pipetti.com/Pipetti/Hinnasto.html
Nivalassa maksaa siis 85€.

Mielenkiintoista heittelyä, otetaanpas tarjous kahdelle koiralle kerralla ja ilmoittelen hinnan sitten.
****************************

Kivirannan Beaglet
VvM
Posts: 545
Joined: Sat 15.10.2005 5:00
Location: Ruotsalo
Contact:

Post by VvM »

Välttämättä halvin ei ole paras?
Kuvauksen laatu riippuu suuresti kuinka hyvin lääkäri osaa asettaa kuvattavan. Oman koiran kohdalla lääkäri otti kolme kuvaa ennenkuin itse oli tyytyväinen kuvan laatuun. Varmasti hinta olisi ollut toinen mikäli hänellä alunperin olisi ollut ajatus että yksi lähes hyvä kuva riittää? :wink:
Henkka mies man
Posts: 401
Joined: Tue 27.09.2005 7:18
Location: Laukaa
Contact:

Post by Henkka mies man »

Ompas teillä halpaa.. Keski-Suomen alueelta kysäisin kahdesta suosituimmasta paikasta eli Viitaniemen eläinkliniikka ja Tisseli&Tasseli Äänekoskella. Viitaniemen hinta oli 110-120e ja Tisseli&Tasseli 90-110e. Ryhmäkuvaus eli vaikka 10 koiraa kerralla paikalle ja kuvaus peräkanaa niin alennusta tulisi 10e per koira. Aikaa ei ole vielä varattu.. :lol:
-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
Vee-Pee
Posts: 142
Joined: Sat 08.10.2005 1:02
Location: Hämeenlinna

Post by Vee-Pee »

Niin, tuo 56 euroa oli ryhmäkuvaus hinta (7 koiraa). Veikkaisin että alennus oli jtn 10 luokkaa.
stp
Posts: 92
Joined: Thu 22.09.2005 13:50
Location: Ylivieska
Contact:

Post by stp »

No niin, 154€ yhteensä kahden koiran kuvaus naapurikunnassa.

Pitää panna harkintaan josko jossakin vaiheessa tilaisi ajan. Tosin lähes vanha tonni siitä tiedosta pistää mietintään. Ja jos sen tiedon laatu ei vastaa kuten VvM kertoi oikeaa tietoa, on sama säästää rahat vaikka uuteen GPS-koiratutka malliin tai uuteen tuliluikkuun.
****************************

Kivirannan Beaglet
Post Reply