Minkä ikäiselle nartulle viimeiset pennut?
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
-
eeva resko
- Posts: 420
- Joined: Thu 31.08.2006 21:47
Näin yleensä pääse parhaiten pälkähästä, eikä tartte liiemmin selitellä tehtyjä ja tekemättä jääneitä asoita, kun poistuu takavasemmalle! Samalla voi jättää asiallisetkin asiat puolitiehen, kun itseään ei satu kiinnostamaan!
Hirvikoiralehti on aivan esimerkillinen lehti! Vaikka ovatkin metsästyskoirarotuja, lehdessä on aina paljon asiallista luettavaa. Siellä on myös tasapuolisesti puhuttu ulkomoudosta ja tosi paljon hyviä kuvia koirista. Samoin hommat (ainakin minun näkökulmasta katsoen) ovat aina kiitettävästi hoidettu! Hämmästyin kun olin juuri saanut tietää, että olen saanut viitosryhmään laajennusoikeuden, Järjestöltä tuli heti vuoden päästä pidettävät koulutusohjelmat! Koulutuksia ja neuvotteluja on säännöllisesti ja niistä informoidaan hyvissä ajoin! Lehtikin on tullut kokoajan, vaikka olenkin vain tuomarikokelas!

Re: Minkä ikäiselle nartulle vipo pennut?
Ihme jeesustelua.Peikonpoika wrote:Eikö jossain täytys olla raja ja jättää rakas tessu astuttamati? Välillä järkyttävää lukea narttujen ikiä ym. Koira netistä, 9v ja siitä yli olevat emot alkavat olla mielestäni jo liian vanhoja saaman pentuja.
Kyseessä lienee narttu joka Kennelliiton tietokannan mukaan on saanut pennut 9 v 3 kk iässä. Eikö?
Itse olet antanut uroksesi samaisen tietokannan mukaan siitokseen nartulle joka sai pennut 9 v 1 kk iässä. Ei sinua silloin sitten yhtään järkyttänyt että vanha narttu saa pentuja??
-
Peikonpoika
- Posts: 8
- Joined: Sat 08.10.2005 12:17
- Location: kokemäki
Meidän perheessä on miehelläni omat koirat ja hän päättää omistaan piskeistään kelle mitäkin antaa
enkä kyllä itsekkään tykännyt koko ajatuksesta kun ole luvannut urostaan kyseiselle nartulle
suoraan sanottuna vihois pisti ja ukko sai kyllä nimensä kuulla. Mut sen huolen pidän että omat uroksset ei tule astuu eläke ikäsi narttuja. Ja jos joku haluu *** tästä asiasta puida ,niin olis viksua että soitaa minulle en pelkää ketään ja olen sanojeni takana. Mut hauskoja pupujahtia piikeli porukoille lämpimästi
T:Peikonpojan pahasuopanen AKKA
-
Henkka mies man
- Posts: 401
- Joined: Tue 27.09.2005 7:18
- Location: Laukaa
- Contact:
Metsästysominaisuudet käydään toteamassa metsässä. Eihän kokeenkaan arvosteluun voi täysin luottaa, kun on toisen arvioimaa ja numeerista tulkintaa. Sama on näyttelyssä kirjoitetussa tekstissä. Eihän "pitkä kaula" kerro kaulan mittaa vaan tuomarin mielipiteen. Sama koearvostelussa vaikka hausta. 10 haku ei tarkoita välttämättä hyvää laajuutta ja nopeaa ylösotto taitoa. Numero on vain tuomarin antama mielipide asiasta. Minun mielestä huono/ruma voi olla jonkun toisen mielestä hyvä/kaunis. Kaikkien arvioinneissa on hajontaa ja hyvä niin. Kyllä selvästi yleisestä linjasta poikkeavat tulee ilmi.
Toteamalla koiran ominaisuudet metsässä 1-3kertaa tai katsomalla koiran ulkomuoto luonnossa kertoo paljon enemmän ja antaa varmasti oikean kuvan. Numeerisen tai kirjoitetun arvio voi pahimmillaan johtaa huonoon jalostusvalintaan.
Olen vuosikirjan kannalla, mutta en pidä sitä välttämättömänä. Tiedot on hyvin netissä. Vielä kun saisi näyttelyn tekstit koiran tietoihin niin hienoa. Lisäksi toivon, että koirien tietoja ja foorumia pääsisi lukemaan ja kirjoittamaan vain järjestön jäsenet. Eli joku tunnus käytäntö olisi hyvä. Olisihan kohtuullista, että järjestön voimin ylläpidettyä tietokantaa käyttää jäsenet. Se kannustaisi jäsenyyteen sekä sitouttaa järjestön linjauksiin. Eli siis yhtenäistä kantaa rodun hyväksi, eikä omia tarkoituksia varten.
Minun mielestä nykyinen suomalainen Beagle on kaunis, terve ja sen ominaisuudet ovat hyvät. Ainoa "vitsaus" on liian intohimoinen vain yhden osa-alueen jalostaminen ja kokonaisuus unohtuu. Voi käyttöominaisuudet kadota jos valintoja tehdään vain esim. ulkomuodon perusteella. Sama tietenkin toisinpäin. Riski on kuitenkin pienempi. Jos koiran rakenne kestää kovaa rasitusta ja käyttöä niin sen pitää olla hyvä. Jos koira näyttää hyvälle ja kestävälle niin se ei välttämättä ole sitä. Saatikaan, jos ajatellaan että koira on hyvä ajuri, mutta ei sillä koskaan saa esim. ykköstä kokeessa. Tai ei koskaan edes käytetä metsästykseen.
Kysymys Eevalle: Miten voi koirasta näyttelyssä kuljetetun perusteella todeta sen rakenteen kestävyys/toimivuus kovassa rasituksessa?? Millä perusteella näyttelyssä sertin saanut koira on terveempi ja kestävämpi kuin esim. Hyvän näyttelyssä saanut KVA-koira?? Minusta asia on toisinpäin tai oikeastaan pidän KVA-arvoa parempana terveyden ja rakenteen mittarina kuin Sertiä.
Tietenkin jokainen voi lain puitteissa tehdä mitä haluaa. Älkää nyt turhaan alkako taas vaahtoamaan "käyttö" VS "sahapukki" asiaa. Itseä ainakin kyllästyttää moinen. Tuo Keijon mainitsema rakentava keskustelu on hedelmällistä. Esim. kaikki harrastavat voisivat miettiä keinoja miten järjestön tietokantaan koirille saadaan lisättyä tekstit näyttelyistä.

-Jos ei metsästykseen jalostetulla koiralla metsästä, niin mitä sillä sitten pitäisi tehdä?-
Pakko ottaa kantaa kun alkaa menee jo niin paksuks nää jutut...
Se vuosi kirja on ihan ok homma, jos tekijä löytyy. Tuntuu välillä että ne jotka eniten ruikuttaa eivät kuitenkaan hommaneteen ole valmiita mitään tekemään. Rahalla saa, mutta onko enemmistö valmiita maksamaan, vuosimaksuun se ei saisi vaikuttaa. Tai ainakin olisi oltava mahdollisuus olla jäsen ilman, että ostaa vuosikirjan. Kaikki eivät sitä varmasti halua, tai ainakaan erikseen siitä maksaa. Esimerkiksi Saksanseisojakerholla jäsenmaksu on 35eur ja siihen kuuluu vuosikirja. Jäseniä on kuitenkin varmasti aika tavalla enempi kun meilä. Tällaisen kirjan kulut yhtä kirjaa kohti ovat aina pienemmät, mitä suurempi on painos määrä.
Suomessa on ihan hyvä Beagle kanta. Koe tuloksia ku katselee niin ei jää jälkeen varmasti muista pohjoismaista. Muistaakseni jostain luin, että englannissa joku ajue kasvattaja oli ihmetellyt miten vaativat ovat suomalaiset ajokokeet. Käyttö roduissa PITÄÄ AINA tulla ensin käyttö ja terveys. Vasta viimeisenä se, että se näyttää rodunomaiselta. Vaikka koira olisi kuinka "kaunis" ei sillä ole mitään virkaa jos ei ajo kulje. Suomessa on seurakoirarotuja jo niin paljon, että jokaiselle löytyy varmasti niistä mieluisa. Pidetään siis metsästyskoirat sellaisina ja puudelit on erikseen mitä voidaan rusetit kaulassa kehässä kierrättää. Näyttely hömpötyksellä on pilattu jo niin monta hienoa metsästyskoira rotua, että ainakaan itse en voi hyväksyä, että niin käy enää tulevaisuudessa ikinä.
Näyttely tuomareilta on täysin edesvastuutonta tukea sellaista jalostusta, joka sotii vastaan rodunomaista käyttöä vastaan. Esi-isämme ovat tehneet valtavan jo vuosisatoja kestäneen jalostustyön saadessaan aikaa käyttö koirarotuja oli ne sitten metsästykseen, paimennukseen, vartiointiin tai ihan mihin hyvänsä. En ymmärrä miten joku edes kykenee elämään ajatuksen kanssa, että omalla jalostuksellaan yrittää vesittää tätä työtä.

Maria-Riitta Huhta
- Posts: 185
- Joined: Fri 06.10.2006 14:43
Miksi se meidän rodussa on tälläistä ikävää tappelua joka ei johda yhtään mihinkään, toinen haukkuu toista ja toinen puolestaan toista
Viimme viikonloppuna olin näyttelyissä Keuruulla ja siinä seurasin Suomenajokoiria niin kyllä siinä ainakin kehän laidalla istuvat ukot kehuivat toisten koiria ja niitä jotka sertit saivat ja tais siinä tulla yksi valiokin ( uros ), sitä oli ulkopuolisenkin mukava kuunnella VOITTAJIA ei kukaan moittinut mutta jostain syystä meidän rorussa harvemmin voittajaa kehutaan ja taputukset annetaan.
Täytyy sanoa että hävettää oikein oman rorun puolesta moinen käytös, olisko meidän syytä ottaa oppia myös tuoltakin puolelta.
Edelleen se on vain ihminen se tuomarikin joka koirat järjestykseen laittaa ja taas tulee seuraavat näyttelyt ja tulos voi olla jo ihan toinen

Olen täällä lukenut keskustelua ja päättänyt olla kommentoimatta sen enempää kun ei okein jaksa tätä ihme touhua.
Tuohon vuosikirja asiaan haluan sen verran sanoa, että minä olisin ainakin valmis sellaisen ostamaan. Ihmetyttää monen muun tavoin, että kuinka se nyt niin hankala juttu voi olla???Käsitykseni mukaan beaglejärjestö on melko suuri verrattuna moneen muuhun, joille vuosikirjan tekeminen ei ole ongelma. Olisiko siis viitselijäisyys tai haluttomuus edes tehdä jotain kehitystä? Noh, mene ja tiedä.
Eevan kanssa olen samaa mieltä, että ulkomuodollisesti "suomalaiset" beaglet eivät ole kauniita...niin eivät edes omani
niissäkin on nimittäin virheitä, mutta minä pystyn myöntämään ne ja osaan nähdä ne.
Tuohon vuosikirja asiaan haluan sen verran sanoa, että minä olisin ainakin valmis sellaisen ostamaan. Ihmetyttää monen muun tavoin, että kuinka se nyt niin hankala juttu voi olla???Käsitykseni mukaan beaglejärjestö on melko suuri verrattuna moneen muuhun, joille vuosikirjan tekeminen ei ole ongelma. Olisiko siis viitselijäisyys tai haluttomuus edes tehdä jotain kehitystä? Noh, mene ja tiedä.
Eevan kanssa olen samaa mieltä, että ulkomuodollisesti "suomalaiset" beaglet eivät ole kauniita...niin eivät edes omani
Sinäpä sen sanoit kauneus on katsojan silmässä. Miten voi koira saada lyhyen ajan sisään samalta tuomarilta hyvä ja SA. Tuskin se siinä niin edukseen ehtii muuttua. Osoittaa vaan miten huuhaa hommaa koko näyttely touhu.Edelleen se on vain ihminen se tuomarikin joka koirat järjestykseen laittaa ja taas tulee seuraavat näyttelyt ja tulos voi olla jo ihan toinen
Ajokokeessa homma ei niinkään ole tuomarista kiinni, kun minuutteja lasketaan. Jos niitä ei tule, niin sitten ei tule. Kaikista ei vaan ole koe koiriksi, vaikka reppukoirina hyviä olisivatkin. Jalostukseen tulisi tietysti käyttää niitä mitkä on ihan virallisestikin hyviksi havaittuja.
Sen verran tietysti pitää jalostus koiriakin näyttelyssä käyttää, että on se virallinen arvio ihan ulkomuoto tuomariltakin. Näyttelyssä kuitenkin voidaan löytää, tai julkistaa sellainen puuutos tai vika joka on este jalostuskäytölle. Mielestäni käyttövalion arvo (=näyttelystä vähintään hyvä) on ihan riittävä meriitti jalostukseen kelpaavalle koiralle. Sertejä ei kuitenkan voi hyvältä jalostuskoiralta edellyttää. Ainakaan käyttökoirarodusta puhuttaessa.
-
Sinttura & Junttura
- Posts: 769
- Joined: Thu 22.09.2005 8:45
- Location: Haapajärvi
- Contact:
Minähän sitä vuosikirjaa muunmuassa vingun. Mutta minulla ei löydy sellaisen kirjan tekemiseen tietotaitoa, siksikö pitäisi olla haluamatta?
En tiedä miten paljon nytkin SBJ painattaa ns. ylimääräisiä jäsenlehtiä, koska jos perheessä on useampi jäsen heille lähtee myös samaan talouteen useampi lehti. Olen lähtettänyt syksyllä pj:lle tästä kirjeen, että asia otettaisiin käsittelyyn vuosikokouksessa (ja tehtäisiin päätös), saa sitten nähdä otetaanko? Näyttää kuitenkin siltä, että töiden yms takia itse en ihan vuosikokoukseen asti ehdi (ristikää kätenne ja hokekaa Halleluujaa) Tälläiseen vuosikirjaan tulisikin tehdä ennakkovaraus ja niitä ei sitten painatettas satoja ylimääräisiä kappaleita. Itse maksan vaikka 100e siitä opuksesta jos se joskus näkee päivänvalon.
Esimerkki tuosta pystykorvien tietokannasta oli ihan jees. Tuokin auttas paljon jos ne sais samalla tavalla nettiin, mutta älkää kysykö miten minä en tiedä, ATK vihaa minua ja minä sitä...meillä on sellainen viha-rakkaus suhde.

Tärkeintä ei ole se, mitä tietää, vaan se mikä juolahtaa päähän juuri oikealla hetkellä.
Hanna r lle:
Minun mielestä Suomalainen Beagle on mennyt on "aimo" harppauksen
eteenpäin, noin jalostuksellisesti.
Katsokaapa tietokannasta vaikka noita koetuloksia, mitä kokeessa käyneet koirat ovat esim. tänäkin syksynä saavuttaneet.
Onkohan milloinkaan Ajovoittajassakaan ollut tällainen tulostaso kuin tänä vuonna. Myös kolmoisvoitto maaottelussa, osoittaa koiriemme kovan tason. Mitä ulkomuotoon tulee, niin siinä tosiaankin kauneus on katsojan silmässä, mutta yleisesti ottaen sekin puoli on kunnossa.
Esim. terveydessä, eikä rakenteessakaan ole suurempaa huomauttamissa.
Jos muualla päin maailmaa on kauneimpia koiria, niin olkoon, me voimme ainakin röyhistellä ajavimmilla koirilla, sillä sekin asia ollaan päästy todistamaan useammalla euroopa mestaruudella.
Ollaan tyytyväisiä mitä meillä nyt on, eikä valiteta, eiks nii.

Last edited by KeijoN on Mon 05.02.2007 15:33, edited 1 time in total.
-
Maria-Riitta Huhta
- Posts: 185
- Joined: Fri 06.10.2006 14:43
Itse olen myös valmis maksamaan siitä vuosikirjasta ja varmasti moni muukin, niin miksi se aina niin sopivasti tässä ohitetaan
Jäsenmaksua tuskin tarvii nostaa kun kuitenkaan meidän lehti ei ole kovinkaan korkea tasoinen ja ilmestyy vain muutaman kerran vuodessa.
Lehti on hiukan tullut etiäpäin kun meillä on nyt muutama "ahkera" jäsen joka on sinne koiristaan kuvia lähettänyt, mutta muutakin sinne saisi tulla kun meillä varmasti on tapahtumia ym. Kaikenlaista haastatteluja sinne voisi laitella, niitä olis kiva lukea
Ja siis taas minun mielipiteeni 

Keijo N:lle
En halua puuttu sen enempää tuohon beaglen käyttö tuloksiin. Hyvä jos hyvin menee. Sertit eivät kerro mitään...sitten kun yksilö pärjää BIS tasolla kansavälisissä näyttelyissä niin suomessa kuin maailmalla voidaan puhua hyvästä rodun edustajasta ulkomuodollisesti. Mutta tuohon ei moni beagle ole päässyt Suomessa viime aikoina.
Mutta nyt yksi tyttö hyppäsi syliin eli ei tämän enempää tästä.

Piikelille tiedoksi: Saksanseisojakerhossa on jäseniä noin 2200 ja Beaglejärjestössäkin on yli 2000 jäsentä ellei tieto ole pahasti vanhentunut (kumpikin kurkattu ko. yhdistysten kotisivuilta)... eli puhutaan saman kokoisista yhdistyksistä, joten ei se vuosikirjan teko voi ainakaan jäsenmäärästä olla kiinni 
*Olen beagle...mikä on sinun tekosyysi?*
Joskus menee aikaa etten käy näitä juttuja lukemassa mutta nyt taas tavasin läpi monta sivua...Maria-Riitta Huhdalle:olenko sanonut että pennuttamisella RIKASTUU?????En kyllä noista omista jutuistani löydä mitään vihjeitä sinne päinkään koska tiedän kokemuksesta ettei koiran pennuttamisella sitä tehdä!Enkä varmaan ole voinut myöskään vaikuttaa omien koirieni vanhempien ikään pentuja teetettäessä (kuin tämän "oman pennun" emän ikään...)ei varmaan kukaan rupea "poikotoimaan" sellaisia pentuja joiden emä on nuorena astutettu. Heitin vain kysymyksen että eikö koiralle pitäisi suoda "lapsuus" tarkoittamatta ketään henk.koht. mutta olet tainnut ottaa sen ihan omaksi loukkaukseksesi?Ehkäpä kysymys on sitten herättänyt ajatuksia...
Itse aikanaan kun mietimme koiraa,ihastuttiin siihen vilpittömään ja hyväksyvään beagle väkeen joka valitettavasti on tässä vuosien varrella muuttunut.Itse yritämme kannustaa toisia beaglen harrastajia missä vain heihin törmäämme ja vaikka oma koira ei näyttelyissä pärjää(olen sanonut tuomarille että olen realisti koirani suhteen,tiedän niiden viat mutta olen sen verran hupsu että kerään arvosteluja eri tuomareilta)olen aina iloinen sen koiran puolesta joka pärjää!
Pitäiskö sanoa että nyt "poistun takavasemmalle"..kun nuo pakkaset ovat lauhtuneet niin pääsee koirien kanssa metsälle