Uteliaana haluaisin kuulla (nähdä) kommentteja vuosikokouksen päätöksistä.
Miltä kentällä päätökset tuntuvat esimerkiksi kokokauden ajokokeiden osalta?
Vaikuttaako koeaktiivisuuteen?
Vaikuttaako tuomaritoimintaan (myös ylituomareiden)?
Päätöshän tehtiin kuitenkin demokraattisesti äänestystuloksen mukaisesti.
Muut asiathan ilmeisesti menivät ilman soraääniä tai ainakin ilman äänestyksiä.
Mielenkiintoni heräsi luettuani muutamia kommentteja ajokoirajärjestön keskustelusivulta. Siellä eräskin aktiivi kommentoi, että on rodun vaihto edessä, kun heidän kokouksensa hyväksyi kokokauden kokeen. Liekö ottamassa beaglen?
Vuosikokous 2016
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
Olin kokouksessa mukana tänäkin vuonna, äänestyksessä käytin oman ääneni lisäksi 4 ääntä. En starttaa koirineni kokeissa mutta tuomaroin enkä juurikaan etukäteen perehtynyt asiaan - oletan että siellä on paljon minua viisaampia asioista päättämässä.
Käsittääkseni kahden viikon koe tuli aikoinaan markkinoille alentamaan koekynnystä. Ainakin starttimäärät ja starttaavien koirien määrät ovat beageissa tilastojen valossa nousseet, en tosin tiedä onko se kahden viikon kokeiden ansiota.
Ruokapöytäkeskustelussa kuuntelin mielipiteitä ja mietin miten koko kauden koe parantaisi tilannetta entisestään... Tuli mieleen että siitä tulee pakkokeino tehdä kokeneiden starttaajien koirille se yksi puuttuva ykkönen (käyttövalionarvosta / muotovalionarvosta?) - starttaat niin kauan kunnes ykkönen tulee?
Kokouksessa pidettiin varsin maltillisia puheenvuoroja ehdotuksen hylkäämisestä, johtokunnan ehdotuksen puolesta ei suuremmin puheenvuoroja pidetty. Paljon oli kysymyksiä, esim. mitä vaikutuksia sillä on jos päätöksemme on eri kuin Saj:n.
Esitin kokouksessa kysymyksen voimmeko tehdä päätöksen siitä että tyydymme Saj:n päätökseen. Tällaista päätöstä ei kuulemma voitu tehdä. Ainakin fb-sivuilla Metsästävissä Beagleissä on paljonkin mielipiteitä ja kiihkoa asian tiimoilta, kokouksessa tunnelma oli enemmänkin EVVK.

-
Sinttura & Junttura
- Posts: 769
- Joined: Thu 22.09.2005 8:45
- Location: Haapajärvi
- Contact:
"Äänestyslipuille tuli käyttöä, kun johtokunnan vuosikokoukselle esittämä ”Sääntömuutos koekauden kestävä ajokoe” tuli käsittelyyn. Äänestyksen jälkeen puoltavia ääniä oli 64 ja ei-ääniä 81. 21 ääntä hylättiin. "
Hetkonen...eikö ihmiset osaa äänestää? Mistä moinen määrä hylättyjä ääniä? Jakautuko ne miten Aku Ankan ja kirkkoveneen kesken? Jos ne nimittäin ois ollu puoltavia ääniä niin sääntömuutos ois hyväksytty!

Tärkeintä ei ole se, mitä tietää, vaan se mikä juolahtaa päähän juuri oikealla hetkellä.
Ei niitä kaikkia hylätty,,tyhjää äänesti mustaakseni parikymmentä.Sinttura & Junttura wrote:"Äänestyslipuille tuli käyttöä, kun johtokunnan vuosikokoukselle esittämä ”Sääntömuutos koekauden kestävä ajokoe” tuli käsittelyyn. Äänestyksen jälkeen puoltavia ääniä oli 64 ja ei-ääniä 81. 21 ääntä hylättiin. "
Hetkonen...eikö ihmiset osaa äänestää? Mistä moinen määrä hylättyjä ääniä? Jakautuko ne miten Aku Ankan ja kirkkoveneen kesken? Jos ne nimittäin ois ollu puoltavia ääniä niin sääntömuutos ois hyväksytty!
Tyhjää äänestäneiden määrä yllätti,,muttei minua.
Syystä että,,kokokauden koe on erinomainen asia MUTTA,,,liian paljon jäi arvailujen varaan mihin mennään
" minäkö vanha?????....luulette vaan"
Juu, kyllä minusta tyhjät äänet on myös kannanotto. Jos et ole vakuuttunut johtokunnan esityksestä muttei sinulla myöskään ole syytä kampittaa sitä niin miksi et voisi tyhjää äänestämällä antaa päätöksentekomahdollisuuden niille jotka (ehkä) ovat paremmin asiaan vihkiytyneet.
Monesti koko kauden kokeesta puhuttaessa mainitaan hirvikoirat. Niillä jo kauden lyhyys puoltaa toisenlaisia tarpeita. Eikä kokouksessa torpattu ideaa vaan toteutus.