Kävin tällä viikolla keskustelun erään ajokoiramiehen kanssa asian tiimoilta. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että keskusteluiden myötä avautuu yhä uusia ja uusia esitystä puoltavia seikkoja. Niitä vain ei tule yksinään asiaa pohtiessaan ajatelleeksi. Kysymys on varsin laajasta asiasta.
Hän totesi mm: Koirat ovat kilpailullisesti samalla viivalla vain ja ainoastaan silloin, kun koira on ilmoitettu kokeeseen ja ennen arvonnan suoritusta. Sen jälkeen alkaakin "tuuri" ja todellisuus tulla esiin. Saatko huippumaaston, joka on auraamattoman tien takana, jonne vain naapurin Ville koirineen olisi nelivetomaasturillaan päässyt. Joudutkin pirssisi ja koirasi kanssa jäämään alueelle, jossa oli oppaan mukaan kyllä jänis, mutta mahdollisesti Kalle ampui sen viime viikolla
. Millaisen maaston ja juuri siellä olevat ajettavat arpa tuo. Onko ajettava ja maasto sellainen, että juuri siinä maastossa ajo pysyy hyvin kuuloetäisyydellä. Sattuuko jänis, joka matkaakin seuraavan mäen taakse kuulumattomiin. Sinne ajoneuvolla voisi sujuvasti kiertää, mutta mites ne kadotetut minuutit. Jotkut koiranohjaat tarjoavat tuomareille päivän mittaan evästä, jotta jaksaisivat juosta koiran perässä. Jotkut eivät tarjoa. Laitekirjavuus on kovasti erilainen. Näinhän se on ollut aikaisemminkin. Joissakin haravatutkissa on haukun ilmaisin, joissakin ei. Jotkut havainnoivat kauempaa kuin toiset. Kaikilla ei ole ollut minkäänlaista tutkaa kokeissa ja koiran kiinnisaaminen erien välissä on ollut ehkä hankalampaa ilman tekniikkaa.
Kaikki edellinen tukee sitä, että metsään tulee mennä nöyränä hakemaan sitä, mitä sieltä saadaan niillä edellytyksillä mitä itsellä ja koiralla on. Miksi emme hyväksyisi koiriemme eduksi niitä pahoja tilanteita, joissa kykenisimme olemassa olevilla apuvälineillä seuraamaan koiran suoritusta.
Miksi en osta sitä nelivetomaasturia, jotta varmistaisin huonoihin koemaastoihin pääsyn? En osta, otan riskin, jos kokeisiin vielä koirineni menen. Ostaisinko GPS-tutkaani varten kaikki mahdolliset liittymät ja pyrkisin varmistamaan, että pahassa maastossa jokin toimii? En osta, otan riskin, että ilmankin sitä 15 minuuttista gepsillä mahdollisesti seurattavaa ajoa tullaan toimeen.
Olen mielenkiinnon vuoksi haastatellut tällä viikolla noin kymmentä ajavien koirien harrastajaa. Keski-ikä itseni mukaan lukien lienee noin 70 vuotta. On ilahduttavaa, kuinka ennakkoluulottomasti kyseiset henkilöt suhtautuvat tutkan käyttöön. Joissakin asioissa kuvitellaan(kuten näillä foorumipalstoilla ajoittain) ne "jäärät" löytyvät meistä senioreista.
Eräs henkilö toi esille seikan, että nykytekniikan käyttö voi olla erittäinkin merkittävä nuorille harrastajille, jotka toimivat eri laitteiden parissa jatkuvasti monissa harrastuksissa.
Ajolöysyydestä ja tutkasta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ajolöysyys on aina todettava maastossa. Kuten säännötkin määräävät. Olen eräänkin kerran "tuominnut" oman ajurin työskentelyä gepsin perusteella. Koira on ollut oikeassa ja minä gepsitulkintani kanssa väärässä. Siksi onkin erittäin vaarallista tehdä liian rankkoja tulkintoja nettiseutrannoista tai kaverin koiran seuraamisesta omalla laitteellaan pöydän äärestä.
Ise haluan uskoa, että meillä on vielä pitkä matka siihen "uhkakuvaan", että ajot seurattaisiin pelkästään tutkien avulla Esson baarista. Tulishan tälläkin konstilla ainakin osaksi tietoa tärkeimmästä jalostustiedosta, että pystyykö koira ajamaan pitkänkin ajan riistaa (jotakin mielenkiintoista). Melkein kaikki muu olisikin sitten arvailua
.
Härski kuvaili, kuinka harvinaista ajon karkaaminen käytännössä on. Sehän on hyvä asia ja sen pitäisi osaltaan liennyttää niitä epäluuloja, joita esitettyyn asiaan on.
Jos ja kun esitys muuttuu ensi kaudella todeksi, olisi äärimmäisen tärkeää koota tilastot gepsitapahtumista ja niiden perusteela tehdä mahdollisesti tarvittavat monien kaipaamat "hienosäädöt" sääntöihin.
