Beaglen "taipumuskokeet"

[Hirmu]

sillä pakenevan jäniksen jälki tunnetusti häipyy päiväolosuhteissa jopa minuuteissa koiralle mahdottomaksi seurata.

Olisko jotain faktaa löydä pöytään? Omien kohdalla en ole moista huomannut, pikemminkin päinvastoin.

Sallittakoon pieni ajatusleikki: Jospa minä menisin koirani kanssa taipumuskokeeseen. Koiran ollessa vielä hihnassa tipautettaisiin repusta rusakko juoksemaan. Pelkäänpä ettei koirani välittäisi rusakosta tuon taivaallista sillä ainakin kävelylenkeillä rusakot saavat koiran puolesta rauhassa laiduntaa tien pientareella. Ja lähteä siitä myös viipottamaan jos sille päälle sattuvat. Nollatulos olisi vääjäämätön ja kuitenkin koirani on osoittanut ajokokeissa olevansa kiinnostunut jäniskuskin töistä. 

Vieteissä vai vaistossa vika? Vai "hyvin" koulutettu?

Ei tarvittaisi kuin tuulinen päivä joka lennättää vaikkapa paperiroskia maata pitkin niin koira hinkuaisi heti niitä ajamaan. 

Vietit vai vaistot puutteeliset vai pennun innokkuutta?

Taipumuskokeen mallia on ehdotettu etsittäväksi muualta. Olisiko kuitenkin ajateltavissa että beaglen koettelutapa heijastaa kunkin maan olosuhteita ja koirakulttuuria. Ehkäpä voisi olla jopa niin, että meillä käyttöön vakiintunut ajokoe onkin täkäläisiin olosuhteisiin soveltuva ja auttaa parhaiten keräämään sellaista tietoa jolla on merkitystä pyrittäessä jalostamaan täkäläisiin olosuhteisiin soveltuvaa pientä jäniskoiraa. 

Eli jalostamassa ollaan loppupeleissä suomibeaglea, eikä beaglea?

[kahaltaja]

Tässä sitä jo onkin pohtimista. Taipumuskokeen järjestäjänä ei ilmeisesti saisi olla Beaglejärjestö tai sen jäsenyhdistys tai metsästysbeagleharrastajat. Taipumuskokeen tuomareidenkaan ei ilmeisesti saisi olla järjestön jäseniä tai ajokoetuomareita. Eikä kai metsästäjiäkään. Ja kuitenkin tuomareilla pitäisi olla käsitys siitä, mitä beaglen jäniksenajotaipumus oikein on ja miten se ilmenee.

Mistähän tuon repäisit? Käsittääkseni kukaan ei ole tuollaista ehdottanut, päinvastoin.

Sallittakoon pieni ajatusleikki: Jospa minä menisin koirani kanssa taipumuskokeeseen. Koiran ollessa vielä hihnassa tipautettaisiin repusta rusakko juoksemaan. Pelkäänpä ettei koirani välittäisi rusakosta tuon taivaallista sillä ainakin kävelylenkeillä rusakot saavat koiran puolesta rauhassa laiduntaa tien pientareella. Ja lähteä siitä myös viipottamaan jos sille päälle sattuvat. Nollatulos olisi vääjäämätön ja kuitenkin koirani on osoittanut ajokokeissa olevansa kiinnostunut jäniskuskin töistä.

Tai tämän.... Lainaus tekstisi pohjaksi olisi vähintään kohtuullista.

Ehkäpä voisi olla jopa niin, että meillä käyttöön vakiintunut ajokoe onkin täkäläisiin olosuhteisiin soveltuva ja auttaa parhaiten keräämään sellaista tietoa jolla on merkitystä pyrittäessä jalostamaan täkäläisiin olosuhteisiin soveltuvaa pientä jäniskoiraa.

Aaa, puhutkin siis Suomi-beaglesta Järjestö (olethan jalostusjaoston puheenjohtaja) siis haluaa beaglesta ihan oman, suomalaisen, muunnoksen

[Kaisa Peltonen]

Olisin todella kiitollinen, jos skannattu artikkeli löytyisi.

Näille taippareilla on kehitteillä ehdotelmia, mutta kuten sanoin, vielä ei edes raakaversiota ole tarjota maisteltavaksi. Ei hätiköidä. Varsinaista virallista työryhmää ei ole olemassa, tässä on ollut varovaista kokeilua, saako ajatus rotujärjestöltä kannanottoa.

(Toivottavasti kuitenkin kehittelijätkin mahtuisivat sen maamme ainoan rotujärjestön katon alle, rotuhan on edelleen yhteinen. Ja kennelliiton säännöillä virallisia rotujärjetöjä on vain yksi. Ja niinkuin olen sanonut, jos taippareiden luominen pilaa metsästysbeaglekannan, niin se on ollut huonoissa kantimissa muutenkin ja näinhän ei ole. Eikä ole tarkoituskaan olla. Eikä sitä kukaan toivo. Enkä taippareilla todellakaan toivo käy-näy kissanhäntäasetelmalle vahviketta. Yhdistävää toimintaa mielummin. Jos taipparin kehittelijällä ei ole asiaa järjestön jäseneksi, otan mielelläni ensimmäisenä kenkää, tosin järjestön sääntöjen puitteissa.)

Suomen oloihin beaglein ajokoe onkin omiaan. Onko muualta maailmasta mallin ottaminen epäisänmaallista? Ja onko isänmaallisuudella väliä kun puhutaan brittirodusta? (Juu, toimii se täälläkin, kuten muuallakin, mutta tapamme käyttää koiraa ei edelleenkään ole se ainoa oikea. Eikä siksi taipparin pidäkään liikaa ottaa mallia ajokokeesta, sehän on jo olemassa ja kelpaa sellaisenaan. Tällä en tarkoita, etteikö ajokoesäännöissä olisi osioita, joita kannattaisi kopioida...)

Tietenkään ei voi olettaa, että taippareista saisi tasapuolisen kaikille koirille. Se ei onnistuisi edes sisätiloissa ja sinne ei olla lähdössä. Täydellisen tasapuolista ei taida saada mistään koiralajista. Ja vaikka kävisikin niin optimaalisesti, että olosuhteet olisivat kaikille samat, mennään edelleen arvostelulajeissa elävien eläimien kanssa.

Koska olen aivan liian usein lähdössä liikkeelle ennen kukonlaulua myös ihan näyttelyihinkin, niin en kritisoi kellonaikoja. (Paitsi silloin, kun se penteleen kello soi.) Hyvän harrastuksen takia noustaan kyllä ajoissa. Ja voihan olla, että taippareita vartenkin noudettaisi tuomareita matkaan. (Mejässä käydään jo edellisenä iltana/päivänä vetämässä jäljet, eli halukkailla löytyy kyllä aikaa harrastaa.)

Timo antoi viisi hyvää väittämää, jotka tosiaan löytyvät kaikki keskustelun syövereistä. Jälleen viisi hyvää väittämää aidasta kun puhutaan seipäästä. Ja jälleen ollaan ajauduttu puhumaan ajokokeista. (Tiedän, että niidenkin sääntöihin etsitään viilauksia, mutta kaikkineen koemuoto on toimiva, enkä taippariehdotelmalla ole koskaan ollut kritisoimassa ajokokeita.) Kaipaisin selityksen, joka ei ole "mutku beaj" mietinnälle lajin kehittämisestä. Pakottavaa tarvetta ei ole (edelleen yhdellekään lajille), tilausta saattaisi sitten ollakin.

Se kaipaamani lehti laittoi muhimaan toisenkin kysymyksen. Onko Suomen Beaglelehdet edelleen arkistoituna (jos siis on) vain paperimuodossa? Ehkä ne voisi kaikki skannata tms talteen johonkin muotoon?

[Tero]

Kädenojennus sinänsä ok, onhan näitä apuja saatu

Mutta se asenne, joka kommentista kuvastuu kertoo enemmän sitä kieltä, että olkaa ääliöt nyt tyytyväisiä ja ottakaa armonpala

Ideana ja käytäntönä toki hyvä ja kannaettava

Kuvastuu tai halutaan kuvastuvan. Ilman mitään "ääliöt" asetelmia tuo tuli kyllä kirjotettua. On yhdistyksiä, joilla on ihan oikeasti halua antaa vinkkejä ja ohjata ajokoetoimintaan henkilöitä, joita kyseinen harraste kiinnostaa.

Siltikään kaivossa ei se kannettu vesi pysy. Halukkuutta pitää "yllättäen" olla. Kuten kantani olen ilmaissut, niin mielestäni ei ole järkeä tehdä tuommoista taipparityyppistä ratkaisua. Se onkin vain minun mielipide. Ei sen vakavampaa. Odotellaan, että tulee uusia näkökantoja ja mahdollisia ajatuksia taipparien kulusta.

[kahaltaja]

On yhdistyksiä, joilla on ihan oikeasti halua antaa vinkkejä ja ohjata ajokoetoimintaan henkilöitä, joita kyseinen harraste kiinnostaa

Kuten olen jo monesti aikaisemminkin sanonut: apuja on saatu ja myös käytetty. Toistan edelleen itseäni sanoessani, että myös kokeeseen olen menossa.

Ja jatkan toistoa... taipumuskoe parhaimmillaan ei kilpaile millään tapaa rodunomaisen ajokokeen kanssa, vaan tuo uusia harrastajia toimintaan mukaan. Mikä tässä on pahasta tai väärin? Tai mikä pilaa rodun? Näihin kysymyksiin jos saisi perustellun vastauksen mahdollisine lainauksineen, niin olisin vähintäänkin kiitollinen

[päivijohanna]

Ei huh huh... Eihän tätä jaksa lukea, kun näin kesken kaiken tänne mukaan tulee. Paljon on taas saatu tekstiä pienessä ajassa, ja yllätys yllätys... Sama vanha linja jatkuu. Vastakkain asettelu. Jos nyt kuitenkin ilmaisen mielipiteeni asiasta. Siis miksi tuo taippari lytätään täysin. Joo, onhan meillä ajokoe, mutta onko kaikilla mahdollisuus maastoihin, missä harjoittaa koiriaan. Se ei ole kaikille Beaglen omistajille mikään itsestään selvyys. Ja tietysti vielä maasto, mistä löytyisi edes jokunen ristiturpa. Toinen asia, onko kaikilla aikaa treenata koiraansa riittävästi kokeita ajatellen. Käsitykseni on se, että ei sinne kokeeseen lähdetä ihan parin treenauksen jälkeen (poikkeuksia tietenkin löytyy). Eikö nämä taipparit silloin palvelisi sellaisia joilla ei ole mahdollisuutta tai halua kokeisiin. Eikö edes jonkinlainen tieto koiriemme taipumuksista olisi parempi, kuin ei tietoa ollenkaan?

[timkil]

Tässä nopeita vastauksia:

Hirmulle:

No, jokainen riittävän paljon metsässä ajavan koiran kanssa aikaansa viettänyt tietää sen, että koira voi hukata jopa alle minuutin vanhan jäljen. Ja saman jäniksen se saattoi saada ylös vaikkapa viisikin tuntia vanhaa yöjälkeä seuraamalla.

Lisäksi on niin että koira voi reagoida saman ikäiseen pakojälkeen eri tavoin eri tapauksissa. Jos jälki on koiran ajettavana, voi hyvin vähäinenkin hajurippunen riittää koiralle tiedoksi siitä, että ”tästä se on mennyt”. Jos koira menisi ”muuten vain” saman jäljen yli, se ei välttämättä reagoisi siihen mitenkään. Olen nähnyt lukemattomia kertoja miten sattumalta paikalle osunut koira on ihan ”hoomoilasena” kun ajossa ollut koira tohottaa jäljellä täydessä touhussa.

Minun kaikki koirani ovat olleet pentuiän jälkeen samanlaisia: kävelylenkillä hihnassa rusakot eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Samaa ovat kertoneet monet muut. Varsinaisesta koulutuksesta se ei johdu sillä en ole koskaan tuosta koiraa toppuutellut. Niistä vain tulee semmoisia kun ne itsekseen oppivat erottamaan toisistaan metsäreissut ja kävelylenkit.

Niin, pentu lähtee perään nähdessään pakenevan jäniksen tai tuulen riepottaman paperiroskan. Voiko siitä päätellä jotain käyttökelpoista?

Täkäläisen beaglen haluaisin soveltuvan täkäläisiin olosuhteisiin. Jos se ei soveltuisi, ei beaglen pitämisessä täällä olisi mielestäni mitään järkeä.

Kahaltajalle:

Repäisin tuon siitä, etten usko asennevammaisia haluttavan taipumuskokeen järjestäjiksi tai tuomareiksi. Kokeen suunnittelu lankeaisi sitä paitsi järjestössä koe- ja koulutusjaostolle. Kuka kumma aloittelija semmoiseen kokeeseen menisi jonka tuomarit pitävät koirankuljettajia ääliöinä? (”Asennevamma-” ja ”ääliö”-termit on poimittu tästä viestiketjusta.)

Tämä lainausjuttu meni vähän ohi. Tarkoitatko että minulla pitäisi olla joku kirjallinen lähde esittämäni asian tueksi?

Suomi-beagle? Ks. vastaukseni Hirmulle.

Kaisalle:

Hyviä ja perusteltuja kommentteja sinulta pitkin viestiketjua. Olet selvästikin miettinyt asioita.

Yhtä ”järjestön lehtiarkistoa” ei ole. Monella on sen sijaan ainakin lähes täydellinen sarja tallessa. Siksi pyysinkin jos joku voisi skannailla.
Ajatuksesi on hyvä. Vanhoja lehtiä skannailtiin ja läheteltiin edestakaisin pari vuotta sitten järjestön 50-vuotishistoriikkia kirjoitettaessa. Minultakin löytyy alkuaikojen vuosikertoja pdf-muodossa. Pitääkin kysellä josko olisi mahdollista saada kootuksi koko sarja vaikkapa järjestön sivuille.

Ja vielä yleisesti: minulla ei ole mitään taipumuskoetta vastaan. Yritän vain kysyä että kannattaako käyttää aikaa ja voimavaroja taipumuskokeen kehittelemiseen kun tässäkin ketjussa on ehdotettu vaihtoehtoisia toimintamalleja jo valmiina olevissa raameissa?

Timo K.

[kahaltaja]

tuplaviesti pois

[kahaltaja]

Niin, pentu lähtee perään nähdessään pakenevan jäniksen tai tuulen riepottaman paperiroskan. Voiko siitä päätellä jotain käyttökelpoista?Timo K.

Hmm, kyllä voi. Roskan perään lähdettäessä ärsykkeenä toimii tuulen riepottelema paperiroska. Viettitoiminto on "saaliin" perään lähteminen, mutta viettipäämäärää sillä ei saavuteta. Suurin osa koiranpennuista (ja osa aikuisistakin) toimii noin. Saalisvietti tulee suoraan perimästä eikä koira juurikaan mahda itselleen mitään. Ihminen voi tässä tilanteessa kouluttamalla koiraa tukahduttaa viettiä tai vaihtoehtoisesti koira ennen pitkää oppii itse, että roska ei vie viettipäämäärään. Vietti ei siis tule tyydytettyä.
Vastaavasti taas palveluskoirapuolella lelu saalisvietin laukaisijana vie viettipäämäärään, koska viettitoiminnon seurauksena tulee saaliin kiinnisaaminen, tappaminen (ravistus/taistelu) ja saalisrauha. Myös kanavointia käytetään saaliin kiinnisaamisen ja puremisen jälkeen, mutta tässä tilanteessa on toissijaista selittää sitä tarkemmin. Maha täyttyy myöhemmin, mutta viettitoiminto on periaatteessa tyydytetty.
Pakeneva jänis ärsykkeenä laukaisee saman saalisvietin, mutta koska luontaiset vaistot (haju/näköaisti) kertovat koiralle perityn muistin kätköistä, että siellä menee oikeaa ravintoa, saaliin kiinniottaminen on erilaista kuin roskan tai lelun saalistaminen. Muunmuassa haukkuminen ja koiran elekieli poikkeaa/tulisi poiketa jäljitellystä saalisleikistä. Jos koiralla on vähänkään riistaviettiä, se ampaisee jäniksen perään. Tätäkin viettiä voidaan vahvistaa tai tukahduttaa. Siitä saisi myös mielenkiintoisen keskustelun.

Lisäksi on niin että koira voi reagoida saman ikäiseen pakojälkeen eri tavoin eri tapauksissa. Jos jälki on koiran ajettavana, voi hyvin vähäinenkin hajurippunen riittää koiralle tiedoksi siitä, että ”tästä se on mennyt”. Jos koira menisi ”muuten vain” saman jäljen yli, se ei välttämättä reagoisi siihen mitenkään. Olen nähnyt lukemattomia kertoja miten sattumalta paikalle osunut koira on ihan ”hoomoilasena” kun ajossa ollut koira tohottaa jäljellä täydessä touhussa.

Avaisitko vähän ajatustasi lisää. En ihan päässyt samaan junaan idean kanssa. Mielestäni koiran tulisi reagoida jälkeen oli se sitten ajamassa sitä tai tuli se siihen ikäänkuin keskeltä. Eikös tämä ole ihan peruskysymyksiä, tämä jäljen ylösnostaminen? Palveluskoirakokeen jälkikokeessa jäljelle tullaan AINA "sivusta", puhutaan janasta. Erittäin tärkeää on se, miten koira nomenomaan nostaa jäljen ylös, eli lähtee ajamaan sitä. Kun puhutaan beaglesta ja jäniksen jäljestä eikö ihannetilanne olisi, että koira nostaisi jäljen ylös ja lähtisi sitä ajamaan?
MEJÄllä beaglen kanssa oltaessa, on ainakin meidän koirien kanssa hyvin helppo erottaa, milloin ajettava verijälki ja jäniksen jättämä jälki kohtaavat. Jokainen koira reagoi jäniksen jälkeen "nostamalla sen ylös", mutta koska koira on ehdollistettu päällään oleviin jälkivaljaisiin ja verijälkeen, se palaa ajettavalle verijäljelle jäljen päässä odottavan saaliin toivossa. Vietti tulee tyydytetyksi ja kouluttaminen on ohjannut ärsykkeen laukaisemaa viettitoimintoa. Luontainen vietti kuitenkin aiheuttaa jäniksen jälkeen reagoimisen. Täysin vietitön koira ei jälkeen reagoi juurikaan.

Minun kaikki koirani ovat olleet pentuiän jälkeen samanlaisia: kävelylenkillä hihnassa rusakot eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Samaa ovat kertoneet monet muut. Varsinaisesta koulutuksesta se ei johdu sillä en ole koskaan tuosta koiraa toppuutellut. Niistä vain tulee semmoisia kun ne itsekseen oppivat erottamaan toisistaan metsäreissut ja kävelylenkit.

Oi ihanaa, jos hihnalenkillä ollessa rusakot hyppii reitille. Toivoisinpa, että meilläkin niin olisi...Kertoisitko, missä lenkkeilette (tai ne monet muut), niin päästäisi treenailemaan

Kahaltajalle:

Repäisin tuon siitä, etten usko asennevammaisia haluttavan taipumuskokeen järjestäjiksi tai tuomareiksi. Kokeen suunnittelu lankeaisi sitä paitsi järjestössä koe- ja koulutusjaostolle. Kuka kumma aloittelija semmoiseen kokeeseen menisi jonka tuomarit pitävät koirankuljettajia ääliöinä? (”Asennevamma-” ja ”ääliö”-termit on poimittu tästä viestiketjusta.)

Täytyy ilokseni todeta, että asennevammaa ei esiinny läheskään kaikissa sbj:n aktiiveissa eikä metsästäjissä. Eiköhän sieltä arvioitsijat kohtalaisen pienellä vaivalla löydy. Uskomuksilla ei pitkälle pötkitä, tarkoittamasi kommenttini koski ainoastaan yhtä kirjoittajaa
Ja sen verran haluan helpottaa koe- ja koulutusjaoston työkenttää, että suunnittelu on jo aloitettu. Ennen koe- ja koulutusjaoston työllistämistä varmaan taipparia ehditään jo testaillakin käytännössä. Aikaa voi kulua kauan, mutta keskeneräistä pakettia koe- ja koulutusjaosto ei tule toivoni mukaan saamaan

Täkäläisen beaglen haluaisin soveltuvan täkäläisiin olosuhteisiin. Jos se ei soveltuisi, ei beaglen pitämisessä täällä olisi mielestäni mitään järkeä.

Okei, pystyisitkö kertomaan, millainen beagle ei sovellu suomalaisiin olosuhteisiin? Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että esimerkiksi perunkarvatonkoira tulisi rotuna järjettömänä suomalaisiin olosuhteisiin nähden, kieltää Suomessa.

[Hirmu]

No, jokainen riittävän paljon metsässä ajavan koiran kanssa aikaansa viettänyt tietää sen, että koira voi hukata jopa alle minuutin vanhan jäljen. Ja saman jäniksen se saattoi saada ylös vaikkapa viisikin tuntia vanhaa yöjälkeä seuraamalla.

Juu niin varmasti tietää. Koira voi hukata myös viisi tuntia vanhan yöjäljen, tietääkseni?

Kysyin kuitenkin, onko jotain oikeaa faktaa olemassa, miksi näin on/olisi?

Minun kaikki koirani ovat olleet pentuiän jälkeen samanlaisia: kävelylenkillä hihnassa rusakot eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Samaa ovat kertoneet monet muut. Varsinaisesta koulutuksesta se ei johdu sillä en ole koskaan tuosta koiraa toppuutellut. Niistä vain tulee semmoisia kun ne itsekseen oppivat erottamaan toisistaan metsäreissut ja kävelylenkit.

Minun ei. Nykyään ei haittaa, taajamassa asuessa tuli usein herätettyä naapurusto, etenkin keväisin

päivijohannan kanssa olen samoilla linjoilla: Taipumuskoe voisi olla sopiva tapa testata esim. juuri niitä koiria, joiden omistajilla ei ole mahdollisuutta viedä koiraansa metsään harjoitettavaksi. Ja testattavana olisi silloin kouluttamaton (harjoittamaton) raakile, jolloin koiran perityistä ominaisuuksista voisi saada jossain määrin hyödynnettävissä olevaa informaatiota?

[kahaltaja]

asiaa sivuten keskustelua: http://www.beaglejarjesto.fi/foorumi/vi ... php?t=2858

Siis miksi tuo taippari lytätään täysin. Joo, onhan meillä ajokoe, mutta onko kaikilla mahdollisuus maastoihin, missä harjoittaa koiriaan. Se ei ole kaikille Beaglen omistajille mikään itsestään selvyys. Ja tietysti vielä maasto, mistä löytyisi edes jokunen ristiturpa. Toinen asia, onko kaikilla aikaa treenata koiraansa riittävästi kokeita ajatellen. Käsitykseni on se, että ei sinne kokeeseen lähdetä ihan parin treenauksen jälkeen (poikkeuksia tietenkin löytyy). Eikö nämä taipparit silloin palvelisi sellaisia joilla ei ole mahdollisuutta tai halua kokeisiin. Eikö edes jonkinlainen tieto koiriemme taipumuksista olisi parempi, kuin ei tietoa ollenkaan?

juurikin näin!

[ie45808]

Minulla oli, epäilyksistäni huolimatta, tässä vastauksissa mielestäni hyviä ehdotuksia rotujärjestölle taipumustarkastukseksi, mutta lähettäminen ei onnistunut, enkä tiedä miten päästä uudelleen vastauksiin. Pentti Särmä

[Kaisa Peltonen]

Kaipaamani lehtiartikkeli on luvattu postittaa minulle (Kiitos Pentti!) ja voin skannata sen muillekin luettavaksi kun se saapuu.
(Menee helaviikonlopun yli varmasti)

Ideaalia on, että taipumuskokseissa koeteltavana on koira, joka ei ole kokenut käytössään. Mutta viralliseen kokeeseen sen taitaa täytyä kennelliiton sääntöjen mukaan olla 9kk vanha.

(Ja tunnustus: Kyllä niihin taippareihinkin harjoitellaan useassa lajissa.)

[timkil]

Joo, vastaillaan taas kysymyksiin:

Tuo roskan tai rusakon perään lähtö on käsittääkseni vaikeasti tulkittava juttu, jonka takana voi olla useita tekijöitä. Yleensäkin ajavan koiran ajovietti taitaa olla vähän eri asia kuin saalistusvietti. On nimittäin niin, että hyvin moni ajava koira on vain laimeasti tai ei lainkaan kiinnostunut ajettavasta saaliina. On paljon koiria, jotka eivät tule kaadolla edes haistelemaan saalista vaan lähtevät etsimään uutta ajettavaa. Ja onpa nähty sekin, miten koira yrittää kuonollaan tökkiä kuollutta jänistä liikkeelle jotta ajo voisi jatkua. Tästä säännöstä on poikkeuksia.

Ylempänä kuvattu ”jäljen ylösnostaminen” ei oikeastaan kuulu ajavan koiran ykkösominaisuuksiin. Jo liikkeellä oleva ajettava on ajavalle koiralle mieluummin haitta kuin etu. Useimmat koiranomistajat haluavat välttää esimerkiksi kokeessa sitä, että koira törmäisi liikkeellä olevaan karkkojänikseen, sillä yöjäljeltä löytyneen jäniksen ajo on useimmissa tapauksissa sujuvampaa ja siis koiralle helpompaa kuin valmiiksi liikkeellä olleen jäniksen ajo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maastossa liikutaan vain välttämätön. Jos koiranomistaja ei tätä käsitä, on tuomariryhmän velvollisuutena tehdä koiralle oikeutta ja toppuutella liiallista rymistelyä ja ryntäilyä metsässä. Totuuden nimessä on sanottava, että useat (minäkin) saattavat syyllistyä liialliseen liikkumiseen silloin kun ajettavaa ei meinaa löytyä ja koetteluaika lähenee loppuaan. Hyötyä siitä ei kuitenkaan yleensä ole. Eli: yöjäljen hakeminen ja jäniksen löytäminen yöjäljeltä, siinä perusjutut jotka ajavan koiran on ihan ensiksi hallittava. Jos tämä taipumus tai kyky puuttuu, ei mistään muustakaan tule mitään.

Yllä kerrottu, samoin kuin aiemmin käsittelemäni yöjäljen ja ajojäljen ero (samasta asiasta on kyse) ovat asioita jotka perustuvat käytännön havaintoihin. Jos niistä haluaa dokumentoitua tietoa, sitä löytyy tuhansista ajokokeiden maastokorteista. Tämän tapaiset tiedot olisi hyvä olla hallussa silloin, jos halutaan hahmotella taipumuskokeen sääntöjä. Ajokoesäännöissä kokemusperäinen tieto erilaisista riistatilanteista ja niiden vaikutuksista koiran käyttäytymiseen ja onnistumismahdollisuuksiin on otettu asiaan kuuluvalla tavalla huomioon.

En ole sitä mieltä, että meidän tapamme metsästää beaglella olisi ainoa oikea. Sitä mieltä kuitenkin olen, että se istuu meidän olosuhteisiimme ja meikäläiseen metsästyslainsäädäntöön parhaiten. Jossakin muualla asiat ovat toisin ja siellä olkoot myös jalostuksen päämäärät toisenlaiset.

Siksipä näenkin, että pyrkimyksessä jalostaa täkäläistä beaglea meidän olosuhteisiimme sopivaksi ei ole mitään ristiriitaista. Ei olisi mieltä esimerkiksi siinä, että täällä pyrittäisiin vaalimaan rodun alkuperäisiä, ajuekoiralle tärkeitä ominaisuuksia. Yhtä vähän olisi järkeä esimerkiksi siinä, että hyväksyisimme beaglen rotuominaisuudeksi sen, että vaikeissa olosuhteissa koira ei välittäisi etsiä ajettavaa vaan rupeaisi kyselemään kotiin lähdön perään.

Jos riistaintoista koiraa, joka haluaa ja pystyy työskentelemään päivän vaikkapa uppolumessa, kutsutaan Suomi-beagleksi, niin olkoon se sitten vaikka sellainen.

Timo K.

[kahaltaja]

Minulla oli, epäilyksistäni huolimatta, tässä vastauksissa mielestäni hyviä ehdotuksia rotujärjestölle taipumustarkastukseksi, mutta lähettäminen ei onnistunut, enkä tiedä miten päästä uudelleen vastauksiin. Pentti Särmä

myös eilen (tai paremminkin yöllä) yhteydet reistasi foorumille....

Olisi mielenkiintoista lukea ajatuksiasi ja ehdotuksiasi, kokeilisitko uudelleen vastata

Tuo roskan tai rusakon perään lähtö on käsittääkseni vaikeasti tulkittava juttu, jonka takana voi olla useita tekijöitä. Yleensäkin ajavan koiran ajovietti taitaa olla vähän eri asia kuin saalistusvietti. On nimittäin niin, että hyvin moni ajava koira on vain laimeasti tai ei lainkaan kiinnostunut ajettavasta saaliina. On paljon koiria, jotka eivät tule kaadolla edes haistelemaan saalista vaan lähtevät etsimään uutta ajettavaa. Ja onpa nähty sekin, miten koira yrittää kuonollaan tökkiä kuollutta jänistä liikkeelle jotta ajo voisi jatkua. Tästä säännöstä on poikkeuksia.

Ylempänä kuvattu ”jäljen ylösnostaminen” ei oikeastaan kuulu ajavan koiran ykkösominaisuuksiin. Jo liikkeellä oleva ajettava on ajavalle koiralle mieluummin haitta kuin etu. Useimmat koiranomistajat haluavat välttää esimerkiksi kokeessa sitä, että koira törmäisi liikkeellä olevaan karkkojänikseen, sillä yöjäljeltä löytyneen jäniksen ajo on useimmissa tapauksissa sujuvampaa ja siis koiralle helpompaa kuin valmiiksi liikkeellä olleen jäniksen ajo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maastossa liikutaan vain välttämätön. Jos koiranomistaja ei tätä käsitä, on tuomariryhmän velvollisuutena tehdä koiralle oikeutta ja toppuutella liiallista rymistelyä ja ryntäilyä metsässä. Totuuden nimessä on sanottava, että useat (minäkin) saattavat syyllistyä liialliseen liikkumiseen silloin kun ajettavaa ei meinaa löytyä ja koetteluaika lähenee loppuaan. Hyötyä siitä ei kuitenkaan yleensä ole. Eli: yöjäljen hakeminen ja jäniksen löytäminen yöjäljeltä, siinä perusjutut jotka ajavan koiran on ihan ensiksi hallittava. Jos tämä taipumus tai kyky puuttuu, ei mistään muustakaan tule mitään.

Kiitos, kun avasit asiaa. Kuten olen jo sanonutkin, metsästysasioissa en voi sanoa olevani asiantuntija. Minun roolini on ollut olla se kahvinkeittäjä nuotiolla. Hyvä rooli sinänsä, kyllä ne ajot siihenkin on kuulunut hyvin. Oma nautintoni metsällä onkin se ajon kuuntelu ja eri nyanssien kuuleminen. Gepsiltä on mukava ajoa seurailla myös.

Ajuetoimintaan olisi kiva perehtyä tarkemmin....