Koirien palkitseminen
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
kiinnostavuuden ja yleisön kannalta olisi järkevää julkaista koko luettelo etukäteen... että tietää mitä on tarjollaella wrote:Kahaltaja: minulla oli varkauden ohjelma, mutta olen hävittänyt sen. Lähetin sen Tainalle spostilla, kysäise häneltä.
Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. FranklinMinua ei henk. koht pelota tai jännitä kokeeseen tulemisessa yhtään mikään ja kuten sanottu ei ole siitäkään kiinni, etteikö tuomareitakin olisi olemassa.
Ei ole mitkään kokeet tai näyttelyt pelottaneet pariinkymmeneen vuoteen.
Minä tunnen koirani ja tiedän niiden koulutustason sekä heikkoudet ja vahvuudet.
Edelleen:
Ei ole mitkään kokeet tai näyttelyt pelottaneet pariinkymmeneen vuoteen.
Minä tunnen koirani ja tiedän niiden koulutustason sekä heikkoudet ja vahvuudet.
Edelleen:
Minä tuon heti kaksi (veteraani jääköön jo kotiin) kokeeseen, kun joku kertoo miksi?
Kuten Imppa kirjoitti, ensimmäinen näyttely ja ensimmäinen koe (varsinkin) olivat todella jännittäviä. Mitä minä itse mokaan? Osaanko käyttäytyä? Osaako koirani mitään?
Ensimmäisessä kokeessa Hemppa beagleni käyttäytyi kuin ei olisi koskaan jänistä ajanut tai kuin ilman minkäänlaisia taitoja. Menimme metsään kahden viikon kokeessa ensimmäisenä lauhempana päivänä kovan pakkasjakson jälkeen. Tulos: Luopuminen ts. sanoin tuomareille, että tämä riittää tälle päivälle, kun hommasta ei tullut kerrassaan mitään. Muutama päivä tuon tapahtuman jälkeen koira ajoi loistavan useamman tunnin ajon. Lännen lohkon valintakokeessa pari vuotta sitten koira ei löytänyt ensimmäistäkään ajettavaa. Mitä nämä tapahtumat kertovat? Kun metsään mennään koetilanteeseen, on jokainen kerta aina omansa. Koiralla ei ole yhtään pistettä, kun kello käynnistetään. Mitä tahansa voi tapahtua, olkoon koira aloittelija, rutinoitunut ajaja, käyttövalio tai muuten vaan maailman paras ajuri.
Kuten näillä palstoilla on jo aikaisemmin kerrottu, tuomarikoulutuksessa korostetaan tuomarikokelaille opastavaa, kouluttavaa, neuvovaa, rohkaisevaa, jne asennetta varsinkin uusia ensimmäistä kertaa kokeisiin osallistuvia koiranohjaajia kohtaan. Tällaista opastusta itse ainakin olen kokenut. Yhteiset metsässä käynnit palkintotuomarin kanssa koiraa harjoitettaessa, ovat loistava tapa perehtyä kokeen sisältöön. Pyytäkää ihmeesä joku tuomari mukaanne, kun menette koiran kanssa metsään. On ihme, jos sellaista yhteistä aikaa syksyn mittaan ei löydy.
Kokeen jälkeen koetapahtuma läpikäydään ylituomarin johdolla. Paikalla ovat koiranohjaaja (yleensä, ei pakko osallistua) ja palkintotuomarit. Koko kokeen tulosten käsittelyn yhteydessä ei eri koiria koskevia yksityiskohtaisia tietoja läpi käydä. Kahden viikon kokeessa koiria ei laiteta paremmuusjärjestykseen.
Kirjoitit Keke hyvin tuosta kerhomme toiminnasta. Näiden neljän harrastamani beaglevuoden aikana joukkoomme ja tapahtumiimme on ollut samalla tavalla ovet kaikille auki. Arvostusta koirien kanssa harrastamiseen löytyy kaikissa muodoissa. Esim nuo Keken mainitsemat loistavat tulokset Viinamäen Loren jälkikokeista ovat hyvä esimerkki beaglen monipuolisista metsästyksellisistä käyttöominaisuuksista. Jälkikokeita toisen rodun kanssa harrastaneena arvostan todella korkealle tuon tyyppisiä saavutuksia.
Ensimmäisessä kokeessa Hemppa beagleni käyttäytyi kuin ei olisi koskaan jänistä ajanut tai kuin ilman minkäänlaisia taitoja. Menimme metsään kahden viikon kokeessa ensimmäisenä lauhempana päivänä kovan pakkasjakson jälkeen. Tulos: Luopuminen ts. sanoin tuomareille, että tämä riittää tälle päivälle, kun hommasta ei tullut kerrassaan mitään. Muutama päivä tuon tapahtuman jälkeen koira ajoi loistavan useamman tunnin ajon. Lännen lohkon valintakokeessa pari vuotta sitten koira ei löytänyt ensimmäistäkään ajettavaa. Mitä nämä tapahtumat kertovat? Kun metsään mennään koetilanteeseen, on jokainen kerta aina omansa. Koiralla ei ole yhtään pistettä, kun kello käynnistetään. Mitä tahansa voi tapahtua, olkoon koira aloittelija, rutinoitunut ajaja, käyttövalio tai muuten vaan maailman paras ajuri.
Kuten näillä palstoilla on jo aikaisemmin kerrottu, tuomarikoulutuksessa korostetaan tuomarikokelaille opastavaa, kouluttavaa, neuvovaa, rohkaisevaa, jne asennetta varsinkin uusia ensimmäistä kertaa kokeisiin osallistuvia koiranohjaajia kohtaan. Tällaista opastusta itse ainakin olen kokenut. Yhteiset metsässä käynnit palkintotuomarin kanssa koiraa harjoitettaessa, ovat loistava tapa perehtyä kokeen sisältöön. Pyytäkää ihmeesä joku tuomari mukaanne, kun menette koiran kanssa metsään. On ihme, jos sellaista yhteistä aikaa syksyn mittaan ei löydy.
Kokeen jälkeen koetapahtuma läpikäydään ylituomarin johdolla. Paikalla ovat koiranohjaaja (yleensä, ei pakko osallistua) ja palkintotuomarit. Koko kokeen tulosten käsittelyn yhteydessä ei eri koiria koskevia yksityiskohtaisia tietoja läpi käydä. Kahden viikon kokeessa koiria ei laiteta paremmuusjärjestykseen.
Kirjoitit Keke hyvin tuosta kerhomme toiminnasta. Näiden neljän harrastamani beaglevuoden aikana joukkoomme ja tapahtumiimme on ollut samalla tavalla ovet kaikille auki. Arvostusta koirien kanssa harrastamiseen löytyy kaikissa muodoissa. Esim nuo Keken mainitsemat loistavat tulokset Viinamäen Loren jälkikokeista ovat hyvä esimerkki beaglen monipuolisista metsästyksellisistä käyttöominaisuuksista. Jälkikokeita toisen rodun kanssa harrastaneena arvostan todella korkealle tuon tyyppisiä saavutuksia.
Varmaankin koiran omistajat harrastavat koiriensa kanssa asioita jotka kiinnostavat itseään ja joissa koiratkin viihtyvät (toivottavasti).
Nämä näyttelyihin ja kokeisiin "houkuttelut" eivät varmaankaan ole pakkosyöttämistä miksi niissä pitäisi käydä. Itse ainakin koen keskustelun lähinnä siltä pohjalta miten madallettaisiin kynnystä lähteä liikkeelle tutustumaan, jos niihin on kiinnostusta.
Nämä näyttelyihin ja kokeisiin "houkuttelut" eivät varmaankaan ole pakkosyöttämistä miksi niissä pitäisi käydä. Itse ainakin koen keskustelun lähinnä siltä pohjalta miten madallettaisiin kynnystä lähteä liikkeelle tutustumaan, jos niihin on kiinnostusta.
ja tässä kohtaa iso käsi suur-savon beagle ry:lle ja erityisesti olavi malmbergille! siinä on mies paikallaan!ella wrote:Yhdistyksillä on joitakin keinoja yrittää madaltaa kynnystä kokeisiin tutustumiseen/lähtemiseen. Kotisivuilla ja jäsentiedotteilla voisi tuoda tietoa kokeista esille, osalla yhdistyksillä näin onkin.
Katselin eri yhdistyksien kotisivuja, seuraavia kannustavia asioita osalta yhdistyksiltä löytyi.
Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen osallistuvalle.
Palkintotuomariluettelo.
Ensikertalaisen ei tarvitse maksaa ilmoittautumismaksua seuran omiin kokeisiin. Seuran puolesta myös järjestetään tuomarit.
Tutustuminen koetoimintaan vapaamuotoisesti esim. metsästyspäivän puitteissa. Yhdistys järjestää mukaan tuomarin joka perehdyttää ajokoetoimintaan.
Ajokokeeseenhan voi myös tutustua jonkun tutun mukana, kunhan kysyy ylituomarilta luvan.
Ensikertalaisille olisi tärkeää ettei tarvitse pelätä epäonnistumista ja naurunalaiseksi tulemista, siinä on vastuu kokeneimmilla harrastajilla. Ajokokeessahan arvioidaan koiran kyseisen päivän toiminta, ei tuomita koiraa.
Itse olen toiminut tuomarina kolmena syksynä ja olen kokenut ilmapiirin positiivisena. Toivottavasti se on yleinen suuntaus, eivätkä käymäni koetapahtumat ole ollet vain poikkeuksia:)
ilman olavia meidänkin metsästysharrastus olisi loppunut syksyyn 2009 kun oma kasvatti ja tyttäreni rakas harrastuskaveri menehtyi tapaturmaisesti silmiemme alla metsäreissulla. olavi houkutteli ja houkutteli mukaan metsälle ja lupasi, että seurantalaite on sellainen, ettei yllätyksiä pääse sattumaan. kun lopulta lähdettiin mukaan, hän rauhoitteli ja selitti, että tuossa koira menee, ei pääse tuota kautta autotielle. ja jos kääntyy tietä kohti, ehdimme sinne itse ensin. täytyy sanoa, että ilman tuota rohkaisua metsästyskummilta olisimme olleet harrastuksen kanssa hukassa. ja parasta oli tietysti se, että koirakin nautti vaistojensa ja viettiensä toteuttamisesta eikä ollut ollenkaan huono.
valitettavasti on kuitenkin niin, että muutama mätä omena pilaa isonkin saavin herkullisia hedelmiä. tyttöjä on aika vaikea innostaa mukaan koetoimintaan. kiitos niiden muutaman aktiivin, jotka eivät tyydy keljuilemaan aikuisten kesken, vaan ulottavat terävän kielensä myös lasten korville.
Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. FranklinKakaltaja kirjoitti "miten saada niitä koiria sinne kokeisiin? keljuilemalla foorumilla ja kehän laidalla? nauramalla sille ensimmäiseen kokeeseen uskaltautuneelle päin näköä? muuttamalla serti-sääntöä?"
Olen itse käyttänyt tuota vanhempaa koiraa kokeessa n. 20 kertaa ja nuorempaa nyt kahdesti. Ainakin yhtä monta kertaa olen ollut tuomarina jonkun tutun tai tuntemattoman koiralle. Kertaakaan näissä kokeissa en ole huomannut tai kuullut että jonkun koiran tai koiran ohjajan toiminalle olisi naureskeltu.
Näyttelyissä en ole käynyt niin motaa kertaa, mutta sielläkään ainakaan minun kohdalle ole tuon tyylistä kohtelua sattunut. Päin vastoin. Jotenkin tuntuu että tuollaista sattuu enemmänkin tuolla pitkäjalkaisten tapahtumissa, mutta toivotaan että beaglepuolella tätä harrastusta ei oteta ihan yhtä kuolemanvakavasti.
Olen itse käyttänyt tuota vanhempaa koiraa kokeessa n. 20 kertaa ja nuorempaa nyt kahdesti. Ainakin yhtä monta kertaa olen ollut tuomarina jonkun tutun tai tuntemattoman koiralle. Kertaakaan näissä kokeissa en ole huomannut tai kuullut että jonkun koiran tai koiran ohjajan toiminalle olisi naureskeltu.
Näyttelyissä en ole käynyt niin motaa kertaa, mutta sielläkään ainakaan minun kohdalle ole tuon tyylistä kohtelua sattunut. Päin vastoin. Jotenkin tuntuu että tuollaista sattuu enemmänkin tuolla pitkäjalkaisten tapahtumissa, mutta toivotaan että beaglepuolella tätä harrastusta ei oteta ihan yhtä kuolemanvakavasti.
Paukkuu...Paukkuu
Itse harrastan beagleilla sekä näyttelyitä, että metsästys/koe hommaa ja olen yhden kerran näyttelyissä ollessani kyllä kuullut kehän laidalta sellaista tekstiä, joka ei kyllä ainakaan edistä näyttelykäyntejä, mutta kun en itse ole kovin herkkä ihminen jätän sellaiset kommentit omaan arvoonsa ja luotan tuomareiden arvosteluun ja koirani oli sillä näyttely kerralla rop ja bis3 käy linjaisena.
Tähän ensikertaa näyttelyssä/kokeessa keskusteluun pakko vähän kommentoida. Itsellä ensimmäinen näyttelykokemus (oli pakko käydä koehommien takia) varmisti kovan innostuksen näyttelyihin jatkossakin. Nostin koiran pöydälle ja sanoin tuomarille, että: "On sitten ensimmäinen kerta koiralle ja meikälle näissä näyttely homissa, että jos vähän ymmärrystä sais jos kaikki ei mee kun elokuvissa" Vastaus kuului, että: "Ei tänne tollai kannata tulla" Vähän pisti miettimään, että paljonko näyttelyissä kannattaa ylipäänsä käydä, jos asenne on noin nuivaa. Onneksi koehommissa aloittelijan neuvominen ja auttaminen on ollut aivan eri tasolla 
Olen koettanut pitkään ylläpitää mielessäni käsitystä, että beagle on yhtenäinen rotu. On vihdoin luovuttava uskostaan ja toivostaan, kun niin usein puhutaan ”metsästyslinjasta” ja ”näyttelylinjasta” (silti pidän niissä lainausmerkit). Tätä kahtiajakoa eivät ole synnyttäneet metsästysbeaglein omistajat, vaan se ”puhtaiden näyttelykoirien” harrastajien hyvin pieni vähemmistö (joka on kyllä näkyvillä suurissa näyttelyissä), joka on hylännyt rotumääritelmässä ilmaistun luonnehdinnan beaglestä: ”Käyttötarkoitus: ajava koira” joka ”metsästää se pääasiassa jänistä”.Heissä piilee se toisaalla mainittu asennevammaisuus ja näkemysten yksipuolisuus. Kun joku tyrkytti beagleväelle dreeveriä, olisi ollut johdonmukaisempaa hänen suositella yksipuolisille näyttelyharrastajille jotakin yli sadasta seurakoirarodusta. Suomen Beaglejärjestö pyrkii ottamaan (rodun terveyden ohella) huomioon sekä beaglen käyttötarkoituksen että ulkomuodon. Beaglen luonnetta jäniskoirana ei kumoa se, että maailmassa on tapahtunut hyvin paljon sen käyttötarkoituksen syrjäyttämistä.
Suomessa metsästysbeaglein harrastajia on valtava enemmistö. Aika pitkälle voidaan Ruotsia ja Norjaa verrata Suomeen. Englannissa on beagleajueiden ulkopuolellakin metsästysbeaglejä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ”field beaglein” harrastajia Pohjoismaihin verrattuna valtava määrä. Heidän koiriaan arvostellaan brace-, pienajiue- ja isojen ajueiden kokeissa samoilla perusteilla kuin meidän ajokokeissamme, vaikka koejärjestely on täysin erilainen, voisi sanoa: karsintaan perustuvaa pudotuspeliä.
Näin ollen ei se, että elämme vuotta 2013 ole mitenkään muuttanut beaglen käyttötarkoitusta jäniskoirana ja on erehdys kuvitella, että Wili Schauman olisi hyväksynyt ”näyttelybeaglet”. Minä olin Suomen Beaglejärjestön jäsen yli neljän vuoden ajan Schaumanin puheenjohtajakaudella ja opin hyvin tietämään hänen ajatustapansa. Lainaan tyypillisen hänen kannanotoistaan: ”Suurin vaara on siinä, että me tuijotamme itsemme sokeiksi beagleimme näyttelytuloksiin ja käytämme sellaisia näyttelyissä korkeasti palkittuja koiria siitokseen sen sijaan, että mahdollisimman usein panisimme etusijalle koiran ja sen vanhempien hyvät tulokset metsästyskokeissa.” Ei tuota vaikeuksia esittää vaikka kymmenen samansisältöistä Wilin lausumaa. Hän oli ulkomuototuomari, silti hän toistuvasti varoitti beaglenomistajiia näyttelytulosten yliarvioinnista ja koetulosten merkityksen aliarvioinnista. Hän välitti pentuja ja korosti myös muille pentujen myymistä vain metsästystä harrastaville. Hänen mielessään kummitteli todella pelottavana beaglen rappeutuminen seurakoiraksi, lainatakseni hänen sanojaan.
Vaan keksiipä joku vuonna 1982 Schaumanin Suomeen vakiinnuttamelle ajavalle beaglekannalle halventavassa mielessä ”Suomi-beaglen” nimityksen.Näyttää näillä palstoilla joku muukin omaksuneen käyttöönsä saman loukkaavan nimityksen.
2 .Uudet tulokkaat otetaan kokemukseni mukaan ajokokeissa asiallisesti vastaan Minun on vaikea uskoa päinvastaista. Sellaista en ole itse koskaan tavannut. Ja olen sentään osallistunut ajokokeisiin Kemiöstä ja Bromarvista Puolangalle ja Kemiin ainakin 170 kertaa (49 kertaa omien koirieni kanssa ja yli 120 kertaa tuomarina, ylituomarina tai koetoimitsijana). Jos joku on kokenut muuta, olisin todella kiinnostunut, onko se edesvastuuton hölmö beaglepuolelta vai suomenajokoirien puolelta (tästä ilmenee minun ennakkoluuloisuuteni). Eiköhän ole paras vastaus tyypille kysyä, haluaako hän rakentaa
hyvää ajokoehenkeä vai turmella sitä.
Oli miten oli, älkää antako minkään rakentaa pelkoa mieleenne osallistua ajokokeisiin. Minusta tuntuu, että paljon tuosta taipumustarkastuksen intoilusta perustuu pelkoon osallistua ajokokeisiin. Se on aiheetonta eikä ole katastrofi jos koira jää pari kertaa vaille palkintoa. Viimeistään silloin koira kun ajaa joskus tunninkin ajoja, on aika ilmoittautua ajokokeisiin.
Ajokoe on.beagleille ainoa rodunomainen koe, siinä sen merkitys. Ketunajokokeeseen ei ole osallistunut montakaan beaglea, yksi erinomaisin tuloksiin, muut huonosti. Ketunajokoe voitaisiin silti hyväksyä muotovalion vaihtoehtoiseksi käyttökoevaatimukseksi.
Kun asiat pistetään tärkkeysjärjestykseen, niin merkittävämpää kuin vokotella pelkkien ”huu-haa-lajien” (nimitys ei ole minun) harrastajia, on saada ajokokeisiin ”reppumiesten” koiria (niin vaikeaa kuin se onkin) tai ainakin saada niistä luotettavia tietoja. Beagleyhdistystemme tulee tarjota niiiden omistajille vetävää .toimintaa.
3. Näillä internet-sivuilla on toivottu vastauksia moniin kysymyksiin, muun muassa metsästysominaisuuksien periytyvyydestä. Noin painaviin asioihin on paras (yrittää kykynsä mukaan) vastata Suomen Beaglen palstoilla. Pentti Särmä
”Kuinka paljon meilläkin on noita
tupatirhakoita,
jotka kaikkialla touhuavat käskemättä,
toimihimme tunkeuvat pyytämättä. I. A. Krylov
Suomessa metsästysbeaglein harrastajia on valtava enemmistö. Aika pitkälle voidaan Ruotsia ja Norjaa verrata Suomeen. Englannissa on beagleajueiden ulkopuolellakin metsästysbeaglejä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ”field beaglein” harrastajia Pohjoismaihin verrattuna valtava määrä. Heidän koiriaan arvostellaan brace-, pienajiue- ja isojen ajueiden kokeissa samoilla perusteilla kuin meidän ajokokeissamme, vaikka koejärjestely on täysin erilainen, voisi sanoa: karsintaan perustuvaa pudotuspeliä.
Näin ollen ei se, että elämme vuotta 2013 ole mitenkään muuttanut beaglen käyttötarkoitusta jäniskoirana ja on erehdys kuvitella, että Wili Schauman olisi hyväksynyt ”näyttelybeaglet”. Minä olin Suomen Beaglejärjestön jäsen yli neljän vuoden ajan Schaumanin puheenjohtajakaudella ja opin hyvin tietämään hänen ajatustapansa. Lainaan tyypillisen hänen kannanotoistaan: ”Suurin vaara on siinä, että me tuijotamme itsemme sokeiksi beagleimme näyttelytuloksiin ja käytämme sellaisia näyttelyissä korkeasti palkittuja koiria siitokseen sen sijaan, että mahdollisimman usein panisimme etusijalle koiran ja sen vanhempien hyvät tulokset metsästyskokeissa.” Ei tuota vaikeuksia esittää vaikka kymmenen samansisältöistä Wilin lausumaa. Hän oli ulkomuototuomari, silti hän toistuvasti varoitti beaglenomistajiia näyttelytulosten yliarvioinnista ja koetulosten merkityksen aliarvioinnista. Hän välitti pentuja ja korosti myös muille pentujen myymistä vain metsästystä harrastaville. Hänen mielessään kummitteli todella pelottavana beaglen rappeutuminen seurakoiraksi, lainatakseni hänen sanojaan.
Vaan keksiipä joku vuonna 1982 Schaumanin Suomeen vakiinnuttamelle ajavalle beaglekannalle halventavassa mielessä ”Suomi-beaglen” nimityksen.Näyttää näillä palstoilla joku muukin omaksuneen käyttöönsä saman loukkaavan nimityksen.
2 .Uudet tulokkaat otetaan kokemukseni mukaan ajokokeissa asiallisesti vastaan Minun on vaikea uskoa päinvastaista. Sellaista en ole itse koskaan tavannut. Ja olen sentään osallistunut ajokokeisiin Kemiöstä ja Bromarvista Puolangalle ja Kemiin ainakin 170 kertaa (49 kertaa omien koirieni kanssa ja yli 120 kertaa tuomarina, ylituomarina tai koetoimitsijana). Jos joku on kokenut muuta, olisin todella kiinnostunut, onko se edesvastuuton hölmö beaglepuolelta vai suomenajokoirien puolelta (tästä ilmenee minun ennakkoluuloisuuteni). Eiköhän ole paras vastaus tyypille kysyä, haluaako hän rakentaa
hyvää ajokoehenkeä vai turmella sitä.
Oli miten oli, älkää antako minkään rakentaa pelkoa mieleenne osallistua ajokokeisiin. Minusta tuntuu, että paljon tuosta taipumustarkastuksen intoilusta perustuu pelkoon osallistua ajokokeisiin. Se on aiheetonta eikä ole katastrofi jos koira jää pari kertaa vaille palkintoa. Viimeistään silloin koira kun ajaa joskus tunninkin ajoja, on aika ilmoittautua ajokokeisiin.
Ajokoe on.beagleille ainoa rodunomainen koe, siinä sen merkitys. Ketunajokokeeseen ei ole osallistunut montakaan beaglea, yksi erinomaisin tuloksiin, muut huonosti. Ketunajokoe voitaisiin silti hyväksyä muotovalion vaihtoehtoiseksi käyttökoevaatimukseksi.
Kun asiat pistetään tärkkeysjärjestykseen, niin merkittävämpää kuin vokotella pelkkien ”huu-haa-lajien” (nimitys ei ole minun) harrastajia, on saada ajokokeisiin ”reppumiesten” koiria (niin vaikeaa kuin se onkin) tai ainakin saada niistä luotettavia tietoja. Beagleyhdistystemme tulee tarjota niiiden omistajille vetävää .toimintaa.
3. Näillä internet-sivuilla on toivottu vastauksia moniin kysymyksiin, muun muassa metsästysominaisuuksien periytyvyydestä. Noin painaviin asioihin on paras (yrittää kykynsä mukaan) vastata Suomen Beaglen palstoilla. Pentti Särmä
”Kuinka paljon meilläkin on noita
tupatirhakoita,
jotka kaikkialla touhuavat käskemättä,
toimihimme tunkeuvat pyytämättä. I. A. Krylov
. Olen koettanut pitkään ylläpitää mielessäni käsitystä, että beagle on yhtenäinen rotu. On vihdoin luovuttava uskostaan ja toivostaan, kun niin usein puhutaan ”metsästyslinjasta” ja ”näyttelylinjasta” (silti pidän niissä lainausmerkit). Tätä kahtiajakoa eivät ole synnyttäneet metsästysbeaglein omistajat, vaan se ”puhtaiden näyttelykoirien” harrastajien hyvin pieni vähemmistö (joka on kyllä näkyvillä suurissa näyttelyissä), joka on hylännyt rotumääritelmässä ilmaistun luonnehdinnan beaglestä: ”Käyttötarkoitus: ajava koira” joka ”metsästää se pääasiassa jänistä”.Heissä piilee se toisaalla mainittu asennevammaisuus ja näkemysten yksipuolisuus. Kun joku tyrkytti beagleväelle dreeveriä, olisi ollut johdonmukaisempaa hänen suositella yksipuolisille näyttelyharrastajille jotakin yli sadasta seurakoirarodusta. Suomen Beaglejärjestö pyrkii ottamaan (rodun terveyden ohella) huomioon sekä beaglen käyttötarkoituksen että ulkomuodon. Beaglen luonnetta jäniskoirana ei kumoa se, että maailmassa on tapahtunut hyvin paljon sen käyttötarkoituksen syrjäyttämistä.
Suomessa metsästysbeaglein harrastajia on valtava enemmistö. Aika pitkälle voidaan Ruotsia ja Norjaa verrata Suomeen. Englannissa on beagleajueiden ulkopuolellakin metsästysbeaglejä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ”field beaglein” harrastajia Pohjoismaihin verrattuna valtava määrä. Heidän koiriaan arvostellaan brace-, pienajiue- ja isojen ajueiden kokeissa samoilla perusteilla kuin meidän ajokokeissamme, vaikka koejärjestely on täysin erilainen, voisi sanoa: karsintaan perustuvaa pudotuspeliä.
Näin ollen ei se, että elämme vuotta 2013 ole mitenkään muuttanut beaglen käyttötarkoitusta jäniskoirana ja on erehdys kuvitella, että Wili Schauman olisi hyväksynyt ”näyttelybeaglet”. Minä olin Suomen Beaglejärjestön jäsen yli neljän vuoden ajan Schaumanin puheenjohtajakaudella ja opin hyvin tietämään hänen ajatustapansa. Lainaan tyypillisen hänen kannanotoistaan: ”Suurin vaara on siinä, että me tuijotamme itsemme sokeiksi beagleimme näyttelytuloksiin ja käytämme sellaisia näyttelyissä korkeasti palkittuja koiria siitokseen sen sijaan, että mahdollisimman usein panisimme etusijalle koiran ja sen vanhempien hyvät tulokset metsästyskokeissa.” Ei tuota vaikeuksia esittää vaikka kymmenen samansisältöistä Wilin lausumaa. Hän oli ulkomuototuomari, silti hän toistuvasti varoitti beaglenomistajiia näyttelytulosten yliarvioinnista ja koetulosten merkityksen aliarvioinnista. Hän välitti pentuja ja korosti myös muille pentujen myymistä vain metsästystä harrastaville. Hänen mielessään kummitteli todella pelottavana beaglen rappeutuminen seurakoiraksi, lainatakseni hänen sanojaan.
Vaan keksiipä joku vuonna 1982 Schaumanin Suomeen vakiinnuttamelle ajavalle beaglekannalle halventavassa mielessä ”Suomi-beaglen” nimityksen.Näyttää näillä palstoilla joku muukin omaksuneen käyttöönsä saman loukkaavan nimityksen.
2 .Uudet tulokkaat otetaan kokemukseni mukaan ajokokeissa asiallisesti vastaan Minun on vaikea uskoa päinvastaista. Sellaista en ole itse koskaan tavannut. Ja olen sentään osallistunut ajokokeisiin Kemiöstä ja Bromarvista Puolangalle ja Kemiin ainakin 170 kertaa (49 kertaa omien koirieni kanssa ja yli 120 kertaa tuomarina, ylituomarina tai koetoimitsijana). Jos joku on kokenut muuta, olisin todella kiinnostunut, onko se edesvastuuton hölmö beaglepuolelta vai suomenajokoirien puolelta (tästä ilmenee minun ennakkoluuloisuuteni). Eiköhän ole paras vastaus tyypille kysyä, haluaako hän rakentaa
hyvää ajokoehenkeä vai turmella sitä.
Oli miten oli, älkää antako minkään rakentaa pelkoa mieleenne osallistua ajokokeisiin. Minusta tuntuu, että paljon tuosta taipumustarkastuksen intoilusta perustuu pelkoon osallistua ajokokeisiin. Se on aiheetonta eikä ole katastrofi jos koira jää pari kertaa vaille palkintoa. Viimeistään silloin koira kun ajaa joskus tunninkin ajoja, on aika ilmoittautua ajokokeisiin.
Ajokoe on.beagleille ainoa rodunomainen koe, siinä sen merkitys. Ketunajokokeeseen ei ole osallistunut montakaan beaglea, yksi erinomaisin tuloksiin, muut huonosti. Ketunajokoe voitaisiin silti hyväksyä muotovalion vaihtoehtoiseksi käyttökoevaatimukseksi.
Kun asiat pistetään tärkkeysjärjestykseen, niin merkittävämpää kuin vokotella pelkkien ”huu-haa-lajien” (nimitys ei ole minun) harrastajia, on saada ajokokeisiin ”reppumiesten” koiria (niin vaikeaa kuin se onkin) tai ainakin saada niistä luotettavia tietoja. Beagleyhdistystemme tulee tarjota niiiden omistajille vetävää .toimintaa.
3. Näillä internet-sivuilla on toivottu vastauksia moniin kysymyksiin, muun muassa metsästysominaisuuksien periytyvyydestä. Noin painaviin asioihin on paras (yrittää kykynsä mukaan) vastata Suomen Beaglen palstoilla. Pentti Särmä
”Kuinka paljon meilläkin on noita
tupatirhakoita,
jotka kaikkialla touhuavat käskemättä,
toimihimme tunkeuvat pyytämättä. I. A. Krylov
Suomessa metsästysbeaglein harrastajia on valtava enemmistö. Aika pitkälle voidaan Ruotsia ja Norjaa verrata Suomeen. Englannissa on beagleajueiden ulkopuolellakin metsästysbeaglejä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ”field beaglein” harrastajia Pohjoismaihin verrattuna valtava määrä. Heidän koiriaan arvostellaan brace-, pienajiue- ja isojen ajueiden kokeissa samoilla perusteilla kuin meidän ajokokeissamme, vaikka koejärjestely on täysin erilainen, voisi sanoa: karsintaan perustuvaa pudotuspeliä.
Näin ollen ei se, että elämme vuotta 2013 ole mitenkään muuttanut beaglen käyttötarkoitusta jäniskoirana ja on erehdys kuvitella, että Wili Schauman olisi hyväksynyt ”näyttelybeaglet”. Minä olin Suomen Beaglejärjestön jäsen yli neljän vuoden ajan Schaumanin puheenjohtajakaudella ja opin hyvin tietämään hänen ajatustapansa. Lainaan tyypillisen hänen kannanotoistaan: ”Suurin vaara on siinä, että me tuijotamme itsemme sokeiksi beagleimme näyttelytuloksiin ja käytämme sellaisia näyttelyissä korkeasti palkittuja koiria siitokseen sen sijaan, että mahdollisimman usein panisimme etusijalle koiran ja sen vanhempien hyvät tulokset metsästyskokeissa.” Ei tuota vaikeuksia esittää vaikka kymmenen samansisältöistä Wilin lausumaa. Hän oli ulkomuototuomari, silti hän toistuvasti varoitti beaglenomistajiia näyttelytulosten yliarvioinnista ja koetulosten merkityksen aliarvioinnista. Hän välitti pentuja ja korosti myös muille pentujen myymistä vain metsästystä harrastaville. Hänen mielessään kummitteli todella pelottavana beaglen rappeutuminen seurakoiraksi, lainatakseni hänen sanojaan.
Vaan keksiipä joku vuonna 1982 Schaumanin Suomeen vakiinnuttamelle ajavalle beaglekannalle halventavassa mielessä ”Suomi-beaglen” nimityksen.Näyttää näillä palstoilla joku muukin omaksuneen käyttöönsä saman loukkaavan nimityksen.
2 .Uudet tulokkaat otetaan kokemukseni mukaan ajokokeissa asiallisesti vastaan Minun on vaikea uskoa päinvastaista. Sellaista en ole itse koskaan tavannut. Ja olen sentään osallistunut ajokokeisiin Kemiöstä ja Bromarvista Puolangalle ja Kemiin ainakin 170 kertaa (49 kertaa omien koirieni kanssa ja yli 120 kertaa tuomarina, ylituomarina tai koetoimitsijana). Jos joku on kokenut muuta, olisin todella kiinnostunut, onko se edesvastuuton hölmö beaglepuolelta vai suomenajokoirien puolelta (tästä ilmenee minun ennakkoluuloisuuteni). Eiköhän ole paras vastaus tyypille kysyä, haluaako hän rakentaa
hyvää ajokoehenkeä vai turmella sitä.
Oli miten oli, älkää antako minkään rakentaa pelkoa mieleenne osallistua ajokokeisiin. Minusta tuntuu, että paljon tuosta taipumustarkastuksen intoilusta perustuu pelkoon osallistua ajokokeisiin. Se on aiheetonta eikä ole katastrofi jos koira jää pari kertaa vaille palkintoa. Viimeistään silloin koira kun ajaa joskus tunninkin ajoja, on aika ilmoittautua ajokokeisiin.
Ajokoe on.beagleille ainoa rodunomainen koe, siinä sen merkitys. Ketunajokokeeseen ei ole osallistunut montakaan beaglea, yksi erinomaisin tuloksiin, muut huonosti. Ketunajokoe voitaisiin silti hyväksyä muotovalion vaihtoehtoiseksi käyttökoevaatimukseksi.
Kun asiat pistetään tärkkeysjärjestykseen, niin merkittävämpää kuin vokotella pelkkien ”huu-haa-lajien” (nimitys ei ole minun) harrastajia, on saada ajokokeisiin ”reppumiesten” koiria (niin vaikeaa kuin se onkin) tai ainakin saada niistä luotettavia tietoja. Beagleyhdistystemme tulee tarjota niiiden omistajille vetävää .toimintaa.
3. Näillä internet-sivuilla on toivottu vastauksia moniin kysymyksiin, muun muassa metsästysominaisuuksien periytyvyydestä. Noin painaviin asioihin on paras (yrittää kykynsä mukaan) vastata Suomen Beaglen palstoilla. Pentti Särmä
”Kuinka paljon meilläkin on noita
tupatirhakoita,
jotka kaikkialla touhuavat käskemättä,
toimihimme tunkeuvat pyytämättä. I. A. Krylov
Kiitos ja kumarrus, mr Särmäie45808 wrote: Kun asiat pistetään tärkkeysjärjestykseen, niin merkittävämpää kuin vokotella pelkkien ”huu-haa-lajien” (nimitys ei ole minun) harrastajia, on saada ajokokeisiin ”reppumiesten” koiria (niin vaikeaa kuin se onkin) tai ainakin saada niistä luotettavia tietoja. Beagleyhdistystemme tulee tarjota niiiden omistajille vetävää .toimintaa.
”Kuinka paljon meilläkin on noita
tupatirhakoita,
jotka kaikkialla touhuavat käskemättä,
toimihimme tunkeuvat pyytämättä. I. A. Krylov
Tämä se oikein kovasti motivoi koetoimintaan osallistumaan. Tulihan se asenne sieltä esille tämänkin tiimoilta. Muita en jaksanut lainata tekstistänne. Tämä tupatirhakka ja "huu-haa-lajien" harrastaja kuitenkin ihan piruuttaan touhuaa ja tunkeutuu. Tavoitteena se koekäynti -PELOSTA huolimatta
Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin