Ne hyvät koirat?
Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa
Jos etsiskelisin nartulleni urosta niin en jättäis laskuista pois Valkohaukun Rikuakaan. Varma peli vaikkei ihan tuolla Ajovoittajassa tuurit olleet kohillaan. Laittakaas kevään astuttajat Rikun nimi korvan taakse.Juha wrote:Hiljasta on voorumilla. Taitavat kaikki olla metsässä kokoajan kun on kelitkin niin kivat tälle harrastukselle![]()
Meinasin tätä topicia vähän nostaa, jos joku vaikka olisi tällä kaudella jo hyviin koiriin törmännyt. Rohkeasti vaan kommenttia jos on aihetta. Vaikka sitten omista koirista![]()
Niin juu itselle on jäänyt mieleen nuoret nartut Aamukasteen Veera (alle 3 v.) ja Toivonmetsä Anetta (alle 2 v.). Molemmista varmaan kuullaan tulevaisuudessa jos terveinä ovat ja kokeisiin osallistuvat. Työskentelymotivaatio oli niillä kerroilla kun itse näin oikeinkin kohdallaan ja kivat tiheät, kuuluvat haukut molemmilla. Hakeviakin olivat piru vieköön.
Hyvän koiran määritelmä on varmaan aika laaja käsite? Tärkeintä kai loppujen lopuksi on se, että koiran omistaja, "isäntä tai emäntä", kokee koiransa hyväksi tai siinä on jokin tai joitakin ominaisuuksia, joista erityisesti pitää. Hyvän koiran ei tarvi olla täydellinen, siksi uskon, että hyviä koiria on varsin paljon.
Itselläni on käynyt "satumainen" onni, että muutamien yhteensattumien ja todella hyviksi beaglekavereikseni tulleiden henkilöiden opastuksella valitsin ensimmäisen beagleni. Nyt tuo koirani reilusti alle kolme vuotiaana on käyttövalio ja BEAJ-1 tuloksia tuli viime vuoden aikana 5kpl ja niiden keskiarvo taitaa olla yli 78p. Tärkeämpää kuin nuo pisteet tuon koiran hyvyydessä itselleni ovat: metsästysinto, äärimmäinen sitkeys "työmaalla" ja jo puoli vuotiaasta lähtien ollut "haun itsenäisyys" (laajuus). Tänään oli taas ilo kokea koirani "hyvyyttä" Pohjanmaalla yli 3,5 tuntia kestäneen ajon aikana.

Entinen koirani Niemelän Rulla jäi mieleen ahkeran ja nopeana löytäjänä.Haki hienosti ja laajasti. Ajeli viimeisinä aikoina täysiä eriä mutta yleisesti ei ollut mikään huippu ajuri oli liian tiukka huippu pisteille mutta tasaisen varma koira. Valitettavasti Rulla hukkui heikkoihin jäihin 5 vuotiaana kettu ajossa, meidän suureksi suruksi.Rulla jäi yhtä ykköstä vaille kva.sta
Ehkä minun nykyinen koira on vieläkin tiukempi koira kuin MMM entinen, kun ei ole tullut mieleenikään viedä sitä kokeeseen.
Olen ollut siinä toivossa, että nyt se äänikynnys sieltä madaltuu tänä kautena, mut ei - niin ei.
Onhan noita haukkuviakin koiria saanu seurata ihan tarpeeks, että kyllä mies on liikettä saanu.
Mukava tään kanssa on metällä kulkee, kun haku on sillä Beagleks aika laajaa, ja kyllä se silloin tällöin ajossa ulahteleekin, että tietää missä mennään.
Että näin meillä.

Onnittelut Ojakkalan suuntaan Laakson perheelle Ruotsin käyttövaliosta. Riku oli eilen ajanut tarvittavan ykkösen Ruotsissa ja lisäerällä vielä sen ajosertin vaimikäsenytoli.Juha wrote: Jos etsiskelisin nartulleni urosta niin en jättäis laskuista pois Valkohaukun Rikuakaan. Varma peli vaikkei ihan tuolla Ajovoittajassa tuurit olleet kohillaan. Laittakaas kevään astuttajat Rikun nimi korvan taakse.