Susi

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa

Post Reply
J Kettu
Posts: 25
Joined: Sat 10.02.2007 11:03
Location: Pomarkku

Susi

Post by J Kettu »

Tänään olin treenaamassa reilun vuoden vanhaa beagleani kotikylän(Pomarkku,Pohjois-satakunta) maastoissa. Koira haki 600m päässä minusta pienellä alueella todennäköisesti jänistä. Tunnin kuluttua lähdin seuraamaan hakua lähempää, ja koirakin tuli ottamaan yhteyttä sekä siirtyi 100 m eri puolelle hakemaan. Istuskelin hiljaa paikallani kunnes 60m päässä taimikossa näin suden tulevan koirani jälkiä selvästi seuraten. Huusin koiraa niin kovaa kuin kurkusta lähti ja onnekseni tämä suvaisti tulla luokseni. Sain koiran syliini ja kannoin autolle. Susi vilahti vielä juostessani n 100m pässä. Havainto oli varmasti susi. Kotiinpäin ajellessani mietin ajankohtaisia susikeskusteluja joista mielestäni ollut järki kaukana. Sain havaintoa kerrottuani kuulla kahdenlaisia mielipiteitä. "Mikset jätkä ampunut sitä" sekä "kummalla on isompi oikeus liikkua siellä sun beaglellas vai sudella? Aktiivisena Koiraharrastajana harmittaa tietysti susien tulo satakuntaankin mutta haluaisin että asiasta pystyttäisiin keskustelemaan järkevästi eri lähtökohdista riippuen.

Kysymys 1. Mikä on hyvä määrä susia Suomessa?
Kysymys 2. Kenen se pitäsi saada päättää mikä on hyvä määrä susia suomessa?
JK
VvM
Posts: 545
Joined: Sat 15.10.2005 5:00
Location: Ruotsalo
Contact:

Post by VvM »

Vuokko Nissinen:

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) ehdottaa hirvenmetsästäjien lakkoa 2-5 vuodeksi, jotta virkamiehet alkaisivat taipua susilupien myöntämiseen.

- He tulevat lopulta polvillaan pyytämään, että menkää metsälle niin saatte susiluvat, kun maanteillä ei enää kukaan uskalla ajaa hirvivaaran takia, Oinonen perusteli Kiuruvedellä keskiviikkona metsästäjien järjestämässä susi-illassa.

Kansanedustaja Elsi Kataisen (kesk.) mielestä tehokkain keino susiongelman ratkaisemiseksi on poliitikoiden luoma paine lakimuutokseen.

- Sitä ennen viranomaisten kuuluisi myöntää poikkeuslupia, joiden tarve on aivan ilmeinen, hän sanoi.

Metsästäjät olivat puheenvuoroissaan tuskastuneita susitilanteeseen. Koiria ei voi käyttää metsästyksessä, koirakokeita ei voi järjestää, lapsia ei uskalla laskea yksin koulumatkalle eikä vauvoja nukuttaa vaunuissa ulkona.

Savon Sanomat
"Vain sillä, joka ei souda, on aikaa keinuttaa venettä." - Jean-Paul Sartre -.
imppa
Posts: 231
Joined: Wed 25.10.2006 16:01
Location: Kajaani

Post by imppa »

Netissä näkyy olevan allekirjoitettavana adressi, jossa vaaditaan susikannan rajoittamista ja lupakäytännön muuttamista. Alullepanija taitaa olla Kaakkois-Suomen ajokoiraväki ja lisätietoa löytyy SAJ: sivuilta.
Asia on kaikinpuolin ehdottomasti kannatettava ja olen sen allekirjoittanut,
vaikka en olekaan vakuuttunut adressien hyödyllisyydestä.
Mielestäni parempaan lopputulokseen voitaisiin päästä, jos koottaisiin
yhteen kaikkien niiden yhdistysten voimavarat, joita asia tavalla tai toisella koskettaa. Tällaisia tahoja voisivat olla koirajärjestöt, metsästysseurat ja Suomen Metsästäjäin liitto, poroelinkeinon harjoittajat,
tuotanto- ja kotieläinjärjestöt, kyläyhdistykset ym. Siis kaikki ne tahot,
joita nykyinen vahingoista ja vaaroista piittaamaton susikannan kasvattamiseen tähtäävä petopolitiikka koskettaa.
Kevään vuosikokouksissa yhdistykset voisivat tehdä tarvittavat päätökset,
jolloin koko, arviolta puolen miljoonan ihmisen, joukkovoima saataisiin
hyvin laaditun ja perustellun esityksen tueksi.
Tämä nykyinen susipolitiikkahan perustuu täysin virheelliseen ja vääristeltyyn väittämään, että suomessa olisi onnistuttu n. 30 vuodessa
hankkimaan ihan oma ja erityinen susikanta, joka on uhanalainen.
Näin lyhyessä ajassa ei minkään eläinlajin geenipohja noin perusteellisesti eriydy, varsinkin kun vuorovaikutus itärajan yli on erittäin vilkasta ja jatkuvaa molempiin suuntiin. Tämä meidän koillisen Euroopan
susikanta on useita tuhansia, monen lähteen mukaan kymmeniä tuhansia yksilöitä. Erikoiseksi tilanteen tekee myös se, että itärajan takaisessa Karjalassa maksetaan tapporahaa tämän saman kannan pienentämiseksi.
Tavoitteeksi on asetettu vähintään 300 yksilön kannan pienennys. Homma muistuttaa hölmöläisten peiton pidennystä, valitettavasti vitsi ei naurata ainakaan täällä tihentymäalueilla.
Lisähuolia metsästyskoiraharrastukseen tuo nykyisen ympäristöministerin
vaatimus petopolitiikan saamiseksi hänen peukalonsa alle. Jos näin onnettomasti käy, niin silloin meidät piru perii. Esimakua on saatu näistä hänen pyrkimyksistä kieltää metsästys laajoilla suojelualueilla ja tämähän vaikuttaa suoraan myöskin beagleharrastukseen. Hän taitaa ideologiansa kiimassa unohtaa täysin sen työn mitä metsästäjät tekevät luonnonsuojelun hyväksi. En ymmärrä sellaista ajatuksen kulkua, että metsästys ja luonnonsuojelu olisivat jotenkin toisensa poissulkevia.
Tällaisia jorinoita täältä Kainuun saloilta.
Miika
Posts: 61
Joined: Mon 17.11.2008 21:27
Location: Kiihtelysvaara

Post by Miika »

Härski
Posts: 449
Joined: Tue 17.11.2009 17:57
Location: Kokkola

Post by Härski »

Meillä Keski-Pohjanmaalla ei sudet ole vielä ongelma MUTTA saattavat sitä pian olla.
Koiria on kyllä joutunut "hukkateille" täälläkin eikä susia voi sulkea pois laskuista kun katoamisen syitä ruoditaan.
Tuolla ajokoirafoofumissa on menneen syksyn aikana esitelty kuvia susien tappamista koirista ja keskustelu käy kiivaana asian tiimoilta.
On havaittavissa selvää kiihotusta "kansalaistottelemattomuuteen" enkä kiellä ettenkö olisi ollut mukana hommassa.
Itse olen allekirjoittanut adressin.
Perusteluni ovat, Sinne valtuudet missä ongelma on,eikä "helsingin herroille"

Joillakin intresseillä on tarkoitus tehdä Suomesta euroopan "susireservaatti" kuulematta meitä Suomalaisia.
Se on mielestäni väärin meitä kohtaan.

Tarvitaan varmaan se ensimmäinen ihmisuhri (toivottavasti ei saada sitä) ennenkuin herrat herää todellisuuteen.
Karhupolitiikka vaati sen uhrinsa muutama vuosi sitte ja olen huomannu että "häirikkökarhut" saa kuulan kalloonsa hyvinkin pian.
Post Reply