Beagle on saanut kokoajan nousevaa arvostusta metsästäjien keskuudessa. Jotta tuo asema säilyy, myös tulevaisuudessa, meidän pitäisi pystyä pitämään metsästysominaisuudet samalla hyvällä tasolla kuin tänään tai jopa parantamaan niitä. Tuohon pyrkimiseksi tärkein työkalu on koetulokset. Jalostusta varten ei riitä se "luulo ja olettamus" että uros ajaa tai sekään mikä näkyy monien urosten tiedoissa nykyään ”ajaa jänistä”. Nartun omistajan pitäisi tietää
ne ominaisuudet millä uros ajaa sitä jänistä. Vastuullinen kasvattaja on käyttänyt narttuaan kymmeniä ellei jopa satoja kertoja metsässä ennen astutuspäätöstä, joten hänellä taytyy olla hyvinkin tarkkaa tietoa oman nartun hyvistä ja huonoista puolista metsästyksessä. Näihin ominaisuuksiin sopivan uroksen löytäminen tapahtuu aluksi koetulosten perusteella. Sopivuudenhan voi vielä varmistaa omakohtaisella metsäkäynnillä uroksen kanssa. Koekäynnit on kuitenkin se mikä saa kiinnostumaan kyseistä uroksesta. Sopivimman hyvä rakenteisen löytäminen on jalostusta.
Lohjan päänäyttelyssä esimerkiksi oli kymmeniä riittävän hyvä rakenteisia uroksia lisäämään jalostusvaihtoehtoja, niiden käytettävyys jää nyt kiinni ainoastaan siitä, että niiden tärkeimmät ominaisuudet ovat täysin tutkimatta. Se vie paljon pohjaa pois myös näyttelyn seuraamiselta. Samoin se sulkee useimman niistä vastuullisen jalostuksen ulkopuolelle.
Ensimmäinen toive olisi, että viekää ihmiset komeita hyvä rakenteisia koiria kokeisiin. Niille on suuri jalostuksellinen tarve.
Toinen toive olisi, että tuokaa komeita jo kokeissa käyneitä koiria esille Riihimäen erikoisnäyttelyyn 4.6 ja Kokkolan juhlanäyttelyyn 2.7. Näiden beaglekehien jalostuksellinen anti paranee oleellisesti, jos meillä on paljon ajavia beagleja ihasteltavana. Samoin se on oikea foorumi urokselle olla yleisön nähtävissä ja valittavissa. Käyttöluokkien voittajat on kuninkaita ja kuningattaria!

"Vain sillä, joka ei souda, on aikaa keinuttaa venettä." - Jean-Paul Sartre -.