s.21.5.2007
Kasvattaja: Erja Rintala, Haapajärvi
Omistaja ja ohjaaja: Marianne Helander, Pori

Kuvassa etualalla, luovutusikäisenä, isä Iiro taustalla
Kasvattaja ylpeänä esittelee Suomen ENSIMMÄISEN tottelevaisuuskokeessa koulutustunnuksen saaneen beaglen. Marienne on tehnyt ihan huippu työtä tottelevaisuus sekä agilityn parissa Iipon kanssa. Tottelevaisuuskokeista saivat tänään kolmannen avoimenluokan ykkös tuloksen joka oikeuttaa koulutustunnuksen, TK2, saantiin. Seuraavaksi parivaljakko kisaakin jo sitten voittajaluokassa.
Jotka jotain TOKOsta ymmärtävät niin osaavat arvostaa tätä tunnusta. Se ei ole mikään läpihuutojuttu millään rodulla, saati sitten hieman harvinaisella rodulla mitä Iippo edustaa kisakentillä. Itse en ole kasvattajana antanut esimerkkiä tähän harrastukseen, mutta aikoinaan toivoin, että koira pääsisi harrastavaan perheeseen ja näin myös kävi. Iippo on käynyt hyvällä menestyksellä myös näyttelyssä (mm.2xsert) ja agilityssä parivaljakko kisaa jo midi-2 luokassa. Eikä myöskään unohdeta, että perheessä beaglet ovat myös metsästyskäytössä.
Suuret kiitokset Mariannelle, että edustatte rotua näin hienosti. Kiitokset Porin suuntaan myös hyville kouluttajille.
Pähkinänkuoressa eteneminen tokossa
Avoimessa-, voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa liikkeet vaikeutuvat asteittain osan liikkeistä korvautuessa toisilla. Koira saa siirtyä ylempään luokkaan saatuaan yhden 1. tuloksen, eli yli 80 % maksimipisteistä. Koiran on siirryttävä seuraavaan luokkaan viimeistään saavutettuaan kolme 1. tulosta alemmassa luokassa. Kolme 1. tulosta saavutettuaan koira saa koulutustunnuksen, ALO-luokan koulutustunnus on TK1, AVO-luokan TK2 ja VOI-luokan koulutustunnus TK3. Korkeimman, eli erikoisvoittajaluokan koulutustunnus on TK4, mutta tässä vaiheessa suurin osa koirista saavuttaa samoilla tuloksilla tottelevaisuusvalion arvon.
Koira saa Suomen tottelevaisuusvalion arvon (FIN TVA), kun sillä on kolme 1. palkintoa tottelevaisuuskokeen erikoisvoittajaluokassa kahden eri palkintotuomarin arvostelemana ja laatuarvostelussa virallisessa näyttelyssä vähintään maininnan 'hyvä'.
FIN TVA saa Pohjoismaiden tottelevaisuusvalion arvon saatuaan 1. palkinnon erikoisvoittajaluokassa kahdessa muussa Pohjoismaassa.
Ulkomainen koira saa Suomen tottelevaisuusvalion arvon, kun se on oman maansa tottelevaisuusvalio ja saa yhden erikoisvoittajaluokan 1. palkinnon Suomessa.
Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin