Kannusten poiston laillisuus

Aiheet jotka eivät sovi muiden katekorioiden alle.

Moderators: Titi Rolin, Jenna84, ansa

imppa
Posts: 231
Joined: Wed 25.10.2006 16:01
Location: Kajaani

Kannusten poiston laillisuus

Post by imppa »

Haluan nostaa tämän asian pois tuolta näyttelytopiikista, koska asia on metsästyskoiran terveyden kannalta niin tärkeä.
Valitettavasti viimeisin Koiramme lehti on hieman sortunut lööppiuutisointiin. Etukannessa on näyttävästi esillä kannusten poiston laittomuus, mutta itse jutussa sitten onneksi on esitetty perustelut metsästyskoirien kannusten poistoon. On selvää ja ehdottomasti oikein, ettei ulkomuodon vuoksi tehtyjä operaatioita voida sallia olivatpa ne miten
pieniä tahansa. Myöskään rotumääritelmä ei voi olla perusta leikkauksille.
Eläinsuojelulain 7 § ja sen nojalla annettu asetus määrittävät asian. Asetuksessa on määrys, ettei eläintä, jolle on ulkonäön muuttamiseksi
tehty leikkaus, saa käyttää kilpailuissa ja näyttelyissä.
Sallittuja ovat sitävastoin toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia sairauden tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi. Ja että lain tarkoitus selviäisi,
täytyy lukea lakiesityksen perustelut. Siellä on selvästi mainittu, että tällainen syy voi olla ehkäistä eläintä vahingoittamasta itseään.
Metsästyskoiralla on erittäin suuri vaara repiä repsottavat kannukset maastossa ja lisäksi vaara saada vakava tulehdus vammautuneeseen
jalkaan. Lisäksi paranemisen jälkeenkin tällainen arpeutunut kohta on
vaarassa loukkaantua uudelleen. Mielestäni metsästyskoiran takakannusten poisto pentuna on erittäin pieni ja lähes kivuton toimenpide, jolla estetään myöhemmät paljon vakavammat vammat ja kivut.
Tämän asian selkeyttämiseksi ja yhtenäisten ohjeiden saamiseksi on kaikkien metsästyskoiria harrastavien rotuyhdistysten syytä olla nyt
aktiivisia. Oikea tieto pitää saada perille.
kahaltaja
Posts: 578
Joined: Mon 24.08.2009 11:58
Location: Juva
Contact:

Re: Kannusten poiston laillisuus

Post by kahaltaja »

imppa wrote:Haluan nostaa tämän asian pois tuolta näyttelytopiikista, koska asia on metsästyskoiran terveyden kannalta niin tärkeä.
Valitettavasti viimeisin Koiramme lehti on hieman sortunut lööppiuutisointiin. Etukannessa on näyttävästi esillä kannusten poiston laittomuus, mutta itse jutussa sitten onneksi on esitetty perustelut metsästyskoirien kannusten poistoon. On selvää ja ehdottomasti oikein, ettei ulkomuodon vuoksi tehtyjä operaatioita voida sallia olivatpa ne miten
pieniä tahansa. Myöskään rotumääritelmä ei voi olla perusta leikkauksille.
Eläinsuojelulain 7 § ja sen nojalla annettu asetus määrittävät asian. Asetuksessa on määrys, ettei eläintä, jolle on ulkonäön muuttamiseksi
tehty leikkaus, saa käyttää kilpailuissa ja näyttelyissä.
Sallittuja ovat sitävastoin toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia sairauden tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi. Ja että lain tarkoitus selviäisi,
täytyy lukea lakiesityksen perustelut. Siellä on selvästi mainittu, että tällainen syy voi olla ehkäistä eläintä vahingoittamasta itseään.
Metsästyskoiralla on erittäin suuri vaara repiä repsottavat kannukset maastossa ja lisäksi vaara saada vakava tulehdus vammautuneeseen
jalkaan. Lisäksi paranemisen jälkeenkin tällainen arpeutunut kohta on
vaarassa loukkaantua uudelleen. Mielestäni metsästyskoiran takakannusten poisto pentuna on erittäin pieni ja lähes kivuton toimenpide, jolla estetään myöhemmät paljon vakavammat vammat ja kivut.
Tämän asian selkeyttämiseksi ja yhtenäisten ohjeiden saamiseksi on kaikkien metsästyskoiria harrastavien rotuyhdistysten syytä olla nyt
aktiivisia. Oikea tieto pitää saada perille.
voi että, imppa! kompsit ihan tuhannella :D

miten suomen beaglejärjestö aikoo reagoida asiaan?
Image Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin
eeva resko
Posts: 420
Joined: Thu 31.08.2006 21:47

Post by eeva resko »

Tällänen laki kyllä kuullostaa lähinnä taas sellasten tekeleiltä joilla itsellään ei ole koiraa, eikä vähempää vois kiinnostaa!

Jos kannuksia ei saa poistaa, niin sitten pitäis kyllä turkistarhauskin kieltää ja kuinkas sitten noi siat ja lehmät joille laitetaan noi läpyskät korviin? Niitä ne sitten pitää niin kauan kuin henki pihisee...
KeijoN
Posts: 770
Joined: Tue 04.10.2005 11:57
Location: Laukaa

Post by KeijoN »

Olen Eevan kanssa samaa mieltä tosta turkistarhauksesta, vaikka en puoluekannalta vihreisiin lukeudukkaan.
Olen nähnyt turkistarhausta ihan livenä, ja sanoisin, että en näin äkkisiltään siinä ihan kaikkee hyväksy.
Jos tältä pohjalta ajattelee, että siellä vois olla vaikka oma koira.
Tietenkin jokaisen pitää se leipä jostakin hankkia, se on täysin selvää, mut minä en ainakaan itse tossa muodossa pystyis. Niin kauan kun se on luvallista, niin siinä ei ole kellään nokan koputtamista
Sillä vedän takaisin noita aikasempia kirjotuksiani, että Suomessa eläinsuojelulaki on kunnossa.
Poika oli joskus vähän toisella kymmenellä, kun tuli kotiin ja jo kaukaa huuti - tuolla yks kaljupäinen setä hakkaa hiekkamontulla koiraa, eikä totellut vaikka kielsin, käski vaan painua ***.
Hyppäsin autoon, otin pojan mukaan, mutta eihän siellä enää ketään ollu, vaikka sitä vähän haiskelinkin.
Jopa muksutkin elukan kärsimykset tajuaa paremmin, kun me aikuiset.
Ihan oikeeseen ammattin poika sitten mieheksi tultuaan lähtikin, jonka sanaa jo uskotaan.
Last edited by KeijoN on Mon 14.03.2011 7:53, edited 1 time in total.
Härski
Posts: 449
Joined: Tue 17.11.2009 17:57
Location: Kokkola

Post by Härski »

Niistä kannuksista ensin .
Eeva on ihan oikeassa että lain ovat keksineet sellaset ihmiset jotka eivät välttämättä aiheesta tiedä, enempää ku sika tietokoneesta :lol:

Kävi sitte mielesä että "tarviiko" niiltä näyttelypuolen koirilta poistaa niitä kannuksia, se puoli kun ei sielä kannolla käy pönöttämäsä

Mitä sitte tulee turkistarhaukseen ja muuhun kotieläinten pitoon maatalouden kautta niin sanoisin " Älkää sortuko samaan mihinkä lainlaatija on sortunut."
Tietämättömyys ei luo viisautta

Terv. Pienviljelijän /turkistarhaajan poika, itekkin niitä hommia "harrastanut" .
Olenhan muuten toiselta koulutukseltani TURKISTEKNIKKO :-k
kahaltaja
Posts: 578
Joined: Mon 24.08.2009 11:58
Location: Juva
Contact:

Post by kahaltaja »

Image Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin
Jussi H
Posts: 67
Joined: Fri 14.10.2005 15:49
Location: Joutseno

Post by Jussi H »

Turkistarhaukseen enempää kantaa ottamatta: Pysytään aiheessa.

Mettähommissa kannuksista tosiaankin haittaa. Näyttelykoirilla varmaan ei hyötyä poistoista......
Tosin, eikös ne leikata ihan pieninä? Tuskin kummempi operaatio, kuin napanuoran katkaisu, minkä ite joskus tehneenä, ihan hirveä homma :wink:



Jussi
eeva resko
Posts: 420
Joined: Thu 31.08.2006 21:47

Post by eeva resko »

Turkistarhauksen otin vain esimerkiksi eläimen kärsimyksistä.... Kaikki on suhteellista, niinkuin pikku kannuksen poisto päivän vanhalta pennulta!! Sitä ei saisi tehdä, mutta monta muuta hullua asiaa saa tehdä!!

Kyllä metsässä jouksee muutkin kuin ajokoirat ja kyllä pikku koirakin voisi jäädä kiinni esim. jonkin tietyn tyyppiseen peittoon kun hyppää sohvalle tai sänkyyn! Minulla oli 1 lhasa apso jolla oli kannukset. Olivat hankalat kuivatessa ja kammatessa.... ei varmaan tuntunut kovin kivalta, kun kampa sopivasti osui! Sotketaan nyt vielä politiikkakin mukaan tähän... Minua on aina ihmetyttänyt seikka missä "paikat" jaetaan puolueiden kesken, järki sanoo, että paikat pitäisi antaa ihmisille jotka määrätystä asiasta jotain tietävät!!
Härski
Posts: 449
Joined: Tue 17.11.2009 17:57
Location: Kokkola

Post by Härski »

Mutta jos luetaan tuota Impan tekstiä sanatarkasti niin sen voisi ymmärtää vaikka näin- "Käyttökoiralta-ja tarkoitan koiraa jota käytetään esim. metsästykseen-ne kannukset voidaan/saa poistaa.Mutta koiralta joka elää näyttely-seura-kotikoirana,olkoonkin ns. käyttökoira rodultaan, niitä ei saa poistaa. :roll:

Ite oon sitä mieltä että se kannuksien poisto vastasyntyneeltä pennulta ei oo sen kummosempi homma ku esim. kynnen leikkuu vähä varttuneemmalta

Mielestäni tässä(kin) asiassa on menty "liian pitkälle",mikä sopii kyllä nykyajatteluun. Toisaalla maailmassa tapetaan ihminen lantin takia,eikä tavallinen suomalainen reakoi asiaan mitenkään. Mutta kun joku ottaa koiraansa niskasta kiinni niin johan nousee älämölö 8)
emokin tekee niin pennulleen kun pentu on "kurituksen tarpeessa" :wink:
Hirmu
Posts: 243
Joined: Fri 13.01.2006 20:15
Location: Pori
Contact:

Post by Hirmu »

"Käyttökoiralta-ja tarkoitan koiraa jota käytetään esim. metsästykseen-ne kannukset voidaan/saa poistaa.Mutta koiralta joka elää näyttely-seura-kotikoirana,olkoonkin ns. käyttökoira rodultaan, niitä ei saa poistaa.
Kukas siitä pennusta muutaman päivän ikäisenä tietää, makaako se sohvalla vai juokseeko jäneksen perässä? Taatusti ei kaikki käylinjaisetkaan mene metsästäviin/koekoteihin.

Ja kuten Eeva sanoi, vaikkei koiraa metsästykseen käytettäisikään, se voipi lenkkeillä hyvinkin ahkerasti metsässä, erilaisissa maastoissa.
kahaltaja
Posts: 578
Joined: Mon 24.08.2009 11:58
Location: Juva
Contact:

Post by kahaltaja »

Hirmu wrote: Kukas siitä pennusta muutaman päivän ikäisenä tietää, makaako se sohvalla vai juokseeko jäneksen perässä? Taatusti ei kaikki käylinjaisetkaan mene metsästäviin/koekoteihin.

Ja kuten Eeva sanoi, vaikkei koiraa metsästykseen käytettäisikään, se voipi lenkkeillä hyvinkin ahkerasti metsässä, erilaisissa maastoissa.
amen =D>

ja jos vielä rw-pentueita meille tulee, niin aion kyllä niiltäkin kannukset poistattaa. esim. hakumetsässä ihan samanlainen riski kuin metsästysreissulla beaglella. tai ihan vaan lenkkeillessä.
Image Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin
imppa
Posts: 231
Joined: Wed 25.10.2006 16:01
Location: Kajaani

Post by imppa »

Mielipiteitä näyttää tulevan niin aiheesta kuin sen vierestäkin. Yleisesti ottaen ollaan ilmeisesti kannusten poiston välttämättömyydestä aika yksimielisiä,
Eläinsuojelulaki ja -asetus ovat vuodelta 1996 ja viimeinen siihen liittyvä tarkennuskin taitaa olla 2000 vuodelta, joten mistään uudesta asiasta ei sinänsä ole kyse. Koko nykyinen kohu lienee saanut alkunsa yksittäisen
koiranomistajan hakiessa selkeää linjaa ulkomuodon tai rotumääritelmän vuoksi tehtävään kannusten poistoon. Siltä osin tulkinta on yksiselitteisen
kieltävä. EVIRA valvovana viranomaisena sitävastoin on ottanut varovaisen myönteisen kannan terveydellisistä syistä tapahtuvaan kannusten poistoon, mutta viranomaiselle tyypillisesti todennut, että mahdollisesti oikeudessa saadaan vasta lopullinen tulkinta.
Kun asia on tuotu julkisuuteen pääasiassa kieltävänä, niin on suuri vaara,
että ainakin osa eläinlääkäreistä tulee kieltäytymään toimenpiteestä pohtimatta asiaa sen enempää. Jos näin käy, niin asia menee todella vaikeaksi ja sen vuoksi pitää saada selkeä tulkinta, jossa kannusten poisto sallitaan ainakin metsästykseen käytettävillä roduilla.
Joku kyseli, että mitä meidän rotujärjestö mahtaa tehdä asian hyväksi.
Vuosikokous 19.3. Nummelassa on oikea paikka päätösten tekoon tässäkin asiassa, joten joukolla sinne.
Pakkasaamu
Posts: 205
Joined: Thu 22.09.2005 9:01
Location: Raahe
Contact:

Post by Pakkasaamu »

Ja jotta kukaan ei joutuisi tkemään tätä "laittomuutta" olisi hyvä tietää missä suvuissa takakannuksia on.
Eli moniko koiran omistaja tietää onko esim koiransa sisaruksilla tai vanhemmilla takakannukset tai onko ne poistettu?
kahaltaja
Posts: 578
Joined: Mon 24.08.2009 11:58
Location: Juva
Contact:

Post by kahaltaja »

mun kasvateilla, eikä äitikoirilla ole ollut kannuksia...

tuonneilla on kaikilla ollut, mutta on poistettu alle 3 vuorokauden vanhoina.
Image Tietämättömyys ei ole niin suuri häpeä kuin haluttomuus oppia. -B. Franklin
Pakkasaamu
Posts: 205
Joined: Thu 22.09.2005 9:01
Location: Raahe
Contact:

Post by Pakkasaamu »

Meidän viimeisimmässä pentueessa kahdella nartulla oli takakannukset jotka poistettiin ell toimesta parin päivän ikäisenä.
Nämä ja muutkin terveys tiedot on luettavissa meidän kotisivuilta.
Post Reply