Teemu wrote:annie wrote: Se on ainoa oikea tie asioiden eteenpäin viemiseen.
Millainen on asianmukainen esitys? Siitä käy ilmi mitä esitetään/halutaan, perustelut, kuka toteuttaa/kuka vastaa, millainen kulurakenne, miten kulut katetaan jne...
Usko ja nettikirjottelu ei riitä asiassa, jossa tarvitaan todellisia tekoja.
Ei pidä paikkaansa tuo väittämäsi ainoasta oikeasta tiestä. Ei kaikkea tarvitse kantaa päättäjien eteen valmiina. Päättäjät voivat itsekin tehdä asioiden eteen töitä. Tyhjän saa pyytämättäkin, taitaa kylläkin koskea beaglejärjestöä. Turha sanoa, että näin meillä asiat hoidetaan. Ne voi hoitaa toisinkin kuin silloin 50 vuotta sitten. Itse olen ollut yhden rotuyhdistyksen puheenjohtaja ja toisessakin hallituksen jäsen. Asioita voi hoitaa helpomminkin ja asiallisemmin. Päättäjät voivat ottaa vinkkejä toimintaan esim. foorumikirjoituksista. Tietenkin, jos asia ei kiinnosta, ei mitään myöskään tapahdu.
Tietänet (luottamustehtävistäsi päätellen), että yhdistyksillä ja järjestöilläkään ei ole olemassa pohjatonta kirstua, jonka turvin voitaisi antaa avoin piikki erinäisten asioiden toimittamiseksi. Näkemykseni mukaan kumpikin näistä toiveistanne (taipumuskoe ja vuosikirja) ovat sellaisia, joista muodostuu kunnolla toteutettuna kuluja, jotka ovat luokaltaan sellaisia, että ne on syytä huomioida budjettia laadittaessa.
Mikä esityksen teossa ja sen alistamisessa yleisen kokouksen päätäntävaltaan on vaikeaa? Yleisen kokouksen päätökset ovat puhdasta demokratiaa ja oikea paikka isompien asioiden päättämiseksi.
Kysyn nyt suoran ja toivon myös suoraa vastausta. Pitäisikö Teidän mielestä rotujärjestön ja/tai tai sen johtokunnan raamittaa ja luoda toivomanne aktiviteetit valmiiksi nettikirjoittelun pohjalta, mahdollisesti kustantaa ne ja myös kantaa taakka, jos homma kääntyykin alkukiidon jälkeen mahalaskuksi? Millaisella visiolla olette liikkeellä? Löytyykö harrastajien keskuudesta rahoittajat ja talkooväki ajokokeiden + näyttelyjen tavoin? Se ei ole käynyt kirjoittelun aikana selväksi.
Järjestön, sen jäsenistön ja toiminnan halveeraaminen vaikuttaa muutamien kohdalla tärkeimmältä päämäärältä. Se on huolestuttavaa.
Meillä on kuitenkin todella hyvä, aktiivinen ja hyvin johdettu rotujärjestö.
Näyttelyjä, kokeita ja metsästystä harrastavana olen saanut rutkasti vastinetta jäsenmaksulle. Lisäksi suuren joukon ystäviä ja tuttavia, joita tapaa aina mielellään ja joiden kanssa ei aika tule pitkäksi.
En usko, että olen ainoa tyytyväinen / jokseenkin tyytyväinen.